Keinu on Retrolle aivan
uusi tuttavuus, joka tuli vastaan kurssilla. Se juostaan päähän ja on tietenkin tuettu
niin ettei se keinahda. Sieltä koira nostetaan alas kun on saanut syödä
herkkuja.
Retro
ei ottanut tätä harkkaa sillä sitä ei saa ottaa syliin. Tulisi huono tunnelma.
Pystyn tekemään harkat kotona, sillä saan keinun
viereen tason mille se itse voi laskeutua.
En ensimmäiseksi kotona ottanut oikeaa keinua, vaan harjoittelin
helpossa tilanteessa neljä päivää, niin että lauta on tuettuna ylätasolle.
Meidän nurmikko on kahdessa tasossa ja toinen pää laudasta oli matalalla ja
toinen hiukan korkeammalla. Koira oppi hyvin juoksemaan itsenäisesti sinne päähän kun
siellä odotti makupalalautanen.
Lähtölupaa odotellessa. |
Laudan päähän. |
Laudan päässä on kiva odotella lisää ruokaa. |
Viidentenä
päivänä siirsin keinuharjoitukset oikealle keinulle, mutta helpotettuun
ympäristöön. Keinu on nyt rinteessä, sen
vieressä laskeutumisalustana iso pöytä, joka on laudan tasalla. Ekat neljä
kertaa tulivat kuvatuksikin. Vein taluttimella, laittelin makupaloja laudalle
ja päässä oli herkkukippo. Jota kuinkin koira meni, mutta jänisti. Aina välissä
leikittiin niin että Vikkukin oli että saatiin juostua ja riehuttua tressit
pois.
Seuraavana päivänä taas innokkaana ottamaan eilistä keinua. Kolme
harkkaa meni ihan samalla tavalla kuin eilen: jänisti jonkun verran. Sitten touhattiin
kaikkea muuta helppoa ja innokasta.
Kunnes otin tuon alkuharkkakeinun, joka on todella leveä ja matalalla oleva vankka lauta, jonka koira innossa aina juoksee
päähän. Kun heti tämän jälkeen palattiin
oikealle keinulle, niin Retro meni yhtä lailla innossa äkkiä päähän makupalakipolle! Se oli oivaltanut että nää on ihan samanlaiset
harkat. Jess!
Kolmantena oikean keinun
päivänä eli tänään Retro meni keinua itsekseen innossa. Kerran otin taluttimessa, mutta
koska meni aivan vauhdikkaasti kipolle, niin toka kerran sai mennä itsekseen.
Ylöspäin, hurjaa! |
Perillä, nam. |
Vapautus tehtävästä. |
Oikea rengas
Uutena kurssilla meille
tuli myös oikea rengas. Siinä ei ollut
mitään ongelmaa, koira on hahmottanut renkaan hyvin helpoissa harkoissa
aikaisemmin. Se ei ole siis päässyt tekemään sitä väärin.
Mutta kun menin oman
seuran kentälle renkaalle, Retro ei ollenkaan hypännyt renkaasta, vaan välistä.
Luulen että se johtuu siitä että se ei hahmottanut mustavalkoista juttua
renkaaksi. Hyvä homma, että tuli tällainen värijuttu vastaan heti
alkuvaiheessa. Asiaa on harjoiteltava, sillä kisojen renkaan väreistä ei
koskaan tiedä. Teippaan kerhon renkaan mustaksi ja näen oliko juuri tämä asia
syynä miksi koira ei toiminut renkaalla kuten kurssilla kun eka kertaa pääsi
oikealle renkaalle.
Retro ei hahmottanut tätä kirjavaa härpäkettä renkaaksi. |
Harjoitusrengas kotona on ollut musta ja kurssilla keltainen. Oikea rengas kurssilla oli ruskeahko eikä sen hyppäämisessä ollut ongelmaa. |
Okseri
Seuraava uusi juttu kurssilla
oli okseri. Ei ongelmaa, sillä Retro hyppää hyvin.
Entäs mikä alla oleva este oikein mahtaa olla? Ei tarvitse sanoakaan, että siellä kävi koiria.
Mahtiputki kuivumassa, kun unohdin sen sadeloimen. Näyttää A-putkelta, jonka alta menee putki. |