Kuvapläjäys

Kävin sisarella koiralaumani (2kpl) kanssa. Vieraassa paikassa Vikku suvaitsi pentua, jopa leikki sen kanssa! Sisaren rottweiler oli kamarissa. Vikun kanssa se menee lenkillä hyvin, mutta sisällä emme anna niiden olla yhdessä valtavan kokoeron takia.

 

Kierrätyskeskuksessa myös oltiin, se on melki ainut sisätila minne koiran voi ottaa mukaan. Sieltä saa mukavasti pehmoleluja koirille. Kuvan diskolamppu ei kuulu juttuun.

Lapsenlapsen kärry tuotiin meille ja Retro tykkäs että se kuuluu tän perheen pienimmälle. Kuvan kärry kuuluu juttuun.

 

 

Pihalla ollaan jatkuvasti touhattu, välillä yhden koiran voimin, välillä kummatkin koirani mukana. Näissä kuvissa Retro on terassilla Paavon kanssa. Se oli aika hulinaa kun meidän kolme koiraa, kyläisten yksi koira ja yksi pikkupoika riehui.

Joka päivä on ihme uus

Vikku selvitti aamulla eilisen ongelman. Nyt se halusi toimia pelin kanssa ja nosti melko nopeasti nappulan irti. Joka kerralla nopeampaa nosti.

Pennulle(kin) pihailu on joka-aamuinen ja päiväinen tapahtuma. Siellä Vikkukin hyväksyy Retron jotakuinkin. Heti aamuvarhain käymme ”lenkillä”. Mikä tarkoittaa omalla tontilla teollisuushallimme kiertämistä. Nyt kun nurmikot on hangen peitossa, ei paljon sinne pysty pienten koirien kanssa menemään, joten on pysyteltävä pihassa.

Ympäristötotutus tulee täytenä, kun menee ennen seitsemää. Ja ruokatunnilla. Ja puoli neljä kun työntekijät taas on liikkeellä. Asumme teollisuusalueella, jonne tulee työntekijät eri firmoihin. Autoja ja polkupyöriä, ihmisten ääniä ja ovien paukkeita. Eräänä aamuna lumiaura oli kaupanpäällisenä naapuritontilla. Pyörähirviö mörisi ja kolisi lumelle.

Aluksi metelit sai pennulta huomiota, mutta se tottui äkkiä siihen koneenkin kolajutteeseen ja fyrinään.

Kaikkea on pikkupentu kokenut: eka pesu, kynsien leikkuu on jo rutiinia sekä kampaus.

Tuon tavaroita sille eri paikoista: pannuhuoneesta, puuvajasta, autohallista. Saa tietoa maailmasta hajuaistinsa kautta.

Fööni oli yks päivä käynnissä eri huoneessa. Tänään jo aivan lähellä ja tuli hyvin tutuksi. Retro meni puhaltimen ääreen kun siitä tuli lämmintä ilmaa. Pian kapistus ei enää kiinnostanut, vaan pupu, leikkipupu siis jota saa retuuttaa.

Oikealla pupulla on häkissään puunpalikka järsittävänä ja joskus otan sen lattialle ja sitä järsii ja nuuskii sitten koira. Se koliseekin mukavasti kun sen nakkaa toisaalle. Äänitotutusta.

Olemattomia kärpäsiäkin on lätkitty. Imuroitu on, mutta ei olemattomia roskia, ne on hyvin olevaisia.

Mun isoa jalkarullaa Retro kuskaa. Ja tuo on ihme että usein menee tasapainolaudalle ihan leikkimään. Se seisoo kaikilla jaloillaan ja pitää tasapainoa. Se menee etujaloilla siihen ja laittaa kyynärpäät myös laudalle ja kävelyttää takapäätään laudan ympäri. Se menee lattialle maata ja potkii lautaa alhaaltapäin. Kiva leikkikalu.

Peili on pennun tilan vakiovaruste. Se leikkii itsensä kanssa: ottaa lelun ja menee peilille, leikkii lelulla ja katsoo miltä hän näyttää. Harkattu on kaikenlaista, mutta eniten kuitenkin sitä, että Retrolla on rauhallista  ja sitä että se leikkii itsekseen.

 

Eilen matkustettiin kaupunkiin. No, eipä koirat kaupungista paljon saaneet osaansa, ne olivat autossa omissa laatikoissaan kun kauppoja kierreltiin. Ensin oltiin kylässä tyttären luona. Siellä oli jänskät hajut: kaksi isoa koiraa, joita ei tavattu, mutta kuultiin oven läpi. Eläinhuoneessa tavattiin marsut ja hiiret. Vikku haluaisi leikkiä marsujen kanssa, hiiret sitä ei kiinnosta. Retro katseli vain ja oli itse huoneesta enemmän kiinnostunut kuin eläimistä joiden luo ei päässyt.

Ensin oltiin tupakeittiössä pitkät ajat. Kun lähdettiin eläinhuoneeseen kahden oven kautta, niin Retroa pelotti: en mene tuosta oviaukosta. Siirsin oviaukolle ison koiranalustan minkä päällä pentu oli leikkinyt, niin hetihän huoneesta tuli tuttu. Sama asia toistui eläinhuoneen ovella. Kun alusta siirtyi eläinhuoneeseen, pentu meni perässä.

Pari tuntia kyläilyä, pari tuntia kaupoissa ja tunti kotimatkaa. Kumpikaan ei kirahtanutkaan autossa. Kun kotiin päästiin, Vikku nukkui kuin tukki. Retro ei, se touhasi omiaan vielä pari tuntia.

Ongelmanratkontaa

Retro sai uuden kapineen.

Haisee niin ihanalta tämän palikan alla.

 

 

Tähän on kyllä koira haudattuna.

Peli on ratkaistu, palikka nousee.

Makupala on maiskutettu. Mitäs sitten tehdään?

Mitä Vikku sanoo tästä? Haisteli ja istui ja istui. Siirsi paikkaa ja meni maata. Sen korva kuitenkin oli peliin päin. Se mietti. Nukkui, havahtui, mutta ei noussut, vaan vain katsoi peliä.

Ei luulisi, että Vikkua on koulutettu operantilla: istuminen, menemään maahan, kosketusmatolle, kosketusalustalle, keltaisen lapun kuonokosketus, kosketuskeppiin, joukko temppuja, ruutu ja muutama muu tokojuttu.

 

Nöösä sentäs aluksi yritti jotakin. Se raapi peliä, mutta sitten istahti miettimään.

 

Ehkä huomenna peli alkaa kiinnostaa. Tai yön pimeinä tunteina.

Seisomisharkkoja

Ettei menisi aivan pennun ihasteluksi tämä blogi, kerron Vikun tokoharkoista välillä.

Vikku pääsi avoimeen syyskuun lopussa. Lokakuussa harkattiin tiiviisti avoimen ja joitakin voittajan juttuja ja marraskuun alussa vielä jonkun aikaa. Sitten alkoi talvitauko.

Kirjoitan tähän nyt päiväkirjasta syksyn seisomisjuttuja eli liikkeestä seisomaan jäämisen ja luoksetulon pysähtymisen harjoituksia. Liikkeestä seisomaan jääminen toki on alokasluokan osalta kunnossa, mutta uutena avoimeen tulee se että siirryn muutaman metrin koiran taakse ja koiran jalat pysyy niillä sijoillaan.

Koska kuvia ei harkoista ole, laitan tähän vain kuvituskuvia jutun pieneläimestä.

Liikkeestä seisomaan jäänti

Otin vikun kanssa orota-menen taakse. (Orota=seiso, suom.huom.) Oppi kerrasta siihen asti että meen sen vierelle semmosta metriä etäällä sivusuunnassa ja siitä taakse puolisen metriä. Koko ajan jalat pysyi paikallaan ja katse mussa. Aivan ekassa harkassa ei aivan pysyny, joten helpotin ja sitte rupes jalat olemaan ihan liikkumatta.

Seuraavan kerran harkka samassa asiassa:

Seisoo tosi hienosti paikallaan. Meen puolen metrin päähän siitä taakse. Saisin jo edetä harkoissa, mutten oo tohtinut ettei liikuttele jalkojaan. Kattoo pää selkää myöden niska kenos mua kun oon siä takana. (Kun aloitin syksyllä tätä harkkaa, ajattelin että koira kattois eteenpäin, jota varten laitoin etäpalkan, mutta se killitti vain mua. Mietin että ok, ei kai se haittaa. Se haluaa laittaa päälakensa ihan selkään kiinni kun katsoo taakse mua, se on hauskan näköistä.)

Seuraavan kerran harkka:

Nyt saa mennä jo tosi kovaa ja läheltä ohi. Meen vain puoli metriä.

Tässä nyt sitten ollaan tämän liikkeen kanssa. On mielenkiintoista katsoa sitten kun palaamme tauolta harkkaamaan, onko oppiminen harpannut eteenpäin kuten se tapaa harppailla. Tauot on tosi tärkeitä.

En tiedä pitäisikö tätä pikkujuttua harkata kuin iisakin kirkkoa, monta kuukautta. Mutta niin teen. Että koiralla on varma olo, että se tietää: näin teen ja siitä on aina tullut niitä ihania sydämenpaloja.

 

 

Luoksetulon pysäys

Lt seiso ajan pidentäminen on tänään ohjelmassa. Ihan ok on pysähtyminen ja jäänti. Semmosta kolmea sekuntia pidettiin tänään. Vaihdoin paikkaa: olkkaris, keittiös, makaris. Pihalla sama. Aina uudessa paikassa matto (=kosketusmatto. Pihalla siis käytän aluksi kosketusmattoa, sisällä ei enää tarvi.)

Seuraavan kerran harkka samassa asiassa:

Illalla otettiin lt pysäystä, ajan pidentämistä. Huomasin että koira pysähtyy paremmin kun sen kulkema matka on lyhyempi. Ja tietty sitten kun pysäytän aiva mun lähelle niinku aina tapaan.

Seuraavan kerran harkka:

Ajan pidentämistä. Otin olkkarista keittiöön ja toisin päin, lyhyet matkat. Aika näyttää olevan tosi lyhyt kun videolta katton, mutta hyvin pysähtyy ja pysyy sijoillaan pysähdyksestä lähtien. Siis sen välinen aika kun koira seisahtuu ja kun palkkaan. Pysähtyy jänskästi: kuono kuin menisi koskettamaan maata, etupää siis hiukka alenee.

Videoin harkat usein. Niistä näkee ja kuulee todella paljon asioita, hyviä ja parannettavia.

Vaikka harkat veisi vuoden, teen pysähdyksestä napakan ja varman. Siitä ei tingitä. Eikä koiran vauhdista sekä pysähdykseen että sen jälkeisellä matkalla.

Kun tässä nyt seisoskelemisesta päästiin puhumaan, kerron miten Vikku sai oppia liikkeestä seisomaan jäännin. Tämä tapahtui kesänä pari vuotta sitten, kun vielä en tiennyt että mihinkään tokoon koskaan lähtisinkään.

 

 

Seisahtaminen

Opetin koiran pysähdyksen peruuttamisella. Tämä tapahtui niin, että koira opetettiin peruuttamaan käsimerkistä:

1.    Seisoin koiran edessä, laitoin avonaisen kämmenen sen naaman eteen, niin että koira joutui ottamaan askeleen taakse saadakseen sormien välissä olevan makupalan. No jaa, seisomisesta ei voida puhua, sillä koirani on 28 cm korkea ja minä 165. Saadakseni käden sen rinnan korkeudelle olin joko kaksinkerroin tai kyykyssä.

2.    Makupala tuli jatkossa toisesta kädestä.

3.    Koiran piti peruuttaa enemmän askeleita. Ja kaiken aikaa mitä tärkeintä: koiran piti nauttia tekemisestään. Jos koira ei nauti tokosta, mitä ihmettä varten minä sellaista harrastaisin. Harrastuksen pitää olla kivaa ja minulla ei ole kivaa ellei myös koiralla ole, tiimin toisella jäsenellä. Jos koiralla ei ole kivaa, tuloksia on surkea katsoa.

4.    Aloin peruuttaa koiran edellä ja läimäisin käsimerkin koiran eteen, jolloin se peruutti muutaman askeleen ja sai palkan. En muista missä vaiheessa pidensin seisomisaikaa käsimerkin jälkeen, mutta hyvin alussa jossakin se oli.

5.    Seuraava vaihe oli, että en ihan peruuttanut, vaan kävelin jo hiukan enemmän koiran kulkemaan suuntaan.

6.    Aina vain enemmän rintamasuunta sama kunnes kävelin ihan rintamasuunta sama kuin Vikulla. Aina käsimerkki koiran eteen ja palkitsemiskriteeri oli muutaman askeleen peruutus.

7.    Vaihdoin käsimerkin sanaan. Eli ensin sana orota, sitten heti käsimerkki. Kunnes koira alkoi pysähtyä jo sanasta. Tämä harkattiin todella hyväksi ennen seuraavaan osuuteen siirtymistä.

8.    Otettiin liikkeestä seisomaan jäänti seuraamisen yhteyteen. Kun yhdistin nämä kaksi asiaa vasta sitten kun koira osasi sekä seuraamisen että pysähtymisen, se ei koskaan ennakoi jättäviä liikkeitä.

Näin toimien liikkeestä seisomaan jäänti saatiin takapainotteiseksi. Koira ei enää peruuta, vaan tekee pienen nytkähdyksen että peruutanko, ja jää kivasti seisomaan paino takajaloilla.

Kiitos tämän tavan omaksumisesta menee Koirakoulu Visiolle. Olin Vikun kanssa kesällä 2010 harjoituskoirakkona eräällä teuvalaisella Vision oppilaalla ja hän ehdotti pysähtymiseen makupalasta luopumista.

Sulo ja Vikku.

Toisella kerralla lisää eri tokoliikkeitten harjoituksia mitä Vikun kanssa olemme tehneet.

Siivoamista ja kyläilyä

Kyllä on nukuttanut.

Aamuvoimistelut on suoritettu ja samalla leikki pennun kanssa. Pesin lattian rätillä kontaten. Kaksi kärpästä meni samalla iskulla. Toisessa kädessä oli retuutuslelu, että Retro iski hampaansa siihen edes joskus eikä aina kumihanskan kaulukseen. Opetellaan leikkiä lelulla, ettei pentu leiki minulla. Kansanomaisesti sanottuna: opetellaan olemaan purematta ihmistä käsiin.

Lelu menei edellä ihan naaman edessä, pentu seurasi kuitenkin kättä ja ottaisi siitä kiinni. Sehän on oppinut  seitsemän viikon ajan leikkimään elävillä olennolla, toisilla pennuilla ja emällään. Harva kasvattaja laittaa leluja pentukarsinaan, sillä kakassahan ne ovat alta aikayksikön. Mutta mikä aarre lelut olisikaan pennunottajia ajatelleen. Pentu olisi jo oppinut käyttämään leluja jo monta viikkoa eikä niin kiinnostuisi käsistä ja jaloista.

Hupsista, iso kaulapanta.

Viime yönä on nukuttu 9,5 tuntia. Retro tuntuu tykkäävän nukkua alueellaan eikä makarissa sängyn vieressä häkissä. Yöllä ei kuulunut kirahdustakaan. Otin illalla tasapainolaudan pois, ettei sitä kolkutella. Tuo kun on jostakin syystä innostunut kiipeämään tasapainolaudalle.
 

Pentu tykkää myös mahdollisimman äänekkäistä leluista. Eilen olin tyttären luona ja siellä pikkulapsen lelut joista lähtee ääntä, oli kiinnostavia. Yksi kilkuteskolkutes saatiinkin mukaan, jota sitten meillä on kolisuteltu pitkin lattiaa.

Kahdella mukulalla mukavaa.
 

Tällaisessa lapsipaikassa Retro saakin mukavaa maastoharjoittelua: kiipiä ja loikkia lelukasoissa.

 

 

Parin tunnin kyläilyn jälkeen tuotiin kettuterrieri Sulo sisälle lapsiportin taakse. Sulosta tulee taatusti kiva kaveri Retrolle kunhan voimatasapaino tasapainottuu.

Lapsi leikkii koiraa, koirat eivät.

 

Kettis ja settis.

Luulin että Retro on rättiväsynyt kun kotiin päästään, mutta virtaa piisasi vielä vaikka kuinka kauan. Se kyllä nukkui kuljetusboksissaan kyläpaikassa tunnin verran välillä.

Ensimmäisiä valtavan tärkeitä asioita

Terve!

Sitä on opeteltu kaikenlaista. Mä millainen Retro on ja se millainen Anni on. Mä miten se käyttäytyy, se paljon, paljon asioita. Varmaan imee talon tapahtumia kuin sieni.

Surkea juttu, että tuli kovat pakkaset, ettei pääse metsään ja muihin ympäristöihin.  Niinpä ympäristöt ovat tulleet meille. Sunnuntaina oli tyttären perhe Paavo-koiran kanssa ja maanantaina sisareni, joka haisee rottweilerilta.  Edes parivuotias pojannaskali ja iso traktori ei pelottanut koiraa. Mukula jyrrästi traktorilla menemään, tietenkin siellä missä muutkin oli eli pennun ääressä.

Autossa matkustamista on kuulunut ohjelmaan. Otin pennun (ja tietty Vikun kans) mukaan kun menin asioille kirkolle. Kumpikin oli omassa boksissaan.  Auto sammutetaan, minä autosta ulos, pian takaisin. Ajan lyhyen matkan, jään lukemaan kirjaa. En reagoisi jos koira pitäisi ääntä. En reagoi koiraan ollenkaan. Taas mennään eteenpäin, otan sisareni kyytiin, ei huomioida koiria. Musiikki soi. Tullaan meille eikä pentu päässyt siis mihinkään kivaan paikkaan autolla. Pidän tätä tärkeänä, ettei koira opi että autolla mennään ja jihuu, ranttalirimurallaa pystyyn. Kohta se saattaisi alkaa vinkumaan tai pyörimään levottomasti, kun odottaa ihanaa tapahtuvaksi.

 

 

 

 

 

 

 

Käsittelyä Retro on saanut paljon. Kun leikin sen kanssa, sormeilen ja haron koiraa, jalat, takamuksen, turkin ja tutkin kynnet ja hampaat. Käännän pennun syliin vauva-asentoon. Retro ei pyristele siinä. Puhun sille ja katson naamaan aivan läheltä. Minun tuijottavat silmät ja isot hampaat ei tarkoita vaaraa, kun oppii päinvastaista.

Myös vieraat ovat käsitelleet pentua. Ja pentu heitä, hammasta on tarjottu.

Paavon kanssa Retrolle vielä tulee hauskaa. Siinä on niin ystävällinen ja leikkisä koira, että taatusti jo ensi kerralla aletaan leikkiä sorvata.

 

 

Leikkimistä ollaan opeteltu, sekä yhteisleikkiä että yksinleikkiä. Harrastaja tietty arvostaa rätin retuutusta ja pallopuolihulluutta, mutta arvostan suuresti myös sitä, että koira osaa ja haluaa leikkiä yksikseenkin.  Kun sen taidon osaa, koskaan ei puutu tekemistä. Vikku ja Nöösä ovat hyviä tässä lajissa.

 

Yöt Retro viettää pienessä kuljetusboksissa makarissa ihan sängyn vieressä. Ja neljältä haluaa äänekkäästi jonnekin. Kun olen vienyt sitä ulos, on oitis tehnyt kummatkin tarpeensa. Sitten takasin koppaan ja simmut kiinni. Ainakin minun silmäni. Retroa ei niin väsyttäisi, kitisee kun tahtoisi toimintaa. No nyt viime yö meni melkein nukkuen, pissalla käytiin ja puoli seittämään korssattiin mikä on mun normi hereeaika.

Meillä on hehtaarin talo, josta pentu asuttaa viherhuonetta. Sen oviaukko on nelisen metriä, tai kolme leveä. Siihen olen laittanut verkon. Verkon takana on olkkari. Retron mielestä aluksi kaikki hauska oli verkon toisella puolella. Vaikka minäkin olin sen tilassa, silti tahtoi verkon läpi. Sinnikkäästi lykkäsi reijistä päätään, mutta on antanut siinä hommassa paljon periksi. Eikä enää kitise kuin silloin tällöin, vaikka muu elämä tosiaankin on näkyvissä ja kuuluvissa just sillä toisella puolella. Mutta todella paljon oleilen myös viherhuoneessa, sillä siellä on kirjoitus-lukunurkkaukseni. Ja tietenkin tää pikku ihananinen.

Yksinoloharkkakin tulee siinä hoidetuksi, kun pentu ei saa koko ajan kulkea perässä.

Viherhuoneesta on ovi terassille. Hassumpi juttu, että koira heti päästää pissat kun vain mennään sinne. Toki se pissailee lattiallekin, mutta taatusti pissa tulee kun kiveykselle ja hangelle astutaan.

Talossa asuu myös leijona ja tiikeri. Kuvan häkissä on se leijona, leijonanharjaskani Hippi.

Paljon muutakin on touhattu, niin kuin jokainen pennun omistaja tietää.

Pentu talossa

Taloon tuli pentu. Näyttää kovasti seltiltä. Aikuisten koirien mielestä näyttää tyhmältä. Ei tuollaista tänne, mikä kummajainen se on.
Nöösä on kiinnostunut, mutta ei vielä uskalla. Vikku on oma itsensä, äreä pikkuakka: minen ala mihinkään.
Tigru-kissa taitaa olla paras leikkikaveri. Hippi-pupu ei uskaltanut kauaa olla jaloittelemassa, vaikka Vikun ja Nöösän kanssa ne poukkivat sulassa sovussa.

Siinä se.

Siinä me.

 



 

 

 

 

 

Hyvin rohkealta vaikuttaa. Ja järsivältä. Voi olla että muutamat kengät menee ja pöydänjalat. Ei talossa ennen olekaan ollut tuholaispentua, vaikka niitä on ollut tosi paljon. Tai sitten en muista tuollaisia pieniä seikkoja.
Leikkiminen näyttää tällä hetkellä olevan päätyö nukkumisen ohella.
Niin, nimi on Retro.