Luonnonlahjakkuus ja kovatöisempi

Retro on luonnonlahjakkuus: Se nostelee metallia ihan tuosta vain.  Ensin se on saanut vain leikkiä metallinoutoesineellä. Kuskasi pienenä sitä ja leikki kuin se olisi parastakin materiaalia. Sitten kun pentu osasi tarjota toimintoja, odottelin että se tökkää kapulaa, mutta sehän aina otti sen suuhunsa, joten sain palkita metalliesineen nostamisesta. Eka kerta toimi mainiosti, mutta sitten kun se huomasi että makupalojahan tässä syödään eikä leikitä esineillä, homma ei toiminut.

Mutta kun monena päivänä otettiin vain yksi tämmöinen nosto, niin koira alkoi ajatella. Retro vaikuttaa siltä että se ajattelee kovaa kun sille teetetään temppuja. Huomasin että koira alkoi nostaa kapulan ihan palkan saadakseen. Nyt se ymmärtää täysin aina nostaa esineen kun aloitetaan. Olen istunut pöydän ääressä ja tässä on tehty hommaa. Nyt tänään kokeilin miten homma toimii hallilla. Se oli ihan sama juttu kuin kotona. Koira on tosiaan luonnonlahjakkuus, toimii kuin junan vessa paikassa kuin paikassa.

Niin kaunis.

Retro on vähän yli neljä kuukautta, mutta rauhallinen pentu. Ei hötkellä, siis ei ole kovasti vilkas. Painan tykkää-nappia.

Hallilla otettiin myös luoksetuloa.  Pennun voi päästää irti hallissa jossa toinenkin koira harkkaa. Ei tarvi pelätä että lähtee sen luo. Jos aikoisi, kotiluoksetulokutsusana toimii.

Seuraamista mentiin imuttamalla. Sivulle tuloa makupalan perässä. Istuminen sivulle kiepsautuksen jälkeen sujuu jo itsestään.

Kun hallille menen, aina ensin tietenkin koiraa palkataan katsekontaktista, niin hallin sisällä kuin pihallakin. Kontaktissa pysyminen ja ilman talutinta olo, ne on ykköset. Siis aivan ekaksi harkattavat asiat uuden koiran kanssa. On paljon vaikeampaa harjoitella jotakin tokoliikettä mikäli koira ei halua/osaa kattoa minua.

Mitäs muuta pennun kanssa on tässä viime aikoina harjoiteltu?

Luopumista. Että luopuu nyrkissä tai avokämmenellä peukun alla olevasta makupalasta. Kun kuono ei enää tavoittele makupalaa, koira saa hyväskää eri kädestä. Tässä Retro on ajatellut että kättä pitää ensin koskettaa ja sitten odotella. Ajattelee tätä kosketustemppuna. Ollaan nimittäin harkattu sekä kosketuskeppiin koskemista että keltaisen lapun tökkäämistä. Nyt miettii että tätäkin tarvii käydä tökkäämässä.

Tuo luopuminen on hyvä monessakin asiassa. Nyt pentu siis luopuu kädessä olevasta makupalasta. Kun koira osaa hyvin luopua, otan tähän sanan, vaikka jätä. Kun osaa sanan jätä, otan käteen lelun tai muun esineen, sanon jätä ja siitä saa palkan. Näin saan sanan koskemaan myös esineitä.

Seuraavaksi esine on lattialla, sanon jätä ja kun jättää sen ja tulee hakemana makupalan, on luopuminen hyvässä mallissa jo.

Seuraavaksi asiaa harkataan ihmisillä: näkyy ihminen, koira haluaa sen luo, sanon jätä ja koira katsahtaa minuun että mitä ihmettä, tuttu sana. Siitä palkka. Näin koulutetaan koira tulemaan pois ihmisien luota tai että kun koira meinaa lähteä ihmisen tai koiran luo, jätä. Tätä voisi käyttää myös luoksepäästävyysharkassa. Sana jätä kun ”tuomari” tulee.

Sitten se kovatöisempi.

Vikun kanssa menin tänään hallille tuntia aikaisemmin, ennen kuin muita tulee, että saan harjoitella rauhallisissa tunnelmissa. Ja koira oli nyt rauhallinen, sillä työtä sen hyväksi on tehty kokolailla.

Tallustelin hallia päästä päähän koira remmissä, että se saa imuroida kaikki makupalat maasta. Sitten kun retelit nakataan pois, ei enää saa haistella. Sanoin äp äp kun haisteli. Tämä on tullut meille uutena. Että kiellän koiraa! En tokojutuissa koskaan aikaisemmin ole kieltänyt Vikkua. Mutta se näimmä toimii. Kun viikko sitten käytiin Paws hallilla yksinpäin harkkaamassa tokoa, siellä eka kertaa kielsin. Koska koira yritti seuratessa kaiken aikaa imuroida maasta makupaloja, niin ajattelin että pakko sanoa jotakin. Se toimii silloin loistavasti, seuraaminen alkas olla mun naaman tuijottamista.

Vikku Tigrun hoidossa.

Sitten illan pääaihe: paikallamakuu. Tässä on ollut muutaman viikon niin että koira kitajaa ja haukahtelee. Se alkas siitä kun oli piilopaikallaolo niin, että mentiin hallilla ovesta ulos. Tätä nyt on sitten korjattu, kokeiltu erilaisia juttuja. Tänään vuorossa oli lyhyt matka, mutta pitkä aika. Ensin alokasluokan paikallaolo, sitten avoimen. Ja pressun takana piilossa. Kumpikin onnistui sataprosenttisesti. Pitkästä aikaa! Voitto oli meidän. Vielä ryhmän jälkeen palattiin ottamaan yksi alokasluokan paikallaolo. Sekin meni loistavasti vaikka ohitse meni koira ja ihmisiä.

Tänään onnistui näimmä kaikki, sillä otin yhden kauko-ohjauksen nousemisen täydestä matkasta niin että liikkeenohjaaja teki takana pienen äänen. Koira nousi vikkelää ja aivan oikein, vaikka korvat reagoi liikkuriin. Ah.

Vikku Hipin kanssa viime kesänä Hipin päiväkävelytarhassa.

Vikku taitaa tulla toimeen paremmin muiden lajien kanssa kuin omansa. Ainakin kuvista päätellen.