Päivä ennen koetta

Tunnelma on loistava nyt kun kokeeseen on yksi yö. Aivan kuin lasna kun joulua odottaa.

Maaliskuun koetreenkin onnistui niin loistavasti, vaikka paikalla oli ennätysmäärä koiria. Vikku kun painostuu koirista ja räyhää niille. Sitten kun tehdään, se ei tietenkään näe eikä kuule mitään koiria. Intoilee vain tekemistä.

Koirapolku kuusikkoon.

Maanantain koetreenit

Koetreenissä Ilmajoen hallilla otin paikallaolon, jättävät liikkeet, noudon, kaukon ja hypyn. Koira oli todella innos ja aivan oma itsensä. Paikallaolo lähes 100-prosenttinen, kun oltiin pressun takana. Maahan käskyjä tosin vaati kaksi. Ihan loppuaikana kitisi hiukan. Paikallaolo on meidän vaikein liike. Tämä vaatii sen että olen koepaikalla tunnin tai pari, kävellään ulkona, että koiran kierrokset laskee. Ja on pakko käveleskellä myös siinä tilassa missä koe on, joka on meille vaikeaa. Syystä että Vikku räyhää mahdottomasti. Tänään sain koiran olemaan melko hiljainen vaikka oli niin paljon koiria. Se ei riitä että vain ollaan jossakin nurkassa koiran kanssa, vaan Vikun on pakko saada liikuskella tilassa. Se parantaa koesuoritusta ratkaisevasti.

Tää on hankala juttu hallikokeissa, sillä tokokoirat on hiljaa. Vain agilitykoirat saa huutaa.

Yksilösuoritukset maanataina:

Hyppy 100-prosenttinen onnistuminen. Liikkeestä maahan, meni, mutta en nähnyt oliko sekunti- vai sadasosamaahanmeno.

Nouto oli taas niin tuhottoman innokas. Jopa takaisintulomatka, jonka olen saanut sellaiseksi vasta tämän vuoden puolella. Vain perusasento oli edessä ja hiukka vino, kuten se tapaa olla. Tätä tapaa pyrin myöhemmin muuttamaan.

Kauko, jossa eka maahanmeno oli täpi täpi eli ping ylös het maassa käynnin jälkeen. Sain sen tokalla jäämään maahan. Vikku pysyy asennossa vaikka maailman tappiin, sillä se on koira joka ei tunne sanaa ennakointi. Tämä on mahtava taito. En tiedä onko se oikeasti koira joka ei ymmärrä ennakointia vai onko asia koulutuksen tulos. Luoksetulon pysäyttämistäkään se ei osaa ennakoida.

Liikkeestä seiso, 100% nähdäkseni. Taaksemenossakin koira seisoi kuin tönö.

Ja se into mikä kulukaa sillä oli. Eritoten kaukossa ja noudossa sekä hypyssä. Asia mitä pidän kaikkein tärkeimpänä. Into. Jos into puuttuu, mitä ihmeen mieltä hommassa on minunkaan kannaltani saati sitten koiran. Intoa on aika vaikea herättää henkiin, mikäli se on kuollut. Kaiken muun ehkä voi korjata helpommin.

Heppatallilla lennäteltiin jäisiä kakkeroita. Nam.

Paikallaolosta

Sattui hassumpi juttu, taas kerran. Olin aivan sikana harkannut piilopaikallaoloa, kunnes kuulin että Paws kisoissa paikkamakuussa ohjaajat on pantu ulko-ovesta pihalle. Eli ei piiloon, vaan ihan ulos. Siihen loppui paikallaoloharkat Vikun kanssa, koska päätin että en osallistu tähän osa-alueeseen. Kyllä joku tolkku pitää olla koiraa kohtaan. Moni koira tietty pystyy siihen että omistaja jättää sen, mutta toisille se on epäinhimillisen pelottavaa. Jätin paikallaoloharjoitukset 26.2.

Sitten kun mentiin neljän kängillä Paws-hallille tokoharkkaamaan, niin otin siellä normipaikallaoloa eli missä mennään piiloon vain jonkun esteen taakse. Tästä lähtien olen kotonakin silloin tällöin harjoitellut taas piiloja. Kunnes eräänä päivänä koira oli niin luottavaista vaikka tilanne oli aikaisemmin ollut sille vaikea, että on kitissyt heti aika alusta ja usein noussut istumaankin. Ihme oli tapahtunut, ihme jota en ymmärtänyt mistä se johtui. Tauostako jolla se sisäisti asioita vai mikä sen teki?

Sitten taas aloin miettiä, että ehkä voimmekin osallistua paikkamakuuseen, vaikka meidät hätistettäisiin pihalle. Tämänpäiväisen eli perjantain rauhallisen paikallaolon perusteella osallistumme myös paikkamakuuseen.

Videon itseäni

Harjoituksissa kantsii videoida. Välillä koiraa, välillä itseään. Syystä, että omistajan käytös vaikuttaa tavattomasti koiran käytökseen.

Tänään videoin omia liikkeitäni hallilla missä koe huomenna pidetään. Panin kameran tasolle tekemään lahjomatonta työtään, aiheena luoksetulon pysäyttäminen.

Katsoin kuinka käsimerkki ja muu vartalon liikehdintä eroaa, kun nakkaan nakinpalan heti käsimerkin jälkeen. Tai kun nakkaankin sen kolmen sekunnin kuluttua. Entä miltä se käsimerkki näyttää kun minulla ei ole nakkia kädessä ollenkaan? Pyrin tietenkin siihen, että kaikki tilanteet näyttävät samalta koiran silmin.

Miksi minun täytyy tietää miten käsken koiraa harjoituksissa? Sehän tulee selkäytimestä, teenhän aina samalla tavalla. Mutta kun se käytös mitä harrastaa harkoissa, on pois pyyhkäistynä kun menee kokeeseen. Siellä ei muistakaan miten tapaan sanoa maahan. Onko se lyhyt käskevä mahan vai pitempi rauhallisempi maahan? Jännityspirulainen tekee temppujaan. Tätä varten on otettava selvää millä tavoin ilman tuota suurta vaikuttajaa, jännitystä, tulee tehdyksi.

 Possunnoutaja.

Ykköstä sinne mennään tavoittelemaan, mutta tyydytään siihen mitä saadaan. Tosin Vikku on mulle ykkönen, sitä sijaa siltä mikään ei vie.

Äänetön shetlanninlammaskoira

Eilen aamupäivällä menin kävelemään Hernesluhdalle pennun kanssa. En ajatellut tehdä mitään harjoituksia kun on flunssa päällä, mutta otin tietysti kasan makupaloja mukaan, jos tulee pakkotilanne missä on tehtävä.

Tietenkin taluttimessa kulkemisharkka otettiin, sillä sitä ei voi ohittaa. Ei voi antaa tehdä joskus väärin ja joskus vaatia että toisin. Olen aloittanut taluttimessa kulkemisen harjoittelun pari viikkoa sitten.

Vaatimuksena on ensimmäisenä pelkästään se, että ei kierrä mun taitse oikealle puolelleni. Kaikki muu on taluttimessa yhä sallittua. Kun opettaa yhden asian kerrallaan, koiran on helpompi oppia.

Päästin Retron irti kun käveltiin peltotiellä. Kontaktista maksoin joskus. Ja kun nyt harkkaamista rupesin tekemään, niin ruokahalu kasvoi. Palkkasin muutamasta jutusta:

Agilityn ohjaavan käden puolelle tulosta maksettiin. Eli kun koira oli takanani ja lähti tulemaan, se sai makupalan kädestä joka oli ojollaan sivulla. Mun pää oli kääntyneenä saman käden puolelle. Aina tuli tälle puolelle, mutta tätä on harkkailtukin jo joskus kauan sitten.

Otin myös pari sivulle tuloa yleistääkseni tätä taitoa koskemaan myös lumihankea. Yleensä tokoilemme tuvassa tai hallilla näin talviaikaan.

Viisikuinen Retro

Hiljaisuus

Kävelyllä saatiin harkata myös ääntettömänä pysymistä, sillä lenkkeilijä tuli vastaan. Koira katsoi ihmistä, naks ja nami. Kun tein tätä, niin Retro ei saanut päähänsä haukahtaa. En tiedä olisiko se haukahtanutkaan. Mutta saipa ihmiseen katsomisesta makupalaa. Jatkossa koira jossakin vaiheessa alkaa automaattisesti katsoa mua, että nyt tulee joku vastaan, anna herkkua.

Tuota hiljaa oloa ollaan harkattu joka paikassa. Toissa päivänä hevostallilla. Kävelin tietä, jonka molemmin puolin oli aitauksissa hevosia. Koira katsoo heppaan, naks ja nami. Ei kertaakaan ehtinyt haukahtaa.

Kotona haukkumaton seltti projekti on edennyt sillä tavalla, että järjestän ympäristöä, ettei se anna aihetta ääntelyyn. Tosin en tiedä miten sitä nyt oikein olen tehnyt, sillä Vikun kanssa harjoitellaan tokoa ihan pennun aidan takana. Leikkimistä ja kaikkea kivaa tapahtuu ja Retro vain katselee.

Enkä tee mitään vaikka tupaan tulee ihmisiä ja toiset koirat huutaa mielettömästi. Retro ei koskaan ole osallistunut tähän konserttiin. Se vain oleilee ja katselee koska se näkisi ketä tuli. Muut koirat ryntäävät ovelle, mutta Retro ei pääse, koska sillä on aidattu alue olohuoneessa.

Hiljaa olemisen perusta luodaan yksinoloharjoituksilla. Yksinolo on harjoiteltu, kun pentu osaa olla hiljaa kun sen luota lähdetään kotona, ulkona, treenipaikassa ja autosta.

Koiran haukkumattomuusharkkaa on tavattomasti helpompi jatkaa, kun yksinolo on hyvin opetettu.

Kirjassani Koiranpentu oppii on yksinoloharjoituksia eri paikoissa. Kirjasta esittely ja tilaukset www.tokokirjat.net lomakkeen tai sähköpostin kautta.

Aidattu alue, helppo tapa opetella yksinoloa.

Aivan pikkupentuna Retro ei koskaan haukahtanut, sillä oli vain verkkoon hyppimistä ja kitinää. Nämä jätettiin huomiotta eli palkitsematta. Siis pentua ei katsottu, mitään ei tapahtunut kun se hyppi verkkoa vasten tai kitisi tai äänteli millään tavalla. Oman käyttäytymisen vaikutus koiran valitsemaan käyttäytymiseen on suuri. Jos tässäkin tilanteessa kun pentu kitisee ja ulisee, sitä katsahtaisi, se olisi suuri motivoija. Ulinalla se huomaisi saavansa sen mitä halusikin: omistajan huomion. Jos omistaja vielä kävisi huitaisemassa pentua sanomalehdellä kun hermot alkaa mennä sen ääntelystä, pentu saisi vielä paremman palkkion: lehdellä leikkivän ihmisen luokseen.

Jätin, ja kaikki talossa olevat jättivät, pennun ääntelyn huomiotta. Vastapainoksi oleilin todella paljon sen puolella olohuonetta. Leikittiin yhdessä tai vain se touhasi siinä lukiessani tai ommellessani.

Nelikuisena alkoi aika jolloin Retro alkoi haukahdella. Tähän ei auttanut enää se että asia jätettiin huomiotta. Se siis vain haukahti, ei koskaan hauhauhau, pitkää haukkumista. Mutta mietin että yhdessä on miljoonan alku, jotakin piti nyt tehdä tälle äänenpidolle. Talossa on kaksi haukkuvaa kääpiökoiraa ja se saa riittää.

Aina kannattaa ottaa kiinni ensimmäiseen merkkiin ongelman syntymisessä. Se on sama kuin se että huomaa sukassa reijän, jolloin kannattaa heti neuloa kiinni, muuten siitä tulee niin iso että paikkaaminen olisi työlästä. Koiran ollessa kyseessä, oppiminen tapahtuu ihan muutamasta kerrasta.

Pennulla on paljon aktiviteetteja olkkarin sen puolisessa osassa. Tigru hyppää tämän tästä verkon yli leikkimään. Hippi asustaa samassa tilassa.

En saanut satunnaisia haukahduksia loppumaan sillä että palkitsin sitä usein menemällä luokse kun se on hiljaa. Sitten otin negatiivisen ”naksun” kehiin. Eli äänimerkki ja rangaistus. Sanoin isolla äänellä ÄP ja kuskasin pennun pannasta terassille. Annoin olla siellä jonkun aikaa. Tosin Retro tykkää olla pihalla, mutta ei kymmenen minuutin välein.

Jälleen oleilin koiran puolella paljon, leikin sen kanssa ja pidin hyvänä. Ettei sille jäisi minusta huonoa kuvaa.

Hämmästyin muutaman päivän perästä, sitä että menetelmä toimi. Vaikka se on kielteinen menetelmä. Kielto ja rangaistushan ei kerro mitä koiran sitten pitäisi tehdä, vain sen mitä sen ei saa tehdä. Mutta tässä talossa on edelleen äänetön seltti!

Kun huomasin että homma toimii, äänettömyyttä harjoiteltiin myös ulkona siinä tilanteessa kun jätän Retron kiinni vajan seinään. Pentu riippui luudassa, tykkäsi että kiva leikkikalu kun sitä liikutellaan. Leikittiin näin ja sitten vein luudan kauemmaksi ja jatkoin sen liikuttelua. Pentu ei päässyt sinne asti, ja luudan liike sai haukahduksen aikaan.  ÄP ja luutiminen jatkui. Muutamien sekuntien hiljaisuuden jälkeen luuta tuli takaisin leikkimään. Ja taas meni koiran ulottumattomiin. Sitten nopeasti takaisin ennen kuin haukahdusta tulee. Koira sai paljon myös onnistumisia eli hiljaisia jaksoja vaikka sitä turhautti kun lelu meni pois. Ihan muutama ÄP piti sanoa, vaikka sain pidennettyä melkoisesti lelun poissaoloa.

Hiljaa olemisen tilanteessa kuin tilanteessa opettaminen vie muutamia kuukausia. Pitää kaiken aikaa olla tarkkana tilanteille joissa haukkumista voi ilmetä ja ehtiä tekemään toimenpiteet, joilla paha tapa estetään. Koulutan hyvin mielelläni muutaman kuukauden kokopäivätoimisesti pentua haluamilleni tavoille, sillä se on pieni aika elämästä. Kun sillä saa 13 vuotta kauniisti käyttäytyvän koiran. Jos ongelman päästää syntymään, on sen poiskouluttaminen niin tavattoman työlästä.