Kahden koiran talous

Suloinen ilme yläkuvassa Retrolla. Toisessa kuvassa tyrnevämpi. Oltiin Ylöjärven rally-tokokisoissa koko päivä, joten teltta oli hyvin tarpeellinen.

Sohvakoira Vikku. Syksyllä jo 11-vuotias. Mutta vielä on kesää jäljellä.

Tässä näkyy hyvin koiriemme suhde toisiinsa. Välimatkaa pidetään ja eri suuntiin mennään.
Pitkän blogitauon jälkeen kokeilin miten tää menikään ja menihän se.

Että kukkoki!

Niin vain tuli kukkokin taloon, vaikka toisin ajattelin vielä heinäkuulla. Ikäeroa kanoihin on kymmenisen viikkoa. Se on paljon tässä vaiheessa, kun kanat ovat aikuisia ja kukko ei. Kukkis tarttee suojelua.

Pikkukukko.

 

Saavat olla vierekkäisissä häkeissä, että niillä on seuraa ja tottuvat toistensa naamoihin.

Eka aamuna, kun kukko näki mut, se sanoi painokkaasti kök. Ja kök kööö. Tänään tuli pitkä litania kok kok kok kok kooooook -ääntä. Luulin jo että se jäi looppiin, mutta loppui äänet sentään.

Tilaa saisi olla enemmän. Verkko tulee heti vastaan kun tässä kääntyy.

 

Kaikenmaailman eläimiä tulee vahtaamaan.

 

Tiedä vaikuttiko kukon tulo siihen, että viimeinenkin kana teki lopulta munan. Niin vain vartijakin alkoi kanaksi pari päivää sen jälkeen kun kukko tuli. Löysin aamulla pesästä kolme munaa tavanomaisen kahden asemasta.

Kakskaks on se vartijan tehtävät jo pikkutrippana ottanut kovanokkainen kana. Se on ensimmäisenä vastaaottamassa tarhalle tulijat. Nyt se kulkee aivan kukon häkin ääressä. Se välillä kävelee edestakasin siinä ja välillä vain on. Ne nukkuvatkin vieretysten verkon eri puolilla. Ajattelin, että se on tykästyny kukkoon. Sen käytöksessä ei vaikuttanut olevan hyökkäävyyttä tai muuta negatiivista.

Lauantaina haimme kukon ja maanantaina kokeiltiin yhdistää se kolmen kanan laumaan. Ovi avattiin ja kanat saivat kukon tarhaansa. Aluksi näytti sopuisalta minuutin tai pari. Sitten alkoi tulla hyökkäyksiä. Pääasiassa Kakskaks mutta kyllä ainakin Seiska ajoi kukkoa. Kukko pakeni ja menin väliin. Kun homma ei yhtään rauhaantunut ja kokoeroakin on niin paljon, kanat ohjattiin omalle puolelleen.

Kakskaks näyttää rumaa naamaa. Höykkyjäkin on jo maahan irronnut.

 

Saa nähdä pitääkö kukon tulla sukukypsäksi ennenkuin voi päästää yhteen, ettei kanat käy sen päälle. Vaiko tottuvat jo tuossa kun ovat jatkuvasti lähekkäin verkon takana.

Minusta näyttää siltä, että kukon selässä on oltu. Eli olisi ollut kuuden samanikäisen kukon (ja useamman samanikäisen kanan) laumassa hierarkian alemmalla tasolla. Hyvin kiltti se on. Ei kukkoileva. Kovaääninen ihana metkan värinen kukkis.

Sen nimi on Metka. Ei saanut nimeään kuitenkaan nimeään siitä että todettiin metkan väriseksi, vaan siitä kun näimme hakumatkalla vanhoja Zetori-traktoreita. Sanoin miehelle, että kukon nimi voisi olla Zetka. Mustaa kukkoa olimme lähteneet hakemaan, mutta paikan päällä ihastuin tähän kirjavaan. Vaalean nimi ei voi olla uhkaava tummanpuhuva Zetka. Etukirjaimen vaihdos, niin saatiin kukolle kiva nimi.

Noin isot valkoiset vaarat!

 

Tilaa piisaa.

 

Ensi kesänä Metkakin on tässä joukossa pihailemassa irrallaan.

Pari kanatemppua video

Videossa kana kiipee tai hyppää purkin päälle. Toinen tehtävä on puoliopetuksissa. Siinä Kymppi kulkee puomia vielä kosketuskepin avulla.

Eka tekemäni video. Kaikkea sitä joutuu opettelemaankin. Eilen kirjoitin, että opettelen videoeditointia ja siihen menee aikaa. Mutta yllätys, ei mennyt kuin aamupäivä.

Koira, kana, vuohi ja oppiminen

Yksi oppimispsykologia

Oppimispsykologia on joka eläinlajille sama. Ihan kuten auton ajaminen. Ooppelia ja Bemaria ajetaan samalla tavalla.

On todella helpottavaa, että älyttömän kirjavasta koirankoulutusmetodiviidakosta huolimatta myös koiria voi opettaa eläinten oppimispsykologian mukaan.

Kana tai koira

Kun opettelee opettamista kohteenaan kana, tietää koska ei osaa opettaa. Kana on mainio kouluttaja. Kun se ei opi, se sanoo ”koulutit väärin”, kun se oppii, se sanoo”koulutit oikein”.

Kun opettaa oikein, kana oppii viisi kertaa nopeammin kuin koira. Kun kouluttaa väärin, se ei opi lainkaan. Kana kun ei elä ihmisen kanssa seuraeläimenä, se ei aavistele ihmisen aikomuksia, ei lue kehonkieltä, ei ymmärrä sanoja.

Koiraa voi opettaa olemattomillakin taidoilla joten kuten, koska se lopulta arvaa mitä tuo nyt haluaisi sen tekevän. Ja ikävä kyllä, sitä voi myös pakottaa tekemään.

Hyviä opettajia kannattaa etsiä, kun asia kiinnostaa. Minä testailen kanojen avulla kuinka paljon koirien kanssa opettelemissani opetustaidoissani on parantamisen varaa. Paljon. Sen huomasin heti.

 

Positiivinen ja negatiivinen

Tee siitä eläimelle kannattavaa. Siinä on erittäin hyvä ohje opetti mitä opetti. Tee oikein tekemisestä kannattavaa. Kun joku asia on yksilölle kannattavaa, sehän tekee sitä ja vieläpä mielellään. Mikäs sen mukavampaa koiralle kuin tulla luo kun se on kannattavaa. Kulkea taluttimessa kauniisti, kun se on kannattavaa. Olla hiljaa ovikellon soidessa, kun se on kannattavaa. Tehdä temppu, kun se on kannattavaa.

Kannattavuus saadaan aikaan näillä: Positiivinen vahvistaminen ja negatiivinen rankaisu.

Käsitteet positiivinen ja negatiivinen eivät tässä kuvaa sitä kuinka miellyttävänä tai epämiellyttävänä eläin pitää käytöksensä seurausta. Ne tarkoittavat sitä, että lisätäänkö vai vähennetäänkö käytöksen esiintymisen todennäköisyyttä.

Tehdessään toivotusti, eläin palkitaan (= positiivinen vahvistaminen), tehdessään ei-toivotusti, se menettää mahdollisuuden palkkioon (= negatiivinen rankaisu). Eka lisää käytöksen esiintymisen todennäköisyyttä, toka vähentää.

Positiivisen vahvistamisen (= palkkaaminen) pari on aina negatiivinen rankaisu (= palkka jää saamatta). Palkkaamisen pariksi ei siis pidä ottaa ”oikeaa” rankaisua eli kieltoa, fyysistä otetta, taluttimesta nykäisyä tai muita tällaisia. Syystä että eläimen täytyy haluta tehdä oikein eikä pelätä tekevänsä väärin.

Jos eläin pelkää, toiminta on pakotetun oloista, väkinäisen näköistä ja hidasta. Pelkäävän kanan kohdalla toimintaa ei edes tule, se vain pakenee.

Koiralle, kanalle, kanille, papukaijalle, vuohelle, jne voi opettaa minkä tahansa asian positiivisen vahvistamisen ja negatiivisen rankaisun avulla.

Vaiheet oikeassa järjestyksessä

Opettamisessa on vaiheita. Vaiheilla on järjestys. Ihan samoin kun autolla ajamaan lähtiessä. Ensin autoon istutaan, sitten käynnistetään, painetaan kytkin pohjaan, pannaan vaihde päälle. Pian ollaan vaiheessa jossa saa panna nilkan suoraksi.

Lähtö ei oikein hyvin suju, jos istutaan autoon ja seuraava vaihe on nilkka suoraksi, nasta lautaan. Tai jos käynnistämisen jälkeen painetaan kaasua. Musta nyt tuntuu, että pääsen nopammin kovaan vauhtiin, kun jätän sen kytkin-vaihdejutun myöhemmäksi. Ei onnistu.

Koirien kanssa näkee tehtävän tällaisia vääräjärjestyskämmejä enempi kuin ei näe.

Miten taas tulin kirjoittaneeksi enemmän kuin aikomukseni oli. Ei tässä mitään luentoja ollut tarkoitus pitää. Joka haluaa opetella eläinkoulutusta, tietoa löytyy kun nettiin panee hakusanoiksi eläinten oppimispsykologia, koulutuksen rakenne tai positiivinen vahvistaminen ja negatiivinen rankaisu.

Teoria ja käytäntö

Koulutusta on helppo lukea ruudulta. Helppo nakkihan tuo teoria on, aivan kaavamaista. Mutta se käytäntö! Eläimen opettamista on yhtä vaikea oppia kuin mitä muutakin asiaa: uutta kieltä, algebraa, Wordin käyttöä. Ehkä vaikeampaakin, koska eläin on liikkuva ja tahtova. Se ei odottele, että painas nyt lopulta sitä kytkintä.

Tällään tänne aikojen saatossa myös videonpätkää kanan tekosista, mutta saattoon voi mennä aikaa. Pitää opetella videoeditointia eikä pahitteeksi olisi videoijakaan.

Kanakoulutusta

Mukavaa, ihmiset, mukavaa

Nämä postaukset kulkevat jäljessä aikaansa koska kuvat saadaan vasta kun on jotakin kuvattavaa. Kun kouluttaa, ei pysty keskittyä muihin kuin opettamisjuttuihin. Tämänkin kirjoituksen tehtävät aloitin 6.6. ja kuvat otettiin 26.6. Eipä paljon ennemmin olisi kuvattavaa ollutkaan. Sheippaaminen ei ole järin tapahtumarikasta.

Jos sinulla on käsitys että osaat kouluttaa, älä ala kouluttaa kanaa. Minä aloin ja tein huomion että en osaa sheippaamista edes teoriassa. Huomasin kaiken aikaa miten paljon teen virheitä. Siitä tietää että tekee virheitä kun oppiminen ei edisty tai edistyy hitaasti.

Mekaaniset taitoni vaatii paljon harjoittelua. Pitää harkata niitä muun kuin eläimen kanssa.

Vaikka pallon. Pudottaa pesäpallo lattiaan, naksauttaa silloin kun se osuu maahan. Videoida niin näkee kuinka auttamattoman myöhässä on. Pitää naksauttaa silloin kun pallo on jotakin 30 sentin päässä maasta, silloin videolla näkyy että pallo osuu maahan ja yhtä aikaa kuuluu naks. Ennakoida.

Tuohon harkkaan sitten kun lisää myös makupalakipon, on liikkuvia osia, on.

Siinä kaks kanaa kanatarhassa.

 

Osaisinko kouluttaa koiralle nämä pienet helpot temput joita opetin kanalle? Vaikea tietää. Pitäisi löytää nelikuinen pentu, joka olisi asunut koiratarhassa muiden nelikuisten kanssa eikä nähnyt emoaan eikä ihmisiä. Sellaisina kanat tulivat mulle Siitoskanalassa ei juuri ihmiskontaktia saa, saatikka tiedä emostaan mitään.

Niiden elämänalun ensimmäiset viikot huomioon ottaen ne oppivat todella nopeasti ihmiseen, ääniin, pihalle, koiriin ja kaikkeen aivan outoon mitä ne eivät koskaan olleet kokeneet kasvatusbunkkerissaan.

Jos kaikki oli uutta niille ihmisen kanssa oli kaikki uutta kanan kanssa minullekin. Piti miettiä miten saada vain yksi kana tarhan ulkopuolelle koulutettavaksi. Saada se pysymään kanssani ilman että se lähtee karkuun tai nokkii matoja maasta.

Eipä ollut harkattu kanan kanssa kontaktinottamista eikä lähelläpysymistä. Koiran kanssa sitä tehdään paljon ennen kuin harkkoihin eri paikkaan lähdetään.

Mutta kana pysyi luonani. Syystä että se sai palkkaa koko ajan.

Olin suunnitellut ja tehnyt varasuunnitelmaa ja harjoitellut tarvikkeiden kanssa pelaamista. Tarvittiin naksu, palkkakippo, kartio ja pikkupussi missä on lisää ruokaa. Koukulla on kätevä ripustaa verkkoon ylös sekä kartio että tarvikelaatikko. Maassa tai jossakin tasolla ei pysty mitään pitämään kanojen kanssa. Ne ovat uteliaita ja lentävät tasoille.

Kartion kiertäminen

Kympin eka tehtävä kuului ”Kierrä punainen kartio myötäpäivään kaksi kertaa."

Tein koulutussuunnitelman miten sheippaan jutun. Palkise askeleen ottamisesta mihin suuntaan tahansa, oli ensimmäinen kriteeri. Nythän halusin kävelemistä, liikettä.

Kana kylläkin asteli oitis oikeaan suuntaan eli kartiolle, koska joku outo tötterö oli ilmestynyt siihen. Palkkasin liikkeessä ja menosuuntaan.

Tähän vois kirjoittaa Kalevalan verran tekstiä että päästiin kuvan tilanteeseen. Mutta ei kirjoiteta. Nyt Kymppi kiertää kartion kerran. Siihen asti on päästy joten kuten. Aikaa kului kymmenen päivää. Kanakurssilla homma hoituu 15 minuutissa.

Ohjeet onnistumiseen:

Kriteerit, ajoitus, vahvistetiheys, palkan laatu, palkan suunta.

Toiminto sheipataan ja kun neljä viidestä yrityksestä onnistuu, nostetaan kriteeriä.

Jakson jälkeen tauko, jaksoja suunnilleen kymmenen.

Eka tehtävämme on purkissa.

Kosketuskepin opettaminen

Toka tehtävä oli ladata kosketuskeppi. Se tarkoittaa suunnilleen sitä että jos kosketuskeppi olisi pyssy, se sylkisi kanan herkkua suustaan. Kepistä tehdään väline jonka esiin tuominen tarkoittaa samaa kuin palkkaus.

Kiinnitin naksuttimen kepin päähän keltamustan ison pallon. Tykkäsin että siinä valmiina oleva pikkupallo on liian pikku.

Piti palkata ensin kapineen katsomisesta, sillä iso pallo oli pelottava kanalle. Kun huomasin tämän, panin kepin kauemmas. Kun katsoi palkkasin kepin suuntaan. Ei kauan tarvinnut kun kana jo lähti keppiä kohti. Naksautin nyt aina liikkeestä. Keppi ilmeistyi milloin mistäkin suunnasta, vasemmalta tai oikealta tai musta poispäin.

Seuraavana päivänä tämä sujui jo heti kuin tanssi Aira Samulilta. Siirsin keppiä vuoroin vasemmalle, oikealle, ylös mutta ei alas. En halua kanan panevan nokkaansa maahan missään tempussa. Ainakaan toistaiseksi. Palkka aina pään korkeudelta aina kepin uudessa paikassa.

Kolmantena harkkapäivänä Kymppi lähti reippaasti kepille päin, mutta piti 30 sentin välin keppiin. Tämä piti saada vähemmäksi.

Ensimmäinen tehtävä kepillä oli se että ohjasin kanan kepillä tarhaan. Tietenkin tein tässäkin virheen. Toki palkkasin kosketuskepin seuraamisesta, mutta en riittävästi. Kanahan sai jotakin mitä se ei halunnut, se joutui tarhalle pois kivasta koulutuspaikasta.

Minun olisi pitänyt mennä kanan mukana tarhalle ja oleilla niiden kanssa siellä. Kaataa siemenseosta maahan nokittavaksi. Myöhemmin tajusin tämän, sillä seuraavalla kertaa Kymppi ei tahtonut seurata keppiä silloin kun se vei kanatarhalle.

Nyt taas seuraa, koska olen tehnyt tarhalle menoa seuraavasta kymmenminuuttisesta mukavan. Kun kanat ovat nokkineet siemenseoksen, ne tutkivat mua kun istuskelen. Kiskovat kengännauhoja, katselevat naamaan ja yrittävät tottua niitä kohti ojenteleviin käsiini. Jopa syliini lennähdetään.

Toka tehtävämme.

 

Lennä kukkapurkin päälle

21.6. otin kosketuskepin käyttöön tehtävään nimeltä lennä/hyppää kukkapurkin päälle.

Kymppi lensi oitis kun kepin näki. Mutta muuten ei sitten lentänyt, vaan nokki purkkia alhaalta ja päältä, tepasteli siinä ympärillä tai nokki mun saappaita.

Illan koulutusperiodille olin piirrellyt uudet harkat. Niissä pienensin kosketuskepin osuutta. Näytin kosketuskepin roikkuvaa nauhaa eli jotakin oli näkyvillä oikeassa suunnassa, missä aikaisemmin oli kosketuskeppi. Tuli onnistumisia, kana lensi purkin päälle.

Myöhemmin mietin miten saisin siirryttyä tästä siihen että kana lentäisi purkille ilman mitään. On mielenkiintoista tehdä kokeiluja. Hoksasin että laske keppi paljon alemmas, että kana ei suuntaudu vain ylöspäin, vaan oivaltaa purkin. Tämä sai aikaan sen että nyt kana lentää tai kiipeää heti purkin päälle kun sen näkee.

Purkista on tullut mahdollisuus palkkioon. Kun lasken kukkapurkin maahan tarhan ulkopuolella kanojen ollesa tarhassa, Kymppi yrittää purkille verkon läpi.

Kolmas tehtävämme.

 

Koulutukset jatkuvat. Kuvien ottamisen jälkeen päätin että kokeilen tehdä käytösketjun purkin päälle lentämistempusta. Tuo olisi sen ensimmäinen osa. Toinen on se että lentää siitä toisen purkin päälle. Myöhemmin selviää mikä on seuraava vai tuleeko tästä mitään.

Kosketusalusta on opetettu kuvienoton jälkeen. Sitä käytän että saan kanan puntarille tai laatikkoon. Pujottelu olisi mukava tehtävä. Samoin käsissäni olevalle orrelle lennähtäminen. Siihen kun sitten saisi ajan pidentämisen ja häiriöt, kanaa voisi kuljetella sillä pitkin ja poikin.

Isoja suunnitelmia.

Koulutushommat alkuun

Eiku kanakoulutushommiin. Homma taitaa mennä niin päin että kana saa kouluttaa mua, en minä sitä. Toivon mukaan kanan avulla parannan opettamistaitojani.

Tiedän että ajoitukseni on aina viisi minuuttia myöhässä. Olen videoinut ajoitusharkkoja. Pudotan tennispallon, naksautan kun se osuu lattiaan. Videolla näkyy että pallo on jo hyvän matkaa menossa takaisin ylöspäin kun kuuluu naks. Pitää siis ennakoida ja naksauttaa paljon ennen lattiaa.

Sama homma oli ennenvanhaasen digitaalikameran kanssa. Piti painaa laukaisinta kun vasemmalta oikealle juokseva koira oli parin kolmen loikan päässä kohdasta mistä kuva otetaan.

Myös agility on opettanut ajoituksen tärkeyttä.

Kana ei tee haluamiani temppuja minun takiani, vaan sitä kiinnostaa vain herkku. Se ei elä kanssani ja tarkkaile tekemisiäni ja eleitäni kaiken aikaa. Se ei aavista mitä me nyt yhdessä tässä ja tuossa tilanteessa tehdään. Kana tekee niinkuin haluan vain mikäli osaan kouluttaa.

Arkitottista ryhmässä

Aloitin arkitottiksella. Kotijuttujen sujuminen on kanankin kanssa se ykkösjuttu.

Se että kanat saa menemään kuljetuslaatikkoon mielellään, on tärkeä taito. Jos häkkiä pitää remontoida ja kun syksyllä eläimet siirretään talviteloille ja keväällä taas takaisin, on helppoa niin mulle kuin kanoillekin kun ne kävelee itse boksiin. Tai jos kana(t) pääsee karkuun ei tarvitse jahdata sitä kun sille opettaa kuljetuskoriin tulemisen. Luoksetulo kuntoon siis.

Opetus oli hyvin helppo homma. Ripotin herkkua boksin suulle ja perälle ja piankos joku oli siellä jo nokkimassa. Aina kun yksi nokkii jotakin, myös muut ryntäävät apajille. Saivat olla boksissa nokkimassa niin kauan kuin miellytti.

Tätä tein pari kertaa päivässä ja jo toisella kerralla panin herkut vain boksin perälle, ja kaikki menivät sinne että kopsahti.

Käveleskelin boksin ympärillä ja myöhemmin suljin ja avasin ovea. Vielä myöhemmin panin oven kiinni ja odottelin että herkut on nokittu.

Aina kun boksitehtävä loppui, vein laatikon näkymättömiin. Näin sain boksin ilmestymisestä vihjeen siirtyä sinne.

Boksissa on mukavaa koska sinne ilmestyy herkkuja. Vikku seuraa ettei ne ole sen herkkuja.

 

Toinen juttu mitä opetin oli itseeni ja liikkumiseeni totutus. Heti aamuisin kuudelta eläimiä katsomaan. Annoin käsikupista ruokaa ja pidin kuppia aivan lähelläni kyykyssä ollessani. Kaikki tulivat siihen nokottamaan.

Ojentelin kättä kanoja kohti ja aina ilmestyi ruokakuppi käden lähelle. Käsi on mukava, mutta siihen ei nokita, vaan kuppia.

Oli totuttamista myös pihahäkin ympärillä kävelyyn. Ja siihen että koira tulee kovaa vauhtia tarhalle. Vikku oli tuttu koira jo tupa-ajalta eikä hauku kun juoksee, joten ei paljon totuttelua tarvinnut tämä asia. Kanat eivät pelänneet sitä.

Retro saattaa haukahtaa kun menee jonnekin lujaa, joten sitä kuljetin ensin taluttimessa tarhan lähelle. Häkin paimennusyritykset estin sijoittamalla kiertoesteen. Retro on niinkuin ihmisen ajatus, joten se pienistä vihjeistä tekee kuten haluan. Kehuja oikeasta käytöksestä paljon ja pieni hyssyttely väärästä. Sen kanssa ei sen kummempia koulutustaitoja tarvita.

 

Nimien ja naksun käyttöönotto

Seuraavaksi aloin kanojen yksilökoulutuksen. Tarkemmin sanottua kanan. Vain yksi kana on koululainen.

Nilkkarenkaissa on numerot, että tunnistan yksilöt. Olin valinnut niille helposti kauempaakin erottuvat numerot. 7, 10 ja 22. Linnuista tuli Seiska, Kymppi ja Kakskaks.

Olin tarkkaillut ryhmääni ja heti niiden tullessa meille todennut että kana 10 on aina ensimmäisenä kun menen häkille. Sama jatkui ulkona. Tietenkin valitsin tämän tyrkkykanan.

Kakskaks hyppää ilmaan kun jotakin tapahtuu. En edes huomaa mitä ympäristössä tapahtuu, kun se pyrähtää. Vaikuttaa hermostuneelta. Mutta toisaalta ei ole mikään pelkopöksy. Se on Kympin kanssa ensimmäisenä tutkimassa uusia juttuja. 

Vauva-ajan nilkkarinkulat jäivät pian pieniksi. Isommat mahtuu aikuisinakin.

 

Ensimmäinen asia oli naksuun ehdollistaminen. Eipä ilman sitä paljon mitään saisi aikaan.

Välineinä oli naksutin ja käsikuppi jossa etukäteen herkuksi testattua sapuskaa. Seisoin kädet sivuilla niin että välineet eivät näkyneet.

Koulutin Kymppiä aluksi kanatarhassa siinä muiden seassa. Paikka ja olosuhteet olivat tutut sille.

Naksaukseen ehdollistamisen aloitin niin että kun nami oli suussa, silloin naks. Tää on eka vaihe. Vimppa vaihe on se mikä koiralla on ainut vaihe: Nami ilmestyy vasta naksauksen jälkeen. Kaikkia vaiheita kymmenen kertaa.Välissä vaihdoin paikkaani ja kuppi- ja naksukättä.

Kymppi oli aivan kovaa asialla. Välillä se teki semmosta mitä koira tekee kun on hämmentynyt. Luulisin että se oli sitä kun se välillä suki höyheniään. Se aloitti toiminnon mutta sitten jäi odottamaan koska kippoa taas lasketaan alas.

Oli muutkin kanat asialla ja joskus niidenkin nokat kävivät kipossa, mutta en antanut näiden häiritä toimintaani. 

Palkkauskippo ja tarkkuusväline.

Häkin yläreunassa riippuvien välineiden käytöstä seuraavalla kerralla. Mitähän Kymppi niillä tekee?

Pikkuiset pihalle

Pihahäkin värkkäys

Pihahäkin rakentamiseen sain munanetin faceryhmästä hyvät ”rakennuspiirustukset”. Mitä tarvitaan, ettei häkistä tule kauhistuksen kanahäkki, vaan turvallinen ja mukava paikka kanoille ja helppohoitoinen ihmisen liikkua ja siivota.

Paikka valikoitui sen mukaan että lämpötila ei saa nousta yli 24 asteen. Eli syvä varjo löytyy päivän kuumimpaan aikaan. Iso kuusi on osittain kahdella reunalla ja puutarhavarasto aurinkosuojana kolmannella.

Ekstrana on että näen tuvasta häkille.

Ostaa piti tolpat ja verkko. Tolpat on 1,50 metriä korkeat kyllästetyt ja terotetut. Verkko on 1,80 korkeaa kanaverkkoa, jotka kiinnitin sinkilöillä. Katon järeämpi verkko löytyi varastostamme. Pakko verkottaa myös katto, ettei harkat kiusaa. Tarhan korkeus on sellainen että pystyn seistä siellä suorana.

Panin osaan tarhaa rakennusmuovia kattoon. Muovi ulettuu sen verran alaspäinkin että se suojaa sateelta ja tuulelta orrella olevia kanoja. Nippusiteitä kului mukavasti ja myös ohutta metallilankaa käytin.

Parin päivän aikana värkkäsimme tarhan. Mies teki voima- ja järkihommat ja minä loput. Ahkera sinkilöiden vasarointi kipeytti oikean kämmenen. Mutta valmista oli saatava, joten opettelin lyömään vasemmalla.

Myöhemmin vahvistin hennon kananverkon järeillä koiratarha-elementeillä. Tuntui niin turvattomalta että pikku kanasten henki on hennon verkon varassa. Ei meillä juurikaan ole irtokoiria näkynyt. Kettuja ei koskaan, mutta parempi kunnon varustus.
 

Anni riemuitsee.

Sahaamista.

Tolpat pystyssä. Tigru tarkkailee.

Vahvistettu järeillä elementeillä. Katon muovi riippuu puoleen väliin ja suojaa orsikansaa.

Oven vintta on painotettu pysymään asennossa ”kiinni”.

Hankintoja kananpitoon

Kanatarvikkeissa pääsee halvalla. Ruokinta-astia oli hintavin hankinta. Sen pitää olla sellainen ettei sinne mene kanankakkaa ja multaa jota eläimet rapsuttelevat ympäriinsä. Lisäksi sinne ei pidä rottien tai hiirten päästä. Ostin syöttölaitteen joka avautuu vain silloin kun kanan paino ritilällä avaa sen. Muun aikaa ruokalokero on tiukasti kiinni.

Juoma-astialla on samat kriteerit: Ei saa mennä likaa. Kaupassa piti ihmetellä miten vesikupoli on ylhäällä eikä vesi mäiskähdä heti maahan. Hetki piti pyöritellä ja miettiä. Astia nurinpäin, vettä sinne, pohjan kiinnitys ja astia oikeinpäin. Punainen osa täyttyy vedellä sitä mukaa kun siitä juodaan.

Onneksi kaikkea tarviketta saa netistä ja kivijalkakaupoista. Pakko oli maallikon nähdä livenä millaisia nämä laitteet on ja miten toimii. Seinäjoella kotieläintarvike.fi liikkeestä löytyi kaikki.

Orret on hyvä olla kahdella tai useammalla korkeudella. Pääsee kaikki nukkumaan, vaikka jotkut kanat hätistäisivät toisia. Heinäseipäistä valmistui nämä.

Orsien paikkaa kun miettii, on hyvä tietää että niiden alle kehittyy piankin tunkio. Seinästä tai verkosta tarvii olla 50 senttiä ettei seinä rähjäänny.

Tulevaksi munintakopiksi sopiva löytyi varastosta. Sen sijoitin tarhan ulkopuolelle, että sisäpuolelle jää tilaa enemmän. Asukkaat ottivat kopin nukkumapaikakseen.

Ruoka-automaatti aukee kun kana astuu ritilän päälle. Tässä astia on vielä tuettu kivellä pysymään auki.

Vesimalja täyteen ja alaosa ruuvataan päälle. Käännetään oikeinpäin.

Vesilaite riippuu katosta. Taustalla koppi jonka tarkoitin munimiseen, mutta kyllä kanat siellä nukkuukin.

 

Sitten lakanat ulos ruskettumaan

Jännittävä tehtävä edessä, pikkukanojen siirto sisältä pihalle.

Siirtoa ei tehty eläinten sääntöjen mukaan, vaan ihmisten. Sieppasin kana kerrallaan kainaloon ja kuljetusboksiin. Samalla panimme tyttären kanssa niille suuremmat nilkkarenkaat. Oli jäänyt heti pieneksi ne jotka panin kolme viikkoa sitten.

Kun kaikki saatiin kuljetusboksiin, peittelin sen, sillä kana rauhoittuu hämärässä.

Tarhalla avasin oven ja kanat saivat tulla ulos omaan tahtiinsa. Ihmeen rohkeita olivat. Elämänsä ensimmäistä kertaa aivan kummallisessa ympäristössä ja sitä sitten heti tutkimaan. Pian olivat tarhassa kotonaan. Maan kamaralle muuttajat oli kotoutettu.

Kun ympäristö oli tutkittu, juotu ja syöty ja vähän nukuttu, piti selvittää nokkimisjärjestystä. Näytti siltä että järjestys numero 7 ja 22 välillä muuttui siitä mitä se oli sisällä. Numero 10 pysyi ekana. Se on aina ollut joka paikassa ensimmäisenä tutkimassa ja toiset seuraavat sitä.

Ovi auki vapauteen. Rohkeutta vaaditaan, sillä uusi pelottaa.

Ensimmäinen askel nurmikolle on pieni Suomen kolmen miljoonan tuotantokanan yhteisölle, mutta valtavan suuri yhdelle yksilölle.

Piti säpsiä juttuja.

Tigru suhtautui rauhallisesti kana-tv:n ohjelmatarjontaan. Kanojen mielestä niillä oli laajakaistanäkymä.

Siellä mun pikkuystävät on, tuumii Vikku.

 ä