maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kana tuli taloon

Meille tuli kanoja. Sananmukaisesti taloon. Ensimmäiset kymmenen päivää ne viettivät tuvassa eteishäkissä, koska ulkona oli kylmää. Hain ne 20.5.

Miksi kanoja?
Halusin kanoja parantaakseni niiden avulla eläinkoulutustaitojani. On jänskä nähdä miten koirankoulutus on siirrettävissä kanankoulutukseen. Ensiksikin on jänskä nähdä pystynkö opettamaan niille ylipäätään mitään. Siis temppuja. Ilman muuta ”arkitottis” onnistuu. Se että ne hakeutuu mielellään mun luo, haluaa mennä kuljetuskoriin, eivät pelkää koiria.

Liityin kanafoorumiin jo vuonna 2011. Viime kesänä kävin kanakurssin. Menin kurssille lähinnä sen takia että näen sellaista mitä en ole lukenut näitä kursseja käyneiden blogikirjoituksista ja eläinkoulutussivuilta. Käytännön asioita, joita ei voi lukea kirjoituksista.

Eikä vähäinen syy kanojen ottamiseen ollut sekään että eläimiä on kiva seurailla. Kanat saavat tuoda uusia asioita elämääni. Uutta tulee aina kun alkaa johonkin. Heti on tullut tuttavuuksia kanaharrastajien ryhmässä. Faceryhmä onkin iso, noin 7000 jäsentä.

Halusin kolme kanaa. Siksi että kun yksi on koulutuksessa, niin kaksi jää pitämään toisilleen seuraa.
Näin me sitten mennään kylänraitilla.
 
Rotu
Nämä tulivat 7-viikkoisina tirppoina meille. Ne ovat hypridikanoja, valkoisia dekalb -kanoja. Yhdysvalloissa Georgiassa on samanniminen piirikunta. Eivät ne kuitenkaan sieltä tulleet, vaan sain hakea ne ihan omasta kunnasta.
Halusin valkoisia kanoja, tuotantoeläimiä. Kun eläimet ostaa siitoskanalasta, niin tietää varmasti saavansa kanoja. Kananpoika ei myöhemmin paljastu kukoksi.
Toinen syy oli se että tykästyin näihin kevyisiin valkoisiin Joy Of Learning- kurssilla.

Hankintoja
Asiaan kuului tietenkin etukäteistäpinät. Jännää, uutta, mielenkiintoista. Otin kaiken riemun irti uutuudenviehätyksestä.
Kaikkea piti miettiä ja hankkia. Ruoka, syöntisora, vesikippo, millaiset ne? Tuvassa oli hankalampi tuo vesikippojuttu ettei se ole nurin mennen tullen. Jänisti että haisevatko ne kovaa kun asuvat eteisessä häkissä.

Tupapäivien elämää
Tupapäivinä totutin niitä koiriin ja koiria niihin. Ja niitä omaan liikkumiseeni sekä pihan ääniin ikkunan kautta. Siedätin ylhäällä heiluviin tavaroihin, sillä huomasin että vaara ylhäältä sai aikaan levottomuutta. Testasin mitkä ruuat ovat herkkuja.

Tein huomioita kanojen käytöksestä ja mitä eroja yksilöiden välillä on. Tunnisteiksi tirpoille olin laittanut nilkkarinkulat. Numero 10 oli ensimmäisenä katsomassa mitä uutta työnnän verkon raosta. Numero 7 viimeisenä. 22 säntäsi ilmaan tämän tästä. Joskus joku pörhisti toiselle niska/kaulahöyhenensä ja nosti päätään korkealle, käveli nopeasti kohti jolloin toinen väisti.
Välillä säikähdeltiin. Sitte rauhoituttiin, suittiin itseä, nukuttiin, noustiin ja taas suittiin ja vähän syötiin ja juotiin ja taas maata. Pieni tirptutusääni kuului koko ajan.
Syötin niitä silloin tällöin "kädestä" eli kiposta jossa on lyhyt ripa. Lykkäsin naamani aivan kiinni verkkoon ja eläimet söivät siinä viiden sentin päässä silmistäni.
Ei ole tuohesta suu kanoillakaa. Ryhmä odotti (jos olisi kyse koirasta, sanottaisiin vaatii) herkkuja kun menin häkille. Ei muuta tarvinnut kuin pari herkkukertaa, kun ”vaatiminen” alkoi aina kun häkille tulin.

Jätin videon tarkkailemaan niitä. Paljon makailin eteisen lattialla ja katsottiin toisiamme. Samoin teki Vikku. Se on koira joka ei oikein tykkää lajitovereistaan, mutta rakastaa muita eläimiä.
Mielenkiintoista on noita kolmea luurata.
Aivan oudossa paikassa.
Etualan mustat tötsän on koiran korvat.
Mikä rinkula jalkaani on oikein tarttunut?
Täältä ne lähti meille.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Pian ne oppii puhumaan......

Myy

Unknown kirjoitti...

Vähä luulen ettei äiteen hotehis puhumaan opi. :D

Komee piirrustus.

-Gui.

Anni kirjoitti...

Samaa sanoin Myylle. Sen äiti olikin sanonu sille että sä saat vaikka kanan puhumaan, kun Myy oli papukaijaa halunnu.