perjantai 20. marraskuuta 2020

Niitä näitä hevosenpäitä

Kesä on saanut uusia juttuja. Pyörään korin, jota vielä ei ole kylläkään käytetty. Sai myös toisenkin aktivointimaton, sillä nämä ovat sen nukkuma- ja leikkipaikkoja. Purtavia härpäkkeitä, joihin saa pursottaa makua ja koira putsaa hampaitaan kun järsii.

                                                                                Vanha matto.


                                                    Uusi matto ja "hammasharja".

                            Panin härpäkkeeseen raksujakin. Niiden kanssa kului aika.

Kesä on tavannut ison koiran. 

                                                                    Melkoinen kokoero.

 Elmo olisi halunnut leikkiä. Mutta kun koiran kuono on yhtä iso kuin toinen koira kokonaan, niin ei ehkä.

Kesä on puettu Nöösän vanhaan pukuun. 

                                                            Hiukan pieni hälle.

                                        Nöösän ensireagointi pukemiseen.    


Huvin vuoksi myös Retro tungettiin pentuna johonkin asuun. Sen jälkeen ei asuja ole soviteltu sille. Muhkeaturkkinen kuljettaa asunsa aina mukanaan.


Sovitettiin Kesän vauva-ajan boksia sen ylle. Se vähän katsoi, että eihän täällä mahdu edes seisomaan.

                                                Hei, tääkin on kuule mulle liian pieni.

Ei kommentteja: