Koiralle kirja

 Tuleva koirani sai lahjaksi 103-sivuisen kirjan. Tämä on vähän niin kuin vauvakirjat, joita täytetään, mutta kirja käsittää koko koiran elämän. Kiva ylläri kaverilta.

 Vielä hetki odotellaan sitä koiraa, pentua. Katsomassa on käyty,  tarvikkeita hankittu (liikaa), suunnitelmia ja järjestelyitä tehty.

Nyt pitäisi nauttia pentuvapaasta elämästä, sillä helppoa sen kanssa ei tule olemaan, ei.  Moni kukka kaatuu sen toimesta, monet yöheräämiset, monet pissat, hampaat aina väärässä paikassa. Koulutusta, lenkkeilyä, siivoamista ja ja ja, mutta ennen kaikkea:

                                                HAUHAUHAUUUUUUU !

Nöösä oli

 Koiramme Nöösä ei ole juuri saanut palstatilaa blogissa. Kahdestakin syystä: Se ei ollut minun koirani eikä se kisannut. Mutta se on ollut. Pienestä koostaan huolimatta se on haukannut leijonan osan talosta ja sydämistä. 

Nöösä tuli tyttärelle, ja hänen lähtiessä myöhemmin opiskelemaan, koira jäi meille. Eihän pikku höppänää voinut viedä iloiseen opiskelijaelämään.

Se oli talon vartija. Valvontakamera auttoi sitä hommissa.

Kun jotakin tapahtui, Nöösä aukaisi sanaisen arkkunsa.

Valvontahommaa olkkarin sohvan nojalta. Aivan loppuun asti neljätoistavuotiaaksi se hyppäsi kevyesti tänne. 

Uimarannalla. Mutta ei suinkaan uimassa, kuten en minäkään.

Sohvashamppiooni. Kyllä Nöösä jotakin opetteli. Opetin sen menmään keittiövaa'alle. Mutta siitä ei oikein ollut apua punnitsemiseen, koska koira ei osannut olla niin kuin voipaketti. Sen verran täristi että paino heittelehti.

Ja kosketuskepin se osasi. Jossakin on näistäkin kuvasarjaa. Siihen aikaan tein paljon juttuja lehtiin. Ehkä kaivelen näitä esille joskus.