Eilen oltiin toka kertaa tokokurssilla. Tällä kertaa oli ainakin
hyppyä, ruutuun menemistä (sen alkua eli kosketusalustalle menoa) ja liikkeestä seisomaan jääntiä.
Kesällä oli
itsensä kokoinen kosketusalusta, kun kotona on ollut monin verroin pienempi.
Hyvä kun on vaihtelua alustoissa.
Heti kun koira näki
alustan, siitä palkka. Sitten kun se oli menossa sinne, palkka ja
lopuksi kun etujalka koski alustaa. Kesä sai aloittaa suoraan tästä
viimeisestä kohdasta, koska innossa meni alustalle.
Hyppyä esteen yli
Kesä ei ollut vielä kertaakaan tehnyt. Siis ohjattuna. Kyllähän
se on hyppinyt jopa Retron ylitse.
Kotona sitten tänään
hyppäsi tosi matalaa estettä: kavaletti käännettynä kumoon. Just
soppeli tähän hommaan.
Liikkeestä
seisomaan jäänti meni niin, että käveltiin yhdessä muutama askel
ja stopattiin koiran kulku kädellä. Kun koira pysähtyi, sai
herkun. Asiaa vietiin vielä pidemmälle: Liitettiin siihen vähän
kestoa. Se tehtiin luopumalla. Hyvä kun Kesä osasi senkin jutun jo.
Kun koira stoppasi
ja söi ekan namin, sitten laitoin koiran eteen avonaisen käden
missä oli makupaloja. Koira luopui niistä eli ei tullut eteenpäin
vaan oli paikallaan. Siitä palkkasin.
Kurssille hakeuduttiin ensisijaisesti sen takia, että Kesä oppii paremmin tekemään hommia koirien läsnäollessa ja vieraissa paikoissa, kaikenlaisien häiriöiden keskellä. Ja toissijaisesti, että saisin itseni kouluttamaan sille tokonomaisia tehtäviä. Jotenkin jääneet opettamishommat vähemmälle sen jälkeen kun pentuasiat saatiin hyvälle tolalle.
Sivulle meno perusasentoon oli ohjelmassa edelliskerralla. Vain siitä on kuvia.
Käsi käännettynä niin että peukku taaksepäin ja peukun alla on makupala. Kun koira tavoittelee sitä, käsi alkaa kääntyä niin että koira kääntää itsensä samaan rintamasuuntaan kuin ohjaaja.
Kieppi tehty ja palkka saatu.
Tässä pyydän vielä istumaan.
Perusasento on valmis.
No joo, mut tuntien pilkoin tehtävän osiin ja joka osaa harkkasin jonkun aikaa.
Ensin sai palkan aina kun tuli käteen. Kun alkoi heti tulla kädelle, sitten palkka kun siirsi takajalkoja jonkun askeleen ja sitten kun koko kieppi oli tehty ja koira seisoi vierellä. Lopulta sitten palkka tuli vasta istuvalle koiralle.
Kesä kyllä ehdotti aluksi oravana istumista.
Se kokeili myös noutoa. Nappasi tyhjän juomapurkin.
Tänään tehtiin omalla nurmikolla ainakin hyppyä. Kuvia tapahtumasta ei ole, mutta Retro hakeutui esteelle, josko sekin saisi herkkuja.
Käänsin kavaletin nurin, niin sain Kesän korkuisen esteen.
Kurssi on tehnyt jo tehtävänsä: Sain intoa tokon kaltaisiin juttuihin. En sano että tokojuttuihin, sillä toko on tarkkaa, tokon kaltainen ei.