Lumikuvia

Kaikkea tapahtuu, kivaa on, töitä tehdään koulutuksen saralla, siivoa piisaa, mutta kerrotaan nyt vain pihariehumisesta. Kuvilla. 450 kuvaa otin, nelisensataa hylkäsin. Ei tahdo liikkuvista osista saada hyviä otoksia. Toki pönötyskuvia tuli mukavasti, mutta niitä ei lasketa. Tekeminen on se mitä on tarkoitus kuvata. Ilmeitä on myös saaliina, niistä näkee miten varautunut Vikku on Retrolle ja Retro kiinnostunut ja aika hyvin väistääkin kokoistaan aikuista koiraa.

Tigru hyppäsi välillä puuhun. Se leikkii todella paljon Vikun kanssa ulkona. Talvella ei niin, koska nurmikolla on hanki eikä lyhytjalkainen koira viihdy siellä.

Kyllä heistä vielä kavereita tulee. Kunhan Retoo kasvaa aikuiseksi.

Putkeen

Retron elämän ekat putkiharkat oli 2.1.  Harkat pidettiin tietty tuvassa.  Jaoin huoneen esteillä kahteen alueeseen, niin että toiselle puolelle pääsi ainoastaan putken kautta. Sanoin putki kun pentu oli lähes mennyt jo putken ja pian söi makupalaa. Myöhemmin sanoin sanan jo kun pentu oli mennyt putkeen. Äkkäs melko hyvin mikä on homman nimi. Olin aluksi pennun puoleisella alueella, mutta sain olla myöhemmin jo toisellapuolella estettä. Ihan yhtä hyvin hoksas lähteä putken läpi. 

Toki tämä putki on sille jo tuttu eli se on ollut sen alueella tutkittavana sekä suorana että käyränä ja Retro on oleillut putkessa.

Mietin , että on jännä katsoa seuraavilla kerroilla, että hyppäyksittäin oppii. Aivan niin siinä käytiin. Tänään otettiin seuraavan kerran harkkoja eli 4.1. Taas oli este putken keskivaiheilla, että pentu ei päässyt kuin putkea pitkin toiselle puolelle. Se muisti toissapäiväisen jutun ja oitis hakeutui putken suulle ja kulki toiseen päähän missä söi makupalan. Pian se taas lähti takaisin. Välillä annoin makupalan kauempana putkesta, että sain sen sivusuunnassa putkesta etäämmälle. Sitten odottelin koska Retro lähtee paluuputkeen. Ihan jatkuvasti teki tätä kunnes nostin putken pois.

Putkiharkoissa opiskeltiin sanallista putkikäskyä, ei siis liikkeen avulla tapahtuvaa. Oon niin tokoihmistä että.

Pentu itse sai tietenkin keksiä kulkea putkesta ja siitä maksettiin.

Seuraavalla kerralla jätän aidan pois ja odottelen kuinka äkkiä Retro muistaa tämän hauskan leikin.

Keinua Retro on harkannut siitä ruveten kun tuli meille. Oitis sai kaikenlaista rompetta alueelleen, sekä leluja että isompia juttuja, joiden tarkoituksena oli antaa kiipeilymahdollisuuksia ja mitä nyt pentu itse keksiikään näillä tehdä.
Alla olevassa kolmannessa kuvassa näkyy laudan alla sijaitseva pieni lankunpala, jonka varassa lauta keikkuu kun on lattialla.

Samaa keinuvaa ideaa on alakuvassa. Kuten myös pyörällisissä lapsen leluissa, joiden päälle koira laittaa etujalat ja lelu liikkuu.

Aiva kuin olisi kysymys pysäytyskontaktista.

Kissa opettajana

Tigru eilen aamulla opetti miten kissan kanssa leikitään. Sen ehdoilla nyt mennään. Kolme kertaa kissan piti ottaa pentu otteeseen, ennen kuin se uskoi että päälle ei tulla. Nyt kissa saa maata lattialla ja koira menee vain vähä sitä täppäämään ja juoksee päättömänä ympäri kissaa isoa ympyrää.

Tigru hyppää Retron huoneeseen aidan yli kätevästi. Agilitykissoja.

 

 

 

Tänä iltana reissusta tultuamme kissan piti taas näyttää miten sen kanssa ollaan. Kerran otti lujan otteen ja koira vinkui. Pitäminen jatkui jo melkein mun sietokyvyn yli, mutta päästi irti ennenku ehdin nousta. Katton aina missä kissan hampaat on, ettei kurkulla. Leikki muuttui mutta jatkui ja jatkui.

Silmiä siinä saa pelätä, mutta kyllä eläinten pitää leikkiä saada.

 

Hevosta, vuohta ja koiraa

Eka kerta heppatallillakin on koettu.  Pakkasta oli 15 astetta ja käveltiin peltotietä, jonka molemmin puolin on laitumet ja niissä kopukoita. Koira kulki aika mukavasti ja välillä istui miettimään ja tarkkailemaan hevoskansaa. Sitten kun tytär (numero kolme) haki ratsun, otin pennun takin alle lämmittelemään ja katselemaan tapahtumia korkeammalta ja turvallisen välimatkan päästä.

Tallissa sitten Retrolla oli mukavaa, kun siellä oli hauskat hajut. Pentu haisikin hevosenkakalta pari päivää.

Evääksi sieltä otimme kakkaroita, kun ne olivat niin maistuvaisia.

Tahvo on tyttären (numero kaks) heppa.

Pieni aasi sopis varmaan mullekki.

Vuohelassa on käyty hoitamassa kilipukit ja monen talon ladoissa oleiltu.

Kun olin tytär numero ykkösen luona puusoussa (ei näyttely, vaan latoon kuskaaminen), pentu sai kulkea edestakaisin toisen ja toisen jaloissa parisen tuntia.

Talossa sitten kohdattiin kaksi suurta koiraa koiraportin takana. Nämä päästivät aika rähäkän kun heidän tupaansa tuodaan koira. Villainen koira olisi oitis halunnut leikkiä, vartiokoira halusi vartioida, murisi niin että talo tärisi.

Retro tahtoi tutustua näihin jättiläisiin, joten laitettiin sille eteen pahvilaatikoita, ettei se työnnä nenäänsä toisten asioihin. Pian voisi olla kuonoa lyhyempi.

Kuvassa se vartiokoira kesällä sille tyypillinen ilme päällään, kun ympäristössä on vaaroja.

Eka vieras koira koettiin meidän pihassa. Jos vieraiksi koiriksi ei lueta Paavoa ja Suloa. Iso Ruusu oli alkutapaamisessa pelättävä otus. Sisällä oleilun jälkeen yhteispihailu alkoi sujua jo paremmin.

 

Pikku harkkoja

Varoitus. Tässä postauksessa ei ole yhtäkään Retron kuvaa, vaikka juuri sen harkoista puhutaan. Harvoinpa sitä kellään on ketään harjoituksia kuvaamassa.

Luoksetulo on pennulla nyt kunnossa. Siihen ei tarvinnut kuin kahtena päivänä muutama kutsukerta sekä opettelu makupaloihin. Vaikeinta oli saada pentu poistumaan luota kun se haistoi makupalat. Tähän auttoi kissa ja Vikku, jotka kutsuivat sitä tahoilleen. Eli kotipihassa on harkattu. Vikun kanssa samaa harkkasin sen pentuaikana kun se oli terassilla ja minä tuvassa. Kutsuin sitä terassilta, jossa sillä aina oli niin hauskaa tekemistä että.

Kummankaan kanssa siis en ole tehnyt sääntöjen mukaan: kutsu pentua silloin kun sillä ei ole mitään kivaa tekemistä. Silloin kun se muutenkin saattaisi olla lähtemässä luoksesi. Ohitin nämä vaiheet ja hyppäsin oitis raskaisiin häiröihin. Eli kissa kutsumassa luokseen tai pennulla muuta mielenkiintoista menossa. Jos osaat ohittaa alkuvaiheet, tee se. Jos et osaa, siirry häiriöihin vasta kun pentu on hyvä luoksetulija kun sillä ei ole mitään mielenkiintoista näköpiirissä.

Ilman muuta asia testataan/opetetaan vielä kymmenissä tilanteissa ja eri ikäisenä.

Retro on mulla aina kiinni pitkässä taluttimessa tai jäljestysnarussa. Tämä on ensimmäinen pentu, joka ei ole vapaana pitkin pihaa. Syystä että syksyn koiran karkaaminen oli liian kova kauhukokemus.

Alla kuvassa osa koiralaumastani vuonna 1996, jolloin beauceronilla oli pennut. Kaikki koirat oli tuolloin aina irti pitkin pihaa milloin eivät olleet tarhalla tai tuvassa.

 

Silmäkontaktia ollaan harkattu. Monesti Retro menee istumaan ja odottamaan herkkua, joten teen harkkoja myös liikkuessamme. Että pentu ei yhdistä tätä istumiseen, vaan silmiin katsomiseen.

Kun vertaan Retron kontaktinottoa Vikun saman ikäisenä tehtyihin harkkoihin neljä vuotta sitten, ero on kuin yöllä ja päivällä. Vikun kanssa harkkasin tuvassa vaikka kuinka kauan, sitten vasta pihassa paikalla ollessamme ja seuraavaksi pihassa niin että liikuttiin. Vikkua kiinnosti kaiken irti rempiminen: oksien, ruohonkorsien, puunpalikoiden sekä kaivaminen. Sitä kiinnosti myös meille saapuvat autot (ja yhä kiinnostaa), sillä autosta tulee ihania ihmisiä. Herkku ei vetänyt vertaa kaikelle muulle.

Kuvassa alla on Juju 90-luvulla. Se oli samanlainen taistelutahto-hullu kuin Vikku. Isommalla koiralla vaan on isommat lelut.

En tiedä miksi en Vikulla käyttänyt retuutusrättejä palkkana silmiin katsomisesta. Ehkä halusin opettaa makupaloja tai mietinkö että pennun valtava kaiken kiskomistahto menee liiallisuuksiin, stressin puolelle jos sillä vielä palkkaan. Jujulla pakkasi olla näin.

Vikulle kehitin ajan kanssa mahtavan kontaktinpidon makupalojen ja kontaktia seuraavien hauskojen muiden juttujen avulla. Eli siis kontaktin ottamisesta sai makupalan, mutta myös pienen hauskan tehtävän, josta sitten palkittiin leikillä. Kontaktin pitäminen on ykkösasia mitä tarvitaan monissa koulutusjutuissa, koirapaikoissa ja kisoissa. Silloin ei ole mitään muuta kuin me kaksi kun olemme kontaktissa.

Alla olevat koirat, Vikku ja sakemannipentu Ronja eivät harkkaa mitään ihmisen haluamaa juttua, vaan ihan omiaan.

Retro on opetellut myös kosketuskepin idean. Se kapine saa nyt jäädä tauolle.

Istuutuminen operantilla on aluillaan. Eli naks ja nami kun pentu istuu. Vikulle istumisen opetin tietty myös operantilla, mutta ei ollut naks eikä nami, vaan palkaksi oli ulospääsy.

Mentiin eteiseen, Vikku pikkupentu hyppelehti milloin ovi avautuu, mutta se ei avautunut. Pentu istahti miettimään juttua, jolloin käteni meni ovenrivalle. Vikku tietty het ovelle, mutta käsi tuli pois rivalta. Odottelua. Vikku hyppeli, mutta istui jossakin vaiheessa taas miettimään mitä täs nyt oleillaan, jolloin käsi oven rivalle. Ei aivan hullun monta kertaa näin tarvinnut tehdä, kun pentu vahingossa tai ei istui hiukan pidempään, joten ehdin saada käteni ovenkahvaan ennen kuin koira nousi. Nyt sain sanoa: saat tulla ja oitis avata oven ulkoeteiseen. Mahtava palkka pienestä istumisesta, joten koira oppii tämän salamana.

Tuo oli ensimmäinen vaihe paikalla istumisen opettamisessa.

Kuvat on sisareni rottweilerista samassa hommassa.

Pakkaan vain olla laiska kouluttamaan tällä hetkellä. Ehkä se on onnikin, ei tule otettua liikaa, en tiedä. Vaan pentu saa olla oman aktiivisuutensa varassa pitkiä aikoja päivästä. Oppii yksin leikkimistä ja sitä että on tylsää ellei itse keksi itselleen puuhamaata ja pallomerta.

Teen aivan välttämättömimmät eli oppimaan oppimisharkat, leikkimisen opettelua ja ympäristöharkat. Tuosta leikkimisen opettelusta kans laitan joskus juttua. Pakkaanpa olla laiska nyt kirjoittelemaankin. Se on tätä talvea se.

Niitä näitä puuhailuja

Retron elämän eka ja vimppa puettaminen on koettu. Piti sovittaa Nöösän pukua, kun se nyt siinä oli. Karvakoiralle ei mitään toppahaalareita.

 

Joka päivä pentu on pienen tuokion kiinni pihalla, kun haen puut. Odota siinä –merkkiä harkataan.  Joka päivä käydään jo tielläkin kävelyllä. Mustanaamio huomaa koska tullaan uudelle alueell. Se pysähtyy ja katselee ympärilleen. Se saa päättää koska jatketaan matkaa, koska tuntuu siltä että ei tässä vissiin mitenkään käy.

Kettuterrieri Sulon kanssa on kerran ulkoiltu meidän pihassa. Kumpikin taluttimessa, peräkanaa käveltiin.  Paavo ei piittaa leikkiä riiviöpennun kanssa. (kuva alla)

 

Leluja on ilmestynyt aina uusia. Niitä lainaillaan pikku-Väinön lelukopasta. Yksi joululahjakin saatiin.

 

 

 

Tigrun kynsiin on hakeuduttu ja niitä väistelty. Että pentua leikittää kissa ja kissaa kiinnostaa myös. Mutta leikki ei mene aivan Retron haluamalla tavalla.

 

Korvia on tehty painavammiksi, koska ne on kevyeksi huomattu. Selttimäinen ilme on pakko säilyttää. Pienenä on vitsa väännettävä silläkin saralla, muuten peli on menetetty. Liimasin korvankärkikarvoja korvanjuurikarvoihin, mutta eivät pysyneet. Sitten huomasin että korva pysyy siitä huolimatta taittuneena, koska liima on sen verran painavaa.

Kynsiä leikattu, turkkia kammattu ja tassukkoja saksittu pyöreiksi. Hampaihin on tutustuttu. Etupäässä tuntoaistilla, mutta olen minä niitä tarkastellutkin.

Ja ulkoiltu on monet kerrat päivässä pakkasesta huolimatta.

 

Karaisua pienenä

Kuvituskuvina tässä on heelereitä.

Pikkupennun kanssa tarvii tehdä tutkimusretkiä, sillä koira on luonnostaan varovainen ja pelokas. Kaikki sellainen, mihin koira ei ole tottunut silloin kun tottumisen aika on, vaikuttaa useimmista koirista pelottavalta tai jopa uhkaavalta.

Viikkoina 7-12 pentu luo päähänsä käyttöjärjestelmän, joka sopii sellaiseen ympäristöön mihin pentu on tottunut. Omistajan kannattaa miettiä millainen se ympäristö on, koska se vaikuttaa koiran koko eliniän. Mitä tuolloin on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta, vaikuttaa koiraan koko sen elinajan. Ilman muuta ennen tuota seitsemättä viikkoa pentu oppii elämästä asioita, mutta useimmat pennunhankkijat ei siihen pääse vaikuttamaan.

13-16 elinviikkojen lopussa pentu ei enää leimaudu. Eli pentua ei pystytä enää tottumaan ihmisiin ellei sitä ole tähän mennessä tehty.

Kun rokotukset on saatu neljän kuukauden ikään mennessä, ja kun sen ikäinen koira vastaa joiltakin osin 6-vuotiasta lasta, siitä voi päätellä yhtä ja toista. Jos lapsi ei näe maailmaa ennen kuuden vuoden ikää, ollaan auttamattomasti myöhässä.

Kun saa 7-viikkoisen koiranpennun, se ei ole enää mikään vauva kuten on asian laita kun vauva saadaan. Pentu on kehittynyt jo seitsemän viikkoa. Koira on vuodessa aikuinen, ihminen ei kymmenessäkään.

Tarinaa kukista, mutta ilman mehiläisiä

Jos auringonkukansiemeniä laittaa huhtikuussa ruukkuun ikkunalle, niistä tulee honteloita 20-senttisiä. Auringonkukalle ei pienenä siis ole hyvästä suloinen lämpö ja tasainen elämä. Jos tuollaisen hontelon taimen siirtää sitten aikoinaan pihalle, se kaatuu tuulessa ja yön kylmässä jäätyy.

Auringonkukan pienet sentin versot on totutettava kylmään ja siirrettävä ne sitten + 12 asteeseen. Niitä on pyyhkeellä silloin tällöin pyyhkäistävä kuin tuuli riepottaisi. Niiden on saatava kärsiä kuivuuttakin hetkittäin. Niiden on siis totuttava elämän ilmiöihin aivan pikkutaimina.

Koiranpentukin on karaistava pienenä eli sen on saatava tottua elämän ilmiöihin: meteliin, vilinään, moniin paikkoihin, ihmisiin ja koiria on nähtävä (ei leikittävä niiden jokaisen kanssa), on siis kestettävä pieniä epämiellyttävyyksiä ympäristön taholta.

Mutta ei pelotella

Pentua viedään ulkona ja muissa uusissa paikoissa ja tilanteissa aina pennun sietokyvyn mukaan. Pentua ei siis viedä minnekään pelkäämään. Pelkäämällä tietenkin oppii pelkäämään. Jos pelkäävä pentu vain kiskotaan lähemmäksi sitä uhkaavaa asiaa, totuttamisesta tuleekin päinvastainen mitä tarkoitettiin.

Pennun pitää itse saada määrätä kuinka kaukaa se haluaa tutustua edessä näkyvään potkukelkkaan, ihmiseen tai johonkin äänenlähteeseen.

Jos pentu ei halua lähestyä kohdetta, sitä ei saa houkutella, vaan poistutaan kauemmaksi. Asioita katsellaan sopivan välimatkan päästä. Varovaisuus, houkuttelu ja maanittelu eivät poista pelkoa, sillä ne ovat pelon tunnustamista. Eli siis älä houkuttele pelkäävää, sehän olisi pelon ruokkimista. Kun parin päivän päästä pentu kohtaa saman asian, siitä näkee että tämähän on jo tuttu asia.

 

 

En ole näitä itse keksinyt, vaan jotkut muut on tämmösiä tutkineet.

Pari päivää sitten Retro tutustui alakuvan pieneen paimenkoiraan. Tämä on kolmas vieras koira kenet se kohtasi.

 

 

Samana päivänä käytiin kunnantalon ja kirjaston rappusissa ja metalliritilöillä kävelemässä ja nähtiin samalla muutama ihminenkin.  Saatiin päivän tutkimusretkeilykiintiö täyteen.

Tänään mentiin eläinlääkärin tiloja haistelemaan. Siellä ei onneksi ollut asiakkaita, vaan saatiin tutustua paikkaan omin neninemme. Ulkona nähtiin pari isoa koiraa. Eka koiraa Retro kattoi, toka koiran luo se jo olisi ollut menossa.
Vikun kanssa tehtiin oma lenkkinsä kirkonkylässä. Ajan tämän tästä kirkolle, kun en viitsi aktivoida koiraa. Saa nuuskuttaa aina eri paikkojen lenkkeilijöden jäljet ja kertoa omaa tarinaansa muille.