tiistai 17. marraskuuta 2020

Luuepisodi

 Kesä on sinnikäs kärkkyjä, kun luista on kysymys. Se yrittää ottaa jopa toisen suusta. Retro on monet monituiset kerrat kertonut sille, että tommonen röyhkeys ei ole sallittua edes pennuille. Retro todella kovaa haukahtaa ja tekee hyökkäyksen niin että useimmiten pääsee tönäisemään Kesää. 

Sunnuntaina Retro taas kerran komenteli luuvarasta.

                                                                Komennus käynnissä.


                                                                    Tilanne ohi.


Sunnuntaina mikään ei riittänyt, vaan Kesä meinasi että suussasi oleva luu kuuluu minulle. Se juoksi Retron perässä, hyppi sen ympärillä, ja Retro sanoi kovia sanoja. Välillä Retro juoksi luu suussa ja pentu perässä.

Kesä miettii, että tuo luu on saatava. Ja meni taas yrittämään, jolloin Retro nappasi. Kesä kiljahti ja lähti pakoon. Minä olin hiljaa ja paikallani. Tiesin että tämä oppi on joskus edessä. Luulen, että oppi meni nyt perille.

Hiukan pään pudistelua, mutta mitään vammaa en huomannut.

                                                    Kesä istuu ja miettii aarretta. 

            Mietinnän tuloksena ei kun yrittämään. Silloin Retro sanoi jo hampaillaankin.

                                                    Rikosta yrittäneen pako paikalta.

Episodin jälkeen Kesä oli poissa Retron luota, mutta Retro tuli meidän luo (ilman luuta) kun istuin lattialla Kesä sylissä. Kumpikin oli, että ei tässä mitään. Otin lattialla olevia raksuja käteeni ja Kesä alkoi syödä.

Illemmalla juostiin pihalla.



Aikaisempia luunsyöntikuvia alla. Kummallakin oli oma luunsa. Tuon alussa nähdyn episodin aikana lattialla oli vain yksi luu.








Ei kommentteja: