sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Leghornin opissa, osa 2

Kanakurssin jälkimainingeissa

Kanakurssin tehtävät tehtiin operantin ehdollistamisen keinoin, palkkaus ja mahdollisuus palkkaan pois hetkeksi. Normaalia koirankoulutuskauraa, jossa mulla palkkaus on ok (ei tietenkään sen ajoitus), mutta sen pari eli palkan poisto on ollut epätarkka. Lisäksi se että mulla on hellyyssuhde koiraani, ne ihanat silmät ja tavaton halu tehdä niin kuin mamma tahtoo, on vaikeuttanut opettamista. (Huomaa että kirjoitan menneessä aikamuodossa. Eli opin jotakin eli tästä lähin toimin toisin.)
Eli siis olen luistanut kriteeristä tämän tästä. Sehän yrittää noin kovaa ja mä raakalainen en anna sille palkkaa. Mutta kun koirankoulutus ei etene kuin kertomalla koiralle mitkä yritykset vie oikeaan päin ja mitä ei koiran kannata tehdä. Olisi tavattoman epäreilua sanoa lapselle että laskutehtävä on oikein, mikäli se ei ole.

Olen kuvitellut että lause ”Älä päästä tunteita koulutukseen.”, tarkoittaa pelkästään käämien palamisen tunteita. Mutta että myös positiiviset tunteet, nekin on jätettävä narikkaan kouluttaessa.
Eikö kiva pieni noutokapula? Kana siirtää sen kupista toiseen. Kuva Jaana Rajamäki. 
Älä tyydy vähempään
Panin kurssilla oppimani käytäntöön heti arjen ja normitreenien koittaessa. Otin rally-tokon edessä peruuttamista, jota ollaan viimeksi harkattu. Kuulen Jaana Rajamäen sanovan ”Älä tyydy vähempään. Sitä saat mitä palkitset.” Ja muistan kun hän kertoi jonkun kanakurssin tehtävästä, jossa kanan piti tehdä pitkä tehtävä yhdellä vihjeellä. Jos siinä kanankouluttaja tyytyi vähempään, hän ei meinannut millään saada kanaa jatkamaan tehtävää loppuun.
Nyt en tyytynyt kolmeen koiran omaan mittaansa enkä sitä vähempään. Odotin siitä pidemmän peruutuksen ja sain sen. Olin laittanut maton rullalle huoneen keskelle ja toisella puolella oli seinä. Koiralla oli sivusuunnassa vapaata tilaa kaksi tai kolme metriä. Matto oli ohjuri ja mittanauhani. Koira lähti etujalat maton reunan tasalta ja kriteeri oli etujalat maton loppupään tasalle.  Aikaisemmin kriteeri on vaihdellut puolen maton ja hiukka yli välillä. Koira kyllä osaa fyysisesti peruuttaa pitkälti, sillä sitä on tehty seuraamisen yhteydessä pitkiä matkoja.
Aluksi koiran takapää kääntyi usein maton päälle, josta kutsuin takasi alkuun, joskus istui lopussa, josta kutsuin takasi. Se äkkäsi ettei maton päälle kannata astua. Ja äkkäsi että ei riitä että jään tähän odottamaan eikö sitä palkkaa jo tuu. Koira jäi siis seisomaan paikoilleen maton puolivälissä. Odotin lisää peruutusta ja palkkasin kun vielä jatkoi sinne saakka mihin kriteerin olin asettanut. Pian mietintäaika pysähdyksessä lyheni ja muutaman kerran jälkeen sitä ei enää tullut. Koira senkun peruutti. Huoneen seinä rajoitti matkaa.
Hyvä kanakurssi!
Toinen juttu sitten oli eri paikassa tehdyt harjoitukset. Tumpeloin jatkuvasti, kunnes tajusin taas jotakin tärkeää. Siitä seuraavalla kertaa.

Koiran luonnollinen käytös vastaan opetettu
Kanakurssin tehtävästä, jossa kana veti autoa kumilangasta, toi ajatusta joka kurssin jälkeisenäkin päivänä vielä leijaili pääni ympärillä. Nyt se on laskeutunut. Mietin että kana kiskoo kumilankaa aivan raivokkaasti. Sellaista käytöstä näin lapsena kun kanat käyskentelivät riihimarkilla. Ne kiskoivat matoja. Kurssilla tuli niin tunne että olen elänyt tämän ennenkin. Kana kiskoi kumilankaa aivan vimmassa. 

Kiskon ja palkkaaja vain odottaa pidempää kiskontaa.
Tuo toiminta on itsessään palkitsevaa, koska se on kanan luonnollista käytöstä. Josta ajatus meni koiraeläimen luonnollisten hommien palkitsevuuteen. Sitähän tässä talossa on nähty, anteeksi kuultu. Pari terrieriä rakastaa haukkumista ja toinen lisäksi jahtaamista. Erittäin luonnollista käytöstä. Ja itsessään erittäin palkitsevaa.
Mutta yksi paljon näitä myöhemmin otettu shetlanninlammaskoira ei hauku. Koska en halunnut kolmatta haukkuvaa koiraa, tein monia asioita ilmeisesti oikein, että sain lähes haukkumattoman paimenkoiran. Se koulutettiin suurimmaksi osaksi ympäristön muokkauksella. Siinä piti olla kyllä tarkka, ettei käytös koskaan päässyt alkamaan. Luonnollinen tekeminen kun puskee ohi opetetun käyttäytymisen. Paitsi jos opetettu on opetettu älyttömän vahvaksi. Se tapahtui Retron kouluttamisessa.

Esine-erottelu - tunnistusnouto
Väri- ja muotoerottelussa mietin kurssilla, että tällä tavalla tehdään tunnari tokoon. Tunnistusnoudossa erottavana tekijänä on haju. Opetetaan että kun nokit tämän hajuista kapulaa, palkkaa tulee. Sitten lisätään yksi kapula kerrallaan ja koiran kuuluu yhä nokkia yhtä. Jos nokkii väärää, oikea otetaan pois, kunnes ei enää noki. Sitten oikea tuodaan takasin. Ja niin edelleen.
En vielä tiedä mikä on koiralle se toiminto minkä tekee tässä, miten siis ilmaisee oikean kapulan. Tuskin nokkimalla. J
Kurssilla taisin kuulla että väärää saa nokkasta koko päivän aikana vain pari kertaa. Eli oikean kapulan opetus tarvii olla hyvin tehty.

Kahdessa kuvassa on samat asiat kyseessä. Kanan ja koiran tunnari. Kana on jo vaiheessa että oikea kohde on otettu pois. Nöösä haistelee oikeaa. Muita ei vielä olekaan. Lavastettu kuva. 

Sekuntikello, naksu, häkki ja suunnitelma
Näitä pitää ruveta käyttämään.
Naksu
Naksutinta kyllä olin käyttänyt opetuksessa, mutta äänen saanut aikaan suullani. Jep on signaali. Naksulla saa yksiselitteisemmän äänen.  Sen panin täytäntöön tasan viikko kurssista. Otin naksua kolme kymmenen jaksoa: naks ja nami, ehdollistamista. Heti sen jälkeen töihin naksulla. Sheippasin koiran pahvilaatikkoon.
Kun etsin laatikkoa mieheni yrityksestä, hän kysyi mitä teen sillä. Sanoin että paan koiran sinne. Hän katsoi hiukka loivaa.
Retro meni jo kolmannella yrityksellä kokonaan laatikkoon. Sitä ennen olin naksauttanut kun koira juoksi maahan paiskatun laatikon luo. Heitin palkan toiseen suuntaan, että saan koiran laatikon äärestä kauemmas ja tulee uusi yritys. Nyt koira pani etujalat laatikkoon. Kolmannella sitten meni kokonaan ja joka yrityksellä sen jälkeen. Ei tämmönen näin äkkiä tapahdu ellei koiraa ole opetettu operantilla ja kohteilla. Retrolle opetan kaiken mitä osaan tuolla itse oivaltamismenetelmällä. Jos en osaa, sitten käytän käden perässä menemistä.
Otin kohteeksi pahvilaatikon, koska sellaisen kanssa koira ei vielä ollut toiminut. En käyttänyt tasoa, sillä koira osaa on-off agilityasennon kun maahan pannaan pitkänomainen tai neliönmuotoinen taso. Sellaiseen jäädään niin että takajalat ovat tasolla ja etujalat maassa. Ja se osaa etuosakäännösasennon kun maahan ilmestyy pyöreä taso. Se seisoo jalat tasolla. Tällaisella on tehty takajalkojen käyttämisharkkoja, jota tarvitaan rallyssä kun tehdään käännöksiä vasemmalle niillä sijoillaan.
Seuraavaksi sitten tein peruuttamisharkan naksua käyttäen, koska laatikkoharkka jäi näin lyhyeen. Aina meinasi suu käydä yhtä aikaa naksun kanssa.
Sekkari
Sekuntikelloa olen käyttänyt ainoastaan ajan pidentämisessä. Laskenut sekunteja seinäkellon naskeesta. ”Kellona” muissa tehtävissä on toiminut makupalojen määrä: viisi tai kymmenen kasassa ja kun ne on käytetty, tauko. Siinä on epätarkkuutta. Mietintämyssyyn pannaan tämän ja edellisen kurssin sekkarin käyttöoppi.
Häkki
Kotona tuvassa en vie koiraa häkkiin tauoilla, mutta ryhmäharkoissa aina. Ja nyt otin käyttöön ulkona harkatessani sen että paan koiran kiinni taukojen ajaksi. Tähän asti se on riekkunu lelujen kanssa pitkin nurmikkoa.
Suunnitelmat
Suunnitelmia olen aina kirjoittanut, niitä on luettavissa 90-luvulta asti joka koiran kouluttamisessa. Ja periodin jälkeen oitis laatinut seuraavan päivän harkat. 80 prosentin sääntöä tarkkailen, mutta sekin on vähän sinne päin.
Välineurheilua.
Kouluttamisessa on hurjasti vaiheita
Kanakurssilla mietin, että tässä tehdään vaiheita toiminnan aikaansaaminen ja tehtävän opettaminen. Sitten on vihjeen liittäminen, latenssi, ärsykekontrolli. Kaiken aikaa piti olla sormi liipaisimella herkässä, ajoitus kohdallaan. Koulutus on mekaaninen taito.
Kilpailuihin tähtäävät (ja kotikoirakouluttajat) tekevät lisäksi yleistämisen ja häiriöiden harjoitukset. Kestoa ja etäisyyttä lisätään joihinkin tehtäviin. Kisaajat liittävät tehtävät kisasuoritukseksi, palkkaa satunnaistetaan ja harjoitellaan kilpailuvalmiudet. Jossakin vaiheessa, kun yhtä tehtävää opettaa kisavalmiiksi, alkaa tuntua että tästä on mekaanisuus kaukana.
Kunpa järkättäisiin kursseja myös näiden loppuvaiheiden oppimiseksi.

Tämän jakson kuvat: Linnea Paaso ja minä. Myös eka kanajutun kuvaajana oli Linnea Paaso.


Ei kommentteja: