Karaisua pienenä

Kuvituskuvina tässä on heelereitä.

Pikkupennun kanssa tarvii tehdä tutkimusretkiä, sillä koira on luonnostaan varovainen ja pelokas. Kaikki sellainen, mihin koira ei ole tottunut silloin kun tottumisen aika on, vaikuttaa useimmista koirista pelottavalta tai jopa uhkaavalta.

Viikkoina 7-12 pentu luo päähänsä käyttöjärjestelmän, joka sopii sellaiseen ympäristöön mihin pentu on tottunut. Omistajan kannattaa miettiä millainen se ympäristö on, koska se vaikuttaa koiran koko eliniän. Mitä tuolloin on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta, vaikuttaa koiraan koko sen elinajan. Ilman muuta ennen tuota seitsemättä viikkoa pentu oppii elämästä asioita, mutta useimmat pennunhankkijat ei siihen pääse vaikuttamaan.

13-16 elinviikkojen lopussa pentu ei enää leimaudu. Eli pentua ei pystytä enää tottumaan ihmisiin ellei sitä ole tähän mennessä tehty.

Kun rokotukset on saatu neljän kuukauden ikään mennessä, ja kun sen ikäinen koira vastaa joiltakin osin 6-vuotiasta lasta, siitä voi päätellä yhtä ja toista. Jos lapsi ei näe maailmaa ennen kuuden vuoden ikää, ollaan auttamattomasti myöhässä.

Kun saa 7-viikkoisen koiranpennun, se ei ole enää mikään vauva kuten on asian laita kun vauva saadaan. Pentu on kehittynyt jo seitsemän viikkoa. Koira on vuodessa aikuinen, ihminen ei kymmenessäkään.

Tarinaa kukista, mutta ilman mehiläisiä

Jos auringonkukansiemeniä laittaa huhtikuussa ruukkuun ikkunalle, niistä tulee honteloita 20-senttisiä. Auringonkukalle ei pienenä siis ole hyvästä suloinen lämpö ja tasainen elämä. Jos tuollaisen hontelon taimen siirtää sitten aikoinaan pihalle, se kaatuu tuulessa ja yön kylmässä jäätyy.

Auringonkukan pienet sentin versot on totutettava kylmään ja siirrettävä ne sitten + 12 asteeseen. Niitä on pyyhkeellä silloin tällöin pyyhkäistävä kuin tuuli riepottaisi. Niiden on saatava kärsiä kuivuuttakin hetkittäin. Niiden on siis totuttava elämän ilmiöihin aivan pikkutaimina.

Koiranpentukin on karaistava pienenä eli sen on saatava tottua elämän ilmiöihin: meteliin, vilinään, moniin paikkoihin, ihmisiin ja koiria on nähtävä (ei leikittävä niiden jokaisen kanssa), on siis kestettävä pieniä epämiellyttävyyksiä ympäristön taholta.

Mutta ei pelotella

Pentua viedään ulkona ja muissa uusissa paikoissa ja tilanteissa aina pennun sietokyvyn mukaan. Pentua ei siis viedä minnekään pelkäämään. Pelkäämällä tietenkin oppii pelkäämään. Jos pelkäävä pentu vain kiskotaan lähemmäksi sitä uhkaavaa asiaa, totuttamisesta tuleekin päinvastainen mitä tarkoitettiin.

Pennun pitää itse saada määrätä kuinka kaukaa se haluaa tutustua edessä näkyvään potkukelkkaan, ihmiseen tai johonkin äänenlähteeseen.

Jos pentu ei halua lähestyä kohdetta, sitä ei saa houkutella, vaan poistutaan kauemmaksi. Asioita katsellaan sopivan välimatkan päästä. Varovaisuus, houkuttelu ja maanittelu eivät poista pelkoa, sillä ne ovat pelon tunnustamista. Eli siis älä houkuttele pelkäävää, sehän olisi pelon ruokkimista. Kun parin päivän päästä pentu kohtaa saman asian, siitä näkee että tämähän on jo tuttu asia.

 

 

En ole näitä itse keksinyt, vaan jotkut muut on tämmösiä tutkineet.

Pari päivää sitten Retro tutustui alakuvan pieneen paimenkoiraan. Tämä on kolmas vieras koira kenet se kohtasi.

 

 

Samana päivänä käytiin kunnantalon ja kirjaston rappusissa ja metalliritilöillä kävelemässä ja nähtiin samalla muutama ihminenkin.  Saatiin päivän tutkimusretkeilykiintiö täyteen.

Tänään mentiin eläinlääkärin tiloja haistelemaan. Siellä ei onneksi ollut asiakkaita, vaan saatiin tutustua paikkaan omin neninemme. Ulkona nähtiin pari isoa koiraa. Eka koiraa Retro kattoi, toka koiran luo se jo olisi ollut menossa.
Vikun kanssa tehtiin oma lenkkinsä kirkonkylässä. Ajan tämän tästä kirkolle, kun en viitsi aktivoida koiraa. Saa nuuskuttaa aina eri paikkojen lenkkeilijöden jäljet ja kertoa omaa tarinaansa muille.