Kahdeksas kirjoitus

Miten saisin koiran tekemään aina eikä vain silloin kun sitä huvittaa?

Miten saisin koiran pitämään kontaktia?

Yksi asia, mikä saa koiran katsomaan ohjaajaa eli olemaan kiinnostunut hänestä, on se että yhteinen tekeminen on hyvin tiivistä. Kumpikaan ei hellitä toisistaan silmiään. Kun koira saa etua ohjaajansa katsomisesta, sehän katsoo, ettei hukkaa yhtäkään mahdollisuutta makupalaan tai leikkiin.

Kun haluaa että koira pitää katsekontaktia = silmiään ja ajatuksiaan ohjaajassa, ei voi ajatella että ohjaajan silmät tai ajatukset olisivat jossakin muualla. Koulutustilanteessa myös kouluttajan on oltava joka sekunti läsnä. Ei riitä että keho on siinä, vaan silmät on oltava koirassa ja ajatukset tekemisessä. Ei huudella kellekään, ei katsota muualle, ei ajatella että pitää muistaa ottaa maitoa kaupasta.

 ”Ai että osaa mamma olla hauska. Makupala-automaatti oikein. Mun tarttee keksiä millä saan automaatin aukeamaan. Kokeilen olisiko se tassun siirto taaksepäin. Jes, se oli! Herkkua tuli ja teen tuon saman asian uudelleen. Ei tarvitse kuin tassua siirtää taaksepäin, niin automaatti toimii. No mikäs nyt? Ei se antanutkaan enää tassun siirrosta. Eikö se nähnyt? Ei varmaan, siirrän toisenkin kerran tassua taaksepäin, varmuudeksi vielä kolmannen kerran. No johan sain automaatin toimimaan taas!”

Missä kohtaa se käsky tässä sanottiin?

Aiheellinen havainto. Käskyä ei sanottu. Koiraa ei käsketä tekemään tehtävää ennen kuin se osaa sen. Kirurgiakin koulutetaan monet vuodet ennen kuin hänen käsketään leikata. Milloin ja miten tehtävä nimetään, löytyy googlesta hakusanalla vihjeen liittäminen.

Viiden minuutin jälkeen koira pannaan häkkiin kentälle tai kiinnitetään jonnekin. Vähintäänkin kytketään taluttimeen. Pidetään tauko. Oppiminen on kovaa päähommaa ja keskittymistä. Niin koiralle kuin opettajalle. Ei jaksaisi vain jatkaa ja jatkaa takaperin kävelemisen harjoitusta kymmentäkään minuuttia yhteen soittoon.

Tauolla ohjaaja miettii onnistuiko kaikki vai pitääkö jotakin muuttaa. Miten etenen. Mikä on kriteeri seuraavalla kerralla eli minne rima nyt asetetaan. Sitä ei tietenkään voi asettaa liian korkealle, koska sitten koira ei pääse yli eli ei opi, mutta ei ole mielekästä sekään että rima pysyy samassa tasossa. Haluamme edetä eikä jäädä tasolle jossa koira osaa peruuttaa pari askelta.

Tauolla järjestellään asioita ja huilataan. Tauon paikka on jo ennen suunniteltua viittä minuuttia, mikäli ohjaajalla on pasmat sekaisin.

Kentällä voidaan viettää tunti, mutta opettamista tuntiin sisältyy vain lyhyitä jaksoja. Pidetään sekä pieniä taukoja että pidempiä taukoja. Yhden tehtävän saa edistymään melko pitkälle tai jopa valmiiksi (ennen vihjeen liittämistä) yhdellä kerralla.

Sarja päättyy

Juttusarja kouluttamisen ongelmista päättyy. Näissä en ole vastannut miten pitäisi opettaa, vaan mainostanut oppimispsykologiaa. Ei oppimispsykologian mukaan kouluttaminen aina helppoa ole, mutta yksiselitteistä. Kun osaa säännöt, ei jokaista tehtävää tarvitse pähkäillä miten tämän nyt opettaisi. Ei tule tehtyä joskus näin ja joskus noin. Jos ei tiedä missä järjestyksessä mitäkin pitäisi tehdä tai miksi tämä temppu ei luonnistu, tarvitsee palata katsomaan perusasioita.

Mikäli et ole tyytyväinen tuloksiin, vaihda koulutustapaa.  Et voi saada eri tuloksia jatkamalla samalla tavalla.

Seitsemäs

Miten opettaa koira irtoamaan?

Tekemään asioita kaukana?

Oma-aloitteisuus

Irtoamista tarvitaan varsinkin agilityssä mutta myös tokossa. Agilityssä koira menee edellä, jää tekemään tehtävän vaikka ohjaaja on menossa jo eri suuntaan jolloin ohjaaja pääsee edelle.  Tokossa koira lähetetään kymmenien metrien päähän milloin ruutuun makaamaan milloin merkkiä kiertämään. Luoksetulossa koiran täytyy tehdä kaukana pysähdyksiä. Myös liikkeestä seisomaan, istumaan, maahan jäänti ovat asioita joissa koira jää tekemään tehtävää ohjaajasta kauempana. Rallyssä irtoamista edustaa vain lyhyt merkille lähettäminen ja liikkeestä istumaan jääminen.

Kaikki nämä opetetaan ensin lähellä. Merkki, ruutu, hyppyeste on puolen metrin päässä. Kaikki minne lähteä, on lähellä ja koira opetetaan ensin irtoamaan se puolen metrin matka. Opetus voi tapahtua esimerkiksi käyttäen kosketusalustaa tai koiran oma-aloitteisuutta. Oma-aloitteisuudella koira saadaan irtoamaan ohjaajastaan. Sen ei tarvitse pelätä että sitä rangaistaan tai kutsutaan pois esteeltä. Irtoamista saadaan kun koiraa ei vaadita joka välissä istumaan ja olemaan passiivinen. Irtoaminen on aktiivisuutta.

Kun koira osaa tehtävän puolen metrin päästä, lisätään etäisyyttä. Siis nostetaan kriteeriä. Vaikka vain 20 senttiä kerrallaan. Pidetään samaa kriteeriä kunnes neljä viidestä toistosta onnistuu. Sitten taas lisätään matkaa.

Agilityn irtoaminen samalla tavalla. Koira lähtee esteelle ensin lähempänä ollen, sitten kauempaa. Kun koiraa ei koskaan kielletä lähtemästä esteelle, vaan palkitaan siitä, sehän suorittaa niitä mielellään. Saadaan estehakuisuutta. Koira haluaa mennä kaikki esteet mitä edessäpäin on. Yksi hyppy ja kun ohjaaja liikkuu tulee hyppyjä lisää ja saa palkita useamman jälkeen. Opetetaan että fokus on edessä päin eli kun koira katsoo eteenpäin, silloin palkka lentää. Pallotykki on tässä loistava apuväline että palkkaus saadaan oikeaan suuntaan.

Paljon helpompi on saada koira joka ei irtoa. Se saadaan opetettua niin, että ohjaaja määrää koska  saa mennä. Tokossa tietenkin koira saa suorittaa vain saatuaan luvan, mutta tehtävä opetetaan ensin oma-aloitteisuuden kautta.  Aina kun koiralle kerrotaan että et saa mennä juuri sitä estettä, opetetaan anti-irtoamista. Myös ”lähdössä” istuttaminen passivoi koiraa. Harjoituksissahan on älyttömän monta lähtöä. Mennään kolmen esteen sarjoja ja istutetaan koira aina kun homma alkaa. Se tylsistyttää koiraa ja saa sen hitaaksi, vastentahtoiseksi, ei-irtoavaksi.

Ihan lainkuuliainen kansalainen, joka ei saa tehdä päätöksiä. Hyvä työntekijä, hyvä koululainen. On hiljaa ja vastaa vain kun kysytään.

Juttusarjaan luvassa vielä yhdeksäs juttu.

Kuudes

Miten koiran saisi innokkaaksi?

Tutut koirat tapaavat ja pian ne leikkivät, juoksevat ja iloitsevat. Ei näytä puuttuvan intoa. Välillä eka vie ja toka seuraa ja taas toisinpäin.

Miksi koira saa toisen koiran yhteistoimintaan kanssaan? Millä lihaksilla se tekee sen? Se ei käske toista leikkimään, vaan antaa vihjeen. Nyt olisi kivaa tarjolla.

Siinä meille hyvä malli miten koira saadaan haluamaan tehdä. HALUAMAAN. Siinä on se juttu. Oppimispsykologiassa eläin opetetaan haluamaan tehdä. Miten muuten pystyisi delfiinille opettamaan että hyppää tuosta renkaasta. Tai kanalle että juokse näiden kartioiden ympäri kolme kertaa. Ei pystyisi kanaa tuuppimaan eteenpäin, ei pystyisi kanaa käskemään tehdä. Tarvitaan eläimen oma halu.

Ihminenkin pystyy opettamaan itsensä haluamaan mitä kummallisimpia asioita. Kuten tupakanpoltto. Että on pahaa ja yskiä pitää, vedet valuu silmistä kun ensimmäisen askin sinnillä polttaa. Ei ihminen muuten alkaisi polttaa, ellei haluaisi. Sitten kun asiasta tulee tottumus, sitä ei pysty lopettamaan.

Juuri sama on koiralla. Kun asia opetetaan haluamisen kautta, koira ei pysty olla tekemättä sitä. Vaikka temppuun ei liity riippuvuutta aiheuttavaa kemikaalia, koira ei vain osaa olla tekemättä temppua kun sille annetaan siitä vihje. Esimerkiksi minun koirani juoksee tarhalle kuin siellä odottaisi paras kaveri ja tuhat herkkukippoa. Tarvitaan vain määrätty äänne 30-10 metrin päässä tarhaa. (Jos menee lähemmäs, niin koira karkaa sinne.)

Yksi kerta kymmenestä siellä odottaa pari herkkupalaa jotka se etsii. Koirani on kuin pahin peliriippuvainen. Se on opetettu haluamaan monia tällaisia arkielämän ikäviä juttuja. Koska kotona tapahtuu samat jutut monta kertaa päivässä tai viikossa, on niin paljon helpompaa kun koira haluaa tehdä niitä kuin että sitä pitäisi pyydystää sohvan alta johonkin toimenpiteeseen. Opettaminen ei vie paljon aikaa. Sitten kun opettamisen osaa. Tällaisten kotijuttujen opettaminen menee just samalla kaavalla kuin tokojuttujen. Kantsii ettiä netistä oppimispsykologia-sivuja.

Ihmisen ei tarvitse riekkua ja juosta opettaessaan, vaan koulutus on leikkiä missä koira on aktiivinen osapuoli. Koiran aktiivisuutta voi harjoitella vaikkapa laatikon avulla.

Laatikkoleikki

Nakataan laatikko lattialle tai maahan ja aletaan palkata koiraa kaikesta mitä se tekee laatikkoon liittyen. Ollaan valmiina palkkaamaan heti ensimmäinenkin reaktio. Se voi olla katse laatikkoa kohti. Se voi olla varovainen askel sitä kohti. Tai se voi olla jotakin railakasta: Koira tuuppaa laatikkoa kuonollaan. Tai iskee sitä tassullaan. Ihan kaikki palkitaan mitä koira tekee laatikkoon kohdistuen.

Miksi näin? Siksi että aikaisemmin käskien opetetusta koirasta saadaan oma-aloitteinen. Koira alkaa kokeilla kun oma-aloitteisesta tekemisestä palkataan eikä kielletä tai rangaista.

Laatikkoleikki on ihmisen keksimä juttu. Koiralle on sama, saako se herkkua siitä että se menee laatikkoa kohden kuin mistä muusta tehtävästä, vaikka maahanmenosta. Kaikki tokon, agilityn, rally-tokon tehtävät ovat ihmisen keksimiä juttuja.  Koiran kannalta ne ovat merkityksettömiä kunnes niille tulee merkitys: Treeni on se avain jolla tylsän omistajan saa yhteistyöhön kanssaan, pelaamaan koiran kanssa koulutuspeliä. Omistaja muuttuu treeneissä namiautomaatiksi ja ihmiseksi joka ei komentele. Koira saa namiautomaatin auki joka kerta omalla toiminnallaan.

Kahdeksas kirjoitus sisältää miten koiran oma-aloitteisuutta voidaan harjoitella lisää. Ja netistä asiasta löytyy sanalla operantti ehdollistaminen.

Jos kouluttaminen on tähän saakka ollut etupäässä käskemistä ja näyttämistä miten koiran kuuluu tehdä, vaaditaan hiukka työtä, että koira oppii uuden tavan. Ei paljon työtä, vaan hiukka. Ihmisen oppiminen siihen, että koira on se joka tämän tahdin määrää, voi tuottaa vaikeuksia.

Viides

Mikäli koiraa on koulutettu vain kotona tai tietyllä kentällä, se osaa tehdä vain niissä paikoissa. Se ei osaa pitää kontaktia eikä tehdä tehtäviä uudessa paikassa. Uusi paikka on suuri häiriö, joka pitää opettaa. Onhan koira oppinut että tehtävään seuraaminen/maahanmeno jne kuuluu meidän piha. Ympäristöstä on tullut osa tehtävää.

Kun ajoin kortin Vaasassa ja ajoin autoa vain siellä ja maaseudulla, homma sujui helposti. Olin tottunut näiden paikkojen liikenteeseen. Tampereelle mennessäni hommaan piti keksittyä tosissaan. Mutta tottuihan vilkkaampaan ja nopeampaan liikenteeseen, mainosvalojen välkkeeseen ja tielle oudosti sinkoileviin ihmisiin (Eivät siellä tienneet että seepraraidat ei ole tae henkiinjäämiselle. Eivät tienneet että jalankulkija jää toiseksi, mikäli kumpikin haluaa raidoille yhtä aikaa.) Totuin ajamiseen kunhan en aivan ensiksi puuronsilmään mennyt vaan ajelin hiukka sivummalla.

Sitä luulisi että koira osaa tehtävän paikassa kuin paikassa kun se kerta sen osaa. Niin luulisi että ihminenkin osaisi yksinkertaisen tehtävän vaikka missä. Mutta ei oikein tahdo onnistua lankulla kävely samaan malliin lankun ollessa maassa tai nostettuna kerrostalojen katolta katolle.

Kun mennään harjoittelemaan tekemistä uudessa paikassa, lasketaan vaatimustasoa kunnes koira osaa kuin kotona.

Mikäli koira ei ole tehnyt muiden koirien läsnä ollessa, silloin sen on vaikea keskittyä harjoittelemiseen. Se on oppinut että tehtävän tekemiseen liittyy rauhallinen ympäristö.  Ei juokse ihmiset, ei ole koirat päästelleet hajumerkkejä, ei kuulu haukuntaa.

Sama juttu ihmisellä. Ei onnistu yksinkertainen tehtävä ihmiselle. Vaikka on aivan helppo nakata vaatteensa veke kun menee tiettyyn huoneeseen, pesuhuoneeseen, sama ei onnistu koulun voimistelusalissa. Ja on aivan helppo puhua pitkät plurinat kirkonkylässä kaverille, mutta asian muuttaa vaikeaksi tai mahdottomaksi se että tarvitsee nousta puhujapönttöön kun ympärillä on joukko ihmisiä. Hommaa on todella harjoiteltava että sellaisen saa onnistumaan.

Koiralle täytyy opettaa, että häiriöt kuuluvat tehtävään. Vaatimustasoa lasketaan kun häiriötekijä on läsnä ja palkkaa tulee niin tiheään että koiralla ei ole halua vilkuilla muualle. Kun koira onnistuu tehtävässä tässä tilanteessa, se oppii. Jos se epäonnistuu, vaatimukset ovat liian korkeat eikä se opi. Häriöitä täytyy viedä aluksi kauemmas.

Asiasta löytyy neuvoa netistä sanoilla yleistäminen ja häiriönsieto.

Neljäs kirjoitus

Miten voisin vähentää makupaloja?

Makupalojen vähentämiseen päästään sillä että niitä käytetään erittäin paljon. Tehtävän alussa jokainen onnistunut yritys palkitaan eli vahvistetaan. Vahvistetiheys pitää olla korkea kun uutta toimintoa harjoitellaan. Jos palkkaa tulee liian harvoin, koira menettää kiinnostuksen asiaan. Toiminto vahvistuu onnistuneiden toistojen myötä.

Epäonnistuneet yritykset jätetään huomiotta. Koira huomaa että tällaisesta reaktiosta ei tullut palkkaa. Koulutus tapahtuu siis palkan ja sen saamatta jäämisen avulla. Koirasta tulee innokas kun sitä ei toruta, kielletä, rankaista. Palkkaus täytyy olla tiheää kunnes tehtävä on erittäin hyvin opittu.

Vaikka koiraa ei rangaista, oppimispsykologiassa puhutaan negatiivisesta rankaisusta, jolla viitataan tuohon palkan saamatta jäämiseen, palkan poistoon. Sitten taas palkkaaminen on nimeltään positiivinen vahvistaminen.  Nyt nettiin ja nää hakusanoiksi!

Vahvisteella vahvistetaan toimintaa. Koska kilpailuissa jatkuva palkkaaminen ei ole mahdollista, aletaan epäsäännöllinen vahvistaminen kun tehtävä on opittu, nimetty, yleistetty ja häiriöt opetettu. Yleistys = tehdään tehtävää monissa paikoissa, eri kentillä. Häiriöt = tehdään tehtävää monenlaisten häiriöiden läsnä ollessa. Kaikki nämä harjoitellaan jatkuvalla palkkaamisella. Makkaraa tulee joka toistolla jonka koira tekee oikein. Koira huomaa että näin kannattaa tehdä. Siitä että makkaraa ei tullutkaan, se hoksaa että tällä tavoin ei kannata tehdä.

Sitten vasta palkkausta aletaan vähentää kun tehtävä todella sujuu aina ja joka paikassa ja tilanteessa. Kun aletaan vähentää palkkausta, aletaan epäsäännöllinen vahvistaminen.

Epäsäännöllinen vahvistaminen on siis sitä että koira ei saa palkkaa joka kerta tehdessään tehtävän ja vähentäminen tehdään hallitusti. Ensin vähennetään palkkaamista silloin tällöin, mutta silti kehutaan. Kun koira selviää hämmennyksestä että miksi ei nyt herkkua tullutkaan, vähennetään palkkakertojen määrää. Tehdään se epäsäännöllisesti. Koira ei tiedä koska palkka tulee mutta se tulee kuitenkin. Joskus se tulee jo ensimmäisellä kerralla, joskus kolmannella, joskus viidennellä. Palkkaamista ei lopeteta koskaan kokonaan, vaan pyydetään enemmän per palkkio tai useamman kerran per palkkio.

Kun vahvisteita aletaan epäsäännöllistää, se aiheuttaa turhautumista. Kun koira turhautuu, toiminta voi hiukan muuttua eikä tehtävä näytä täysin samanlaiselta kuin jatkuvalla vahvistamisella. On oltava tarkkana kun pidentää aikaa (seuraaminen ja paikallaolo eli pitkäkestoiset toiminnat) tai vähentää vahvistekertojen määrää (maahanmeno ja muut lyhytkestoiset toiminnat), ettei käytös ala sammua. Myös se on tärkeää, että palkitsee ne kerrat kun koira tekee parhaiten. Ei siis vahingossa palkkaa niitä vähän huonompia kertoja vaan parhaimmat.

Kolmas

Arvaat jo mikä on vastaus. Se saamarin oppimispsykologia. Opetella opettamaan. Siitä se jankuttaa eikä neuvo kädestä pitäen tee näin ja niin, ja sinulla on osaava koira.

Juu, en neuvo kädestä pitäen. Syystä että kannettu vesi ei pysy kaivossa. Kukaan ei voi kaataa toisen päähän taitoja. Aina saisi olla kantamassa vettä ellei jokainen ammenna lähteestä itse. Tässä koetan vain kuvailla miksi se kannattaa. Ja mistä tietoa löytyy.

Osaamattomuus saa säheltämään

Täytyy siis opiskella koulutusalaa. Itseopiskelu voi olla työlästä. On olemassa yrittäjiä jotka opettavat oppimispsykologiaa käytännössä. Mutta näitä ei kasva joka kaupungissa, joten täytyy matkustaa ja maksaa heidän tietotaidostaan. Nämä järjestävät myös verkkokursseja. Voin suositella. Kävin sellaisen vuonna 2008.

Vaatii kyllä viitsimistä aika tavalla ja kykyä verkko-opiskeluun. Ja tarvitaan koira. Verkkokurssi ei ole teoriaa, vaikka niin nimestä luulisi, vaan opetellaan oman eläimen avulla kotona. Neuvoa ja palautetta saa verkosta ihan milloin haluaa. Kysyä saa niin paljon kuin sielu sietää. Sieltä saa tarkan tehtävän, mutta ei kerrota miten tehtävä koulutetaan. Materiaalia tutkimalla ja tuutorin kysymyksiin vastaamalla asiaa selkeytetään. Opiskelija siis joutuu käyttämään aivojaan, että saa oivaltaa.

Kävin Suomen Eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssin Oppimispsykologian perusteet. Nykyään tällainen näkyy maksavan 115 euroa. Sain kattavat perustiedot oppimisen lainalaisuuksista. Mitä enemmän tein ja kyselin, sen enemmän sain irti. Meitä oli kahdeksan opiskelijaa ja verkkotutor ohjasi opiskelun kulkua.  Nykyäänkin selaan jatkuvasti opettamisen perusasioiden tulosteita silloin kun joku ei suju.

Hyvää oppia olen saanut myös erilaisilla päivän kursseilla Kangasalalla. Joy of Learning,  Jaana Rajamäki opettaa oppimista muun muassa kanojen avulla.

Koulutus aloitetaan aina suunnittelulla. Suunnitelma on kouluttamisessa yhtä tärkeä kuin monessa muussa tarkasti rakennettavassa jutussa. Kun suunnittelee tekemisensä, tietää mitä tekee. Ellei tiedä, miten se koirakaan voisi tietää.

Ohjaajan täytyy ymmärtää mitä tekee ja miten tekee kun alkaa opettaa niin tokoliikettä, rally-tokon tehtävää kuin agilityn ohjauskuviotakin. Agilityssä ohjaaja on enemmän aikaa radalla opettelemassa miten ohjaa kuvion. Harjoittelee jutun lihasmuistiin ennen kuin koira tuodaan harjoittelemaan samaa.

Jos matkalle lähtiessä ei ole sen tarkempaa suunnitelmaa kuin että lähden ajamaan, päätyy minne sattuu. Eiku käännyn tuosta, vai eikö sittenkään? Palaan hiukka takaisin päin, koska olisi kiva nähdä xx-nähtävyys. Sen piti olla jossakin täällä päin.

Jos on päämäärä minne haluaa, mutta kartta puuttuu, perille pääsy on aikamoista säheltämistä.

Ilman suunnitelmaa eli rakennuspiirustuksia helposti säheltää ja on epäjohdonmukainen.

Joka koulutuskerralle tarvitsee muistaa mihin viime kerralla päästiin seuraamisharkassa tai koira eteen harjoitteessa tai irtoamisharkassa, että pystyy kirjoittamaan suunnitelman mitä nyt täytyy tehdä, edetäkseen pisteestä D pisteeseen E.

Toinen

Miten korjata koiran väärin oppimat asiat?

Kun alkaa kouluttaa oppimispsykologian mukaan, täytyy aloittaa alusta ne tehtävät jotka koira suorittaa väärin (joko aina tai silloin tällöin). Esimerkiksi kun koira jää vinoon, koulutetaan koko tehtävä uudelleen uuden opin ohjein. Jos koira ei tee joka kerta kun ohjaaja pyytää, koulutetaan tehtävä uudelleen. Samoin jos koira ei tee mikäli se ei saa jatkuvasti makkaraa. Tai jos koira tekee usein eri tehtävän kuin mitä pyydettiin. Esimerkiksi menee maahan, vaikka pyydetään istumista. Opetetaan tehtävä siis kuin se olisi uusi.

Jos oppimispsykologia on aivan vieras asia, kannattaa sitä ensin opetella aivan uudella tempulla ennen kuin alkaa korjata vanhoja.

Väärin opittuja tapoja on muitakin kuin tehtäväkohtaisia. Kiinnostus toisiin koiriin kentällä on yksi väärin opittu asia.

Mikäli koiralle on opetettu, että aina kun mennään kentälle, alkaa tosi hauskat jutut, koira tietenkin odottaa niitä. Kun opettaa että ne hauskat jutut tapahtuu ohjaajan kanssa, silloin koira on kiinnostunut ohjaajasta, vaikka ympäristössä on koiriakin. Mitään syytä ei ole katsella muita kun saa leikkiä (=tehdä tehtäviä) mahtavan hauskuuttajan, omistajansa, kanssa. ”Aina mamma alkaa tosi hauskaksi näissä paikoissa joissa on paljon koiran hajuja. Alkaa se kunhan olemme ensin kiertäneet pienen lenkin, että merkkailen, haistelen ja katselen ympäristöäni. Äsh, se panikin mut takasin autoon lenkin jälkeen. Ei vielä alkanutkaan hauskuus vaikka hajulenkiltä tultiin. No, odottelen. Pitäähän sen ensin järjestellä leikkipaikka kuntoon.”

Kun koira otetaan autosta uudelleen, aletaan viiden minuutin koulutustuokio. On hankittu välineet jos niitä tarvitaan. Ja makupalat odottaa taskuissa, lelu löytyy myös varusteista. Ja on tarkka suunnitelma miten tempun opettamisessa edetään.

Hauskanpito ei tarkoita säännötöntä riekkumista, vaan opettamista niin että koira nauttii opetuksesta melkoisesti. Semmoisesta opettamisesta se oppimispsykologia kertoo. Sieltä löytyy myös ohjeet miten koira saadaan opetettua olemaan välittämättä ympäristön koirista ja muista häiriöistä ja tekemään tehtäviä ihan oudoissakin paikoissa. Hakusanat yleistäminen ja häiriönsieto tai häiriöihin siedättäminen.

Väärin opittuja tapoja on muuallakin kuin harrastuksissa. Kotona ja lenkillä koira voi käyttäytyä ongelmaisesti. Siedättäminen ja vastaehdollistaminen ovat yksiä keinoja opettaa pois ongelmakäytöksestä.

Ensimmäinen kirjoitus

Vastauksia kysymyksiin

Juttusarja alkaa tästä. Eikun päättyy. Mikäli luet näitä vasta aikojen kuluttua, tämä on viimeisenä. Blogi on yksi paikka maailmassa missä ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.

Olen kesän mittaan tehnyt kyselyitä pitämissäni agilityn ja rally-tokon ryhmissä.

Kysyin: Mikä kouluttamisessa on vaikeaa. Miten haluaisit muuttaa itseäsi kouluttajana. Mitä haluaisit muuttaa koirasi tekemisissä.

Vastauksissa oli asiaa siitä mitä muut ihmiset kokee opettaessaan koiriaan. Tässä juttusarjassa kerron hiukan mistä mielestäni kiikastaa ja mistä löytyy apua.

Otsikoista en edes yrittänyt kuvaavia. Otsikon jälkeiset kysymykset saavat hoitaa sen homman.

Haluaisin tietää kuinka joku asia opetetaan.

Kuinka valita oikeat koulutustavat omalle koiralle?

Mistä saada itselle innostusta?

Kolme kysymystä, yksi vastaus.

Kuinka valita oikeat koulutustavat omalle koiralle? Kuinka joku asia opetetaan?

Onneksi joka tehtävään tai joka lajiin tai kotikoirakoulutukseen ei tarvitse valita keinoja erikseen. Valinta pitää tehdä vain kerran kun valitsee sen oikean. Oppimispsykologian. Sen säännöillä voidaan opettaa jopa eri eläinlajeja. Delfiineitä tai kanojakin. Samat säännöt ovat pohjana kaikille.

Oppimispsykologia sisältää kaiken teorian opettamisesta (Joka on testattu monien eläinlajien kanssa ja monien ihmisten toimesta. Ja testataan yhä lisää).

Lisäksi tarvitsee tietää opetettavan eläinlajin käyttäytymistä. Koiranomistaja varmaankin tuntee koiran käyttäytymistä kohtalaisen hyvin.

Käy lukemassa netistä oppimispsykologian juttuja. Löytyy  mainitulla hakusanalla ja kun vielä lisää että koiran tai eläinten, niin ei tule ihmisten oppimispsykologiaa. Lue ja sen jälkeen aina harjoittele asiaa käytännössä. Opettele opettamaan ensin yksi tehtävä. Ota joku helppo tehtävä. Pähkäiltävää riittää.

Mistä saisin innostusta kouluttaa?

Miten motivoida itseään kouluttamaan koiraansa? Yksi mikä innostaa tekemään mitä hyvänsä, on se että homma etenee. Näkee työnsä tulokset, hyvät tulokset. Kouluttaja huomaa kuinka nopeasti koira oppii kun opettaja tekee oikein. Mikä riemukas tunne siitä syntyykään.  Kouluttajan halu kouluttaa nousee ties kuinka moneen potenssiin.

On tietenkin suuri työ opetella uudet käytännöt. Mutta suuri työ on myös luopua vanhoista käytänteistään. Tavat ja tottumukset ovat sitkeitä. Varsinkin mikäli uskoo että ne ovat oikeita tapoja, on älyttömän vaikea oppia uutta.

Mistä tietää että jotakin on omassa kouluttamisessa pielessä? Jos koira oppii hitaasti, silloin on opetuksessa jotakin vikaa. Tai jos koira tekee väärin. Tai tekee haluttomasti (eli hitaasti). Eikä ole motivoitunut vaan katselee muita, karkailee tai näyttää siltä että ei voi vähempää kiinnostaa.

Kun ei pääse etenemään, se kyllä tyssää innostuksen. Sukan kantapään tekeminen ei siis yhtään huvita, kun sitä ei oikein osaa. Liian vaikeaa, joten neulon jotakin muuta. Josko pannulappu onnistuisi. Äsh, ei nyt niin hieno tullut. En tee toista.

Kun työn osaa, siitä tulee kerta kerralta kauniimpaa ja se valmistuu nopeammin. On into saada tämä pitsiliina valmiiksi, että saa aloittaa seuraavaa.

Koirankoulutus on yksi asia mikä on syytä osata, mikäli sitä haluaa tehdä. Jos tämän koiran kanssa ei oikein suju, ei kannata hankkia uutta pentua, eri rotua, käyttölinjaista koiraa. Josko toisella kerralla erilaisen koiran kanssa onnistuisin. Samoilla menetelmillä vaan kun ei saa erilaisia tuloksia.

Älä hanki uutta, vaan hanki tietoa ja opettele opettamaan sen vanhan tutun koirasi kanssa.

Innostusta, motivaatiota sille että opettaa koiraansa, tuo tietenkin myös tavoite. Ellei ole tavoitetta, ei tarvitse yrittää sen eteen. Tai jos tavoitteessa on epäselvyyttä, ei oikein jaksa innostua. Vaihtelu tuo intoa. Kun välillä tekee koiran kanssa aivan muuta, vaihtaa vaikka lajista toiseen, se on kummallekin mukavaa.

Ajan puute on yksi miksi osa harrastuksista jää sivuun.