tiistai 13. lokakuuta 2020

Puuhasteluita

 Tilanteita on taas ollut. Hauskaa on pidetty. Uusia juttuja on bongattu. Kynnetkin on leikattu kertaalleen lukuun ottamatta kannuskynsiä. Ne vielä tänä iltana poikki kun penneli on nukahtamispisteessä. Muutaman kynnen olen leikannut kerralla. Koira katsoo, että mitä siinä herättelemään tulet.


Kuljetusboksi on yliveto leikkipaikka. Tuo alusta tekee siitä hauskan. Sen kanssa saa painia. Boksia käytetään eniten tähän, mutta myös autoiluun ja pennun säilönä imuroinnin ajan.

Retro juoksuttaa Kesää pelkällä läsnäolollaan. Pentu kiertää rinkiä sen ympäri ja saa hepuleita.

Kesä sai ison elävän lelun. 


                                Raksut maistuvat paremmin, kun ne leikkivät hankalasti tavoiteltavaa.


                                            Matosta ruoka tulee imuroiduksi vauhdilla.


Ei kommentteja: