Nurmikolla kohteita

Tässä vaiheessa agilitykentällä näyttää sekavalta. Nurmikollamme oli tänään koirankoppi. Mitähän varten sellainenkin sinne oli kiikutettu! No, se oli avustaja, joka pitää koiraa ettei se pääse lähtemään kun vien kohdetta jonne pentu juoksee. Se saa juosta vasta kun annetaan lupa.

Retro sai mennä milloin kujakepit, milloin renkaan tai putken.

Koirankoppi keskellä neljän esteen ryhmää.

Paikalla istuminen

Tokan pentuagilitykurssikerran jälkeen päätin että nyt opetan koiran istumaan lähdössä.  Tuossa yläkuvassa koirankoppi on antamassa varmuutta harkkaan.

On niin hankala viedä makupalakippoa koira mukanaan ja mennä takaisin lähetyspaikkaan raahaten sitä pannasta. Lisäksi koira oppii että kun pannasta päästetään irti, saa lähteä kuin ohjus.

Canis lehti tuli hyvään aikaan. Siellä oli istumista lelun avulla. Koira istahtaa kun odottelen lelu kädessä, ”saat tul” ja koira saa tulla luokseni leikkimään lelulla. Ensimmäisistä harkoista koiralle oli jäänyt todella hyvin päähän lelulla istuminen. Sain seuraavana päivänä mennä jo neljään metriin eikä Retro aikonutkaan lähteä.  Sain myös kiertää koiran ja heilua miten sattuu. Pentu lähti kuin salama lelun kimppuun luokseni kun sanoin "saat tul".

Makupalakipon maahan laskemisella tein samaa. Koira istuu kun näkee mulla makupalakipon kädessä, lasken kupin alas, nousen itse seisomaan ja sanon ”saat tul”.

Jos koira nousee itsekseen, se ei saa mitään, joten se hyvin pian istuutuu uudelleen ja oppii että luopumalla saa.

Huomasin, että Retro oli kovastikovaa jo oppinut, että kun ollaan renkaan, putken tai kujakepin lähellä, että siitä lähdetään suorittamaan este.

Joten oli vaikeampi opettaa sitä istumaan näissä tilanteissa. Siinähän piti poisopettaa koiran jo oppimaa asiaa eli rynnistämistä esteen kautta makupalakipolle. Tämäkin meni kaaliin melko helposti, sillä keskiviikkoaamuna laitoin kiinnipitopaikan nurmikolle, tuon koirankopin johon löin naulan katolle. Sain koiran kiinni siihen, joten jos se nousi istumasta, ei päässyt tavoitteeseensa.

Pian sain jopa kiertää koiran ja se vain istui ja odotti lupaa lähteä suorittamaan este jonka takana oli kohde, makupalakippo. Sitten kiinnipitopaikkaa ei enää tarvinnut.

Sylikäännös

Kurssilla viime sunnuntaina opetettiin sylikäännöstä yhtenä harkkana. Ihmettelin miksi Retro ei meinaa osata kääntyä millään mun vasemmalla puolella poispäin musta. Toisella puolen ei ollut vaikeuksia. No ilman muuta sitä varten, että se tulee tokossa vasemmalle puolelle sivulle siten että pyörähtää minuun päin. Nyt piti oppia taipumaan toiseen suuntaan, pyörähtää poispäin.

Näitä on nyt kotonakin harkattu, ilman siivekettä vielä.

Puomia

Eka kerralla pari viikkoa sitten kurssilla oli nenäkosketusalustaa, josta tuli puomin kontaktin opettamiseen väline. Olen nyt harkannut pikku puominpalalla sisällä nenäkosketusta lattialle, jossa on minimaalinen kosketusalusta.

Tiiliskivet mterin puominpalan alle ja sain ”korkealla” olevan puomin.

Pikkupentuna Retro oppi tökkäämään maalariteipin palasta, joten nytkin kuonokohteena toimii teipin pala. Tämän olen kiinnittänyt läpinäkyvään raejuustopurkin kanteen, jonka olen jo saksinut pienemmäksi.

Asetin esteen puomin alkupään sivuun, että koira aloittaa oikeasta paikasta eikä hyppää puomille mistä sattuu. Koira tuli metrin palan loppuun ja teki kuonokosketuksen alustaan. Aluksi piti vielä panna puomin sivuun kosketuspäähän pahvilaatikko, että takajalat eivät pudonneet puomilta.

Myöhempinä päivinä puominpala alkoi onnata mahdottoman hyvin, vaikka edellisissä harkoissa tuntui että koira ei oppinut mitään. Mutta oli oppinut.  Nyt se pysyi puomilla ja hoksas että kun etujalat on maassa niin kantsii pysähtyä ja tökätä tölkin kantta maassa.

Kun koira tuli ja tökkäsi kuonoa maahan päin, jep (=naks) ja nami. Pidin palkkakättä alhaalla, että kuono pysyisi maassa edelleen. Nelisen kertaa jep ja nami,  ja sitten ”saat men”.

Eilen sitten kokeilin josko kosketusalustaa saisi häivyttää. En pannut eka kerralle alustaa maahan, vaan näytin että otan semmosen taskusta. Koira lähti puominpalaa ja koska mun kädet on siinä lähellä maata, se pani kuonoa maahan, jep ja nami.

Puomin alussa on sivussa este, että koira menee oikeasta paikkaa puomille.

Mukavan lyhyt juoksumatka.

Kosketusalusta tuskin näkyy matolta. Matto on siksi ettei jalat lipeä ja myös muovikannenpala pysyy paikallaan.

   

Kun nenä koskettaa kannenpalaa, jep ja nami.

Oikea puomi saa odottaa vielä pitkään juoksijaansa. Jokainen koira osaa juosta puomin, mutta se vitosen loppupää!

Pyrin ottamaan päivän mittaan sekä pihatreenin että tupatreenin. Siksi ettei yksi treenirupeama tuu liian pitkäksi. Välissä koira huilaa muutaman tunnin tuvassa. Näyttää siltä että harkkaan sunnuntain fiiliksillä kolme päivää eli ma, ti ja ke. Sitten into lopahtaa. Mikä on kyllä hyväkin juttu: ei tule liikaa harkkaamista. Nimittäin nuorten nopeasti oppivien koirien jatkuva kouluttaminen voi vaikuttaa koko loppuelämän stressinsietokyvyn kehittymiseen negatiivisesti. On pidettävä vapaapäiviä.