Eka kerta heppatallillakin
on koettu. Pakkasta oli 15 astetta ja
käveltiin peltotietä, jonka molemmin puolin on laitumet ja niissä kopukoita.
Koira kulki aika mukavasti ja välillä istui miettimään ja tarkkailemaan
hevoskansaa. Sitten kun tytär (numero kolme) haki ratsun, otin pennun takin
alle lämmittelemään ja katselemaan tapahtumia korkeammalta ja turvallisen
välimatkan päästä.
Tallissa sitten Retrolla
oli mukavaa, kun siellä oli hauskat hajut. Pentu haisikin hevosenkakalta pari
päivää.
Evääksi sieltä otimme
kakkaroita, kun ne olivat niin maistuvaisia.
Tahvo on tyttären (numero kaks) heppa. |
Pieni aasi sopis varmaan mullekki.
Vuohelassa on käyty
hoitamassa kilipukit ja monen talon ladoissa oleiltu.
|
Kun olin tytär numero
ykkösen luona puusoussa (ei näyttely, vaan latoon kuskaaminen), pentu sai
kulkea edestakaisin toisen ja toisen jaloissa parisen tuntia.
Talossa sitten kohdattiin
kaksi suurta koiraa koiraportin takana. Nämä päästivät aika rähäkän kun heidän
tupaansa tuodaan koira. Villainen koira olisi oitis halunnut leikkiä,
vartiokoira halusi vartioida, murisi niin että talo tärisi.
Retro tahtoi tutustua
näihin jättiläisiin, joten laitettiin sille eteen pahvilaatikoita, ettei se
työnnä nenäänsä toisten asioihin. Pian voisi olla kuonoa lyhyempi.
Kuvassa se vartiokoira
kesällä sille tyypillinen ilme päällään, kun ympäristössä on vaaroja.
Eka vieras koira koettiin
meidän pihassa. Jos vieraiksi koiriksi ei lueta Paavoa ja Suloa. Iso Ruusu oli
alkutapaamisessa pelättävä otus. Sisällä oleilun jälkeen yhteispihailu alkoi
sujua jo paremmin.
3 kommenttia:
kokeilu
Kiva tunnelma kuvassa...kauempaan on turvallista seurailla toisiaan...
terv. Sirpa ja "Ruusu"
Onko Sirpa siellä selttikuume yhtään noussut?
Lähetä kommentti