Autiuden autuus

Yksinpäin hallilla. Oli niin mahtavaa kun kerrankin oli tilaa. Talvella ei tuu pieneen mieleenkään mennä hankeen tokoamaan, sillä kädet jäätyy.

Tai emmä siellä nyt aivan yksin ollut, Vikku ja Retro oli mukana. Retro aivan sekos kun oli niin paljon tilaa juosta. Loppuharkkojen aikana saatiin treeniseuraa. Vik toimi aivan kuin ketään muita ei hallilla olisi ollutkaan. Hahahah, ei se nyt niin mennyt. Pihalla oli kaamee haukkukonsertti. Sen jälkeen kun päästiin halliin, Vikku alkoi toimia kuin muita ei olisi olemassakaan.

Nyt oli hienoa ottaa luoksetulon pysähtymistä, kun lääniä piisasi. Tein harkan ensin samoin kuten olkkarissa kotona eli koira jätetään, kosketusalusta (oikeammin seisonta-alusta) neljän metrin päähän, minä alustasta metrin, puolentoista päähän. Vapautus tulemaan minua kohti, koira syöksyy matolle jolloin sanon pysäytyssanan, koira jää siihen ja toimitan palkan pikaisesti sen suuhun.

Heti perään sama ilman alustaa. Koska onnistui sataprosenttisesti, aloin sen mistä kauan olen haaveillut: matkan pidentämisen minun ja pysäytyspaikan välillä. Nyt otin siinä kaksi metriä väliä ja ilman kosketusalustaa. Sataprosenttinen onnistuminen jälleen. Taittiin tehdä näitä kolme. Aina välissä sekopäänä leikittiin. Ei ihme että tokoharkoissakin hikoaa.

Hyppyä otettiin, sitä että lähtee oitis. Ja lähti aina heti sanan kuultuaan. Välillä palkkasin sanan mukaan toimimisen pallon lennättämisellä juuri silloin kun koira oli vielä ilmassa ja välillä palkkasin makupalalla koiran laskeuduttua ja joskus sai makupalan esteen takana istumisesta.

Sivulle tuloa korjattiin. Ekaksi niin että koira tuli siitä ihan läheltä sivulle. Tässä sivulletulo nimittäin onnaa parhaiten. Sain siis palkata sivulle tulosta heti. Sitten lyhyt luoksetulo, jossa sivulletulo. Ja vielä noudossa sivulletulo. Nouto tässä tehtiin niin, että koira istuu, lähden sen luota, laitan noutokapulan kolmen metrin päähän, jatkan matkaani vielä pari metriä ja sitten sanon hae.

Otimme myös noutoa (äskeinen nouto oli sivulletuloharjoitusta). Pitkä heitto, parin sekunnin odotus, hae. Intopiukeana Vikku sekä menee että tulee, kiertää nopeasti ja istuu nopeasti. Sivulla paikka ei ole varma, mutta autan sitä tässä hiukan: katson sitä alas ja aavistuksen ruuvaan ylävartaloani koiraan päin. Näin saan sen pysähtymään oikeaan paikkaan.

Eihän tuo mikään oikea tapa ole, mutta ongelmien poisto on niin tottavie työlästä. Mitä varten oon päästänyt sivulle tuloon ongelman syntymään, kysyn vain.

Ja sokerina pohjalla, metalliesine. Melkein yhtä hyvä kuin normiesineeseen tarttuminen! Pitäminen tässä on varmempaa, Vik ei halua pudottaa metallia jaloilleen, vaan pitää tiukasti kii että mämmikoura saa esineestä kiinni kunnolla ennen kuin koira päästää irti.

Ei metalli ole puhdas metalli, vaan siihen on kierretty yksi kerros huopaa. Näin saa olla vähintään kuukauden ajan. Opetan tällä huopametalliesineellä metnoudon ihan loppuun asti ennen kuin huopa korvataan ohuemmalla kankaalla. Revittelin erittäin paljon kun koira oli noutanut. Tuuletettiin, poksauteltiin shamppanjapulloja. Että koira sai olla polleaa suorituksestaan.

Vain yksi metalliharkka otettiin.

Retron kanssa tarkoituksena oli pitää hauskaa, että hallista tulee maailman ihanin paikka. Hauskanpito onnistui, miksi ei olisi onnistunut. Pentu nautti juoksemisen hurmasta, kun oli iso tila missä painaa runtua. Saatiin tehdyksi muutama luoksetuloharkkakin, kun pentu nyt kerrankin oli saatu pois mun jaloista. Se kun tykkää nakertaa kenkää tai kiskoa pultusta kun kävellään pihalla. 

Tarkoituksena oli myös opetella tuomaan palloa mulle, mikä ei onnistunut kuin hiukka aluksi. Koira nimittäin ei ollut niin kiinnostunut palloista kuin juoksemisesta ja paikkojen nuuskimisesta. 

Pallot jäi kuin nallit kalliolle.

Pallon kans mua kohti juoksemista opetan sitten toiste. Se tapahtuu niin, että ensimmäinen pallo vieryy vasemmalle, pentu loikkii perässä ja kun se ottaa pallon, toinen samanlainen pallo vieryy oikealle ja pentu tietenkin sen perään eli kohti minua ja minusta ohi. Eka pallo putoaa suusta jossakin vaiheessa koska suuhun ei mahdu kahta palloa.

Lisäksi opeteltiin makupalakippoa, etäpalkkaa siis. Kippo maahan, pudotan sinne makupalan, kiskon koiran narussa pari metriä, päästän irti. Pääsin jo kerran testaamaan niinkin ettei pentu nähnyt kun laitoin makupalan. Sinne se juoksi silti.

Sillikiposta löytyi herkkuja.

Mulle selvisi asia, että Retrolta on turha piiloutua tai karata. Että saisin harjoitella sitä jotta koira pitää mua silmällä paremmin etten mene hukkaan. Retro nimittäin ei piitannut yhtään vaikka katosin, vaan se hääräili omiaan. Yleensä pentu hiukan hätääntyy kun omistaja häippää, jolloin on helppo opettaa että pentu pysyy mukana kun oleillaan tai kävellään maastossa.

Pentu opetteli myös yhtä tärkeää asiaa: olla kopassaan ääneti, jaksaa odotella rauhallisesti. Se onneksi onnistuu ilman sen kummempia juttuja. Kuin että koppa on joko hyvin peitelty, niin ettei se näe muiden tekemisiä tai koppa ei ole hallin puolella ja vielä sekin tarvitaan ennen harkkaa, että pentu on saanut toimintaa ja ympäristön tutkimista.

Kun on kaksi koiraa mukana ja pakkasta 12 astetta, silloin molemmat on pakko ottaa yhtä aikaa sisälle. Aina jompi kumpi odottaa kopassa kun toinen saa harkata.