perjantai 15. maaliskuuta 2013

Päivä ennen koetta



Tunnelma on loistava nyt kun kokeeseen on yksi yö. Aivan kuin lasna kun joulua odottaa.
Maaliskuun koetreenkin onnistui niin loistavasti, vaikka paikalla oli ennätysmäärä koiria. Vikku kun painostuu koirista ja räyhää niille. Sitten kun tehdään, se ei tietenkään näe eikä kuule mitään koiria. Intoilee vain tekemistä.
Koirapolku kuusikkoon.


Maanantain koetreenit
Koetreenissä Ilmajoen hallilla otin paikallaolon, jättävät liikkeet, noudon, kaukon ja hypyn. Koira oli todella innos ja aivan oma itsensä. Paikallaolo lähes 100-prosenttinen, kun oltiin pressun takana. Maahan käskyjä tosin vaati kaksi. Ihan loppuaikana kitisi hiukan. Paikallaolo on meidän vaikein liike. Tämä vaatii sen että olen koepaikalla tunnin tai pari, kävellään ulkona, että koiran kierrokset laskee. Ja on pakko käveleskellä myös siinä tilassa missä koe on, joka on meille vaikeaa. Syystä että Vikku räyhää mahdottomasti. Tänään sain koiran olemaan melko hiljainen vaikka oli niin paljon koiria. Se ei riitä että vain ollaan jossakin nurkassa koiran kanssa, vaan Vikun on pakko saada liikuskella tilassa. Se parantaa koesuoritusta ratkaisevasti.
Tää on hankala juttu hallikokeissa, sillä tokokoirat on hiljaa. Vain agilitykoirat saa huutaa.
Yksilösuoritukset maanataina:
Hyppy 100-prosenttinen onnistuminen. Liikkeestä maahan, meni, mutta en nähnyt oliko sekunti- vai sadasosamaahanmeno.
Nouto oli taas niin tuhottoman innokas. Jopa takaisintulomatka, jonka olen saanut sellaiseksi vasta tämän vuoden puolella. Vain perusasento oli edessä ja hiukka vino, kuten se tapaa olla. Tätä tapaa pyrin myöhemmin muuttamaan.
Kauko, jossa eka maahanmeno oli täpi täpi eli ping ylös het maassa käynnin jälkeen. Sain sen tokalla jäämään maahan. Vikku pysyy asennossa vaikka maailman tappiin, sillä se on koira joka ei tunne sanaa ennakointi. Tämä on mahtava taito. En tiedä onko se oikeasti koira joka ei ymmärrä ennakointia vai onko asia koulutuksen tulos. Luoksetulon pysäyttämistäkään se ei osaa ennakoida.
Liikkeestä seiso, 100% nähdäkseni. Taaksemenossakin koira seisoi kuin tönö.
Ja se into mikä kulukaa sillä oli. Eritoten kaukossa ja noudossa sekä hypyssä. Asia mitä pidän kaikkein tärkeimpänä. Into. Jos into puuttuu, mitä ihmeen mieltä hommassa on minunkaan kannaltani saati sitten koiran. Intoa on aika vaikea herättää henkiin, mikäli se on kuollut. Kaiken muun ehkä voi korjata helpommin.

Heppatallilla lennäteltiin jäisiä kakkeroita. Nam.

Paikallaolosta
Sattui hassumpi juttu, taas kerran. Olin aivan sikana harkannut piilopaikallaoloa, kunnes kuulin että Paws kisoissa paikkamakuussa ohjaajat on pantu ulko-ovesta pihalle. Eli ei piiloon, vaan ihan ulos. Siihen loppui paikallaoloharkat Vikun kanssa, koska päätin että en osallistu tähän osa-alueeseen. Kyllä joku tolkku pitää olla koiraa kohtaan. Moni koira tietty pystyy siihen että omistaja jättää sen, mutta toisille se on epäinhimillisen pelottavaa. Jätin paikallaoloharjoitukset 26.2.
Sitten kun mentiin neljän kängillä Paws-hallille tokoharkkaamaan, niin otin siellä normipaikallaoloa eli missä mennään piiloon vain jonkun esteen taakse. Tästä lähtien olen kotonakin silloin tällöin harjoitellut taas piiloja. Kunnes eräänä päivänä koira oli niin luottavaista vaikka tilanne oli aikaisemmin ollut sille vaikea, että on kitissyt heti aika alusta ja usein noussut istumaankin. Ihme oli tapahtunut, ihme jota en ymmärtänyt mistä se johtui. Tauostako jolla se sisäisti asioita vai mikä sen teki?
Sitten taas aloin miettiä, että ehkä voimmekin osallistua paikkamakuuseen, vaikka meidät hätistettäisiin pihalle. Tämänpäiväisen eli perjantain rauhallisen paikallaolon perusteella osallistumme myös paikkamakuuseen.


Videon itseäni
Harjoituksissa kantsii videoida. Välillä koiraa, välillä itseään. Syystä, että omistajan käytös vaikuttaa tavattomasti koiran käytökseen.
Tänään videoin omia liikkeitäni hallilla missä koe huomenna pidetään. Panin kameran tasolle tekemään lahjomatonta työtään, aiheena luoksetulon pysäyttäminen.
Katsoin kuinka käsimerkki ja muu vartalon liikehdintä eroaa, kun nakkaan nakinpalan heti käsimerkin jälkeen. Tai kun nakkaankin sen kolmen sekunnin kuluttua. Entä miltä se käsimerkki näyttää kun minulla ei ole nakkia kädessä ollenkaan? Pyrin tietenkin siihen, että kaikki tilanteet näyttävät samalta koiran silmin.
Miksi minun täytyy tietää miten käsken koiraa harjoituksissa? Sehän tulee selkäytimestä, teenhän aina samalla tavalla. Mutta kun se käytös mitä harrastaa harkoissa, on pois pyyhkäistynä kun menee kokeeseen. Siellä ei muistakaan miten tapaan sanoa maahan. Onko se lyhyt käskevä mahan vai pitempi rauhallisempi maahan? Jännityspirulainen tekee temppujaan. Tätä varten on otettava selvää millä tavoin ilman tuota suurta vaikuttajaa, jännitystä, tulee tehdyksi.



 Possunnoutaja.





















Ykköstä sinne mennään tavoittelemaan, mutta tyydytään siihen mitä saadaan. Tosin Vikku on mulle ykkönen, sitä sijaa siltä mikään ei vie.

2 kommenttia:

Takku kirjoitti...

Ihan uskomatonta lukea että paikallamakuu olisi teille se vaikea liike! Näitkö koiraa ollenkaan pressun läpi maanantain koetreeneissä? Se oli ehdottomasti paras paikallaolo avo-luokassa. Sellaisen paikkamakuun jos Stefalle saisin kiljuisin onnesta!

Mutta eipä mulla muuta, onnea kokeeseen, ja nähdään siellä huomenna.

Anonyymi kirjoitti...

Vikku paranee jatkuvasti paikallamakaajana. Ei ole pitkä aika kun alon paikkis teki tiukkaa.
Nyt se että olemme samassa tilassa onnistuu. Mutta se tekee tiukkaa, jos hallilla mennään ovesta ulos. Vikku kitisee ja nousee istumaan.
Saa nähdä miten tuo onnaa huomenna. Aina pelkään, ettei pikkuystävä saa traumoja. Se kun ei oo mikään rohkea, hyvähermoinen tyyppi.
Anni