Kontaktia ja osaamisia

Retro on jo neljätoistaviikkoinen. Puolet elämästään asunut meillä.

Aurinko paisto ja lähdettiin ulkoilemaan. Ensin mentiin Vikun kanssa pieni lenkki, jossa se sai olla irti osan matkaa. Sitten vaihdoin koiraa, hain Retron. On pakko tehdä kaksi lenkkiä, mikäli aikoo opettaa pennulle jotakin. Muuten se ei piittaa mistään muusta kuin aikuisesta koirasta. Lisäksi ei voi palkata pentua, sillä Vikku on neljä vuotta ollut se jota on palkattu. Se on hyvin oppinut, että kaikki makupalat kuuluu hälle.

Opeteltiin Retron kanssa kontaktinottoa poukkoilulenkillämme. Tuota kun ei voi sanoa lenkkeilyksi, vaan molemmat poukkoillaan miten sattuu narun päissä. Palkkasin silmiin katsomisesta: jep (=naks) ja nami kun se katsoi ylös naamaan. Silloin tietenkin mäkin oon kontaktissa koiraan.

Palkka tuli aina mun ääreen, siis että pentu sai hakea sen multa. Tällä lenkillä makupala tuli oikeasta kädestä koska toinen tasku oli täynnä kaikkea mahdollista. Ensi kerralla sitten palkkaan vasemmalla. Tai otan olkalaukun ja laitan kaikki taskusta sinne, jolloin saan käyttöön kaksi taskua.

Silmiinkatsominen näyttää olevan yksi tehtävä, jossa satunnaistan palkkion heti. En siis palkkaa jokaisesta katseesta. Koira saa kokeilla, saako nyt sen naamaan luuraamisesta jotakin. Se luuras kyllä tosi usein sekä liikkuessamme että paikalla ollessamme.

Lenkillä tuli mäyräkoira vastaan. Aikaisemmin ei lenkillä ookkaa tullu juuri edes ihmistäkään vastaan. Aloin syöttää makupaloja ja häiritä pentua, ettei se ala haukkumaan. Kun mäykky tuli kohdalle, se räyhäsi jolloin Retrokin haukkui, mutta sai tosi äkkiä itsensä takaisin ja olisi ollut menossa koiran luo. Onneksi mäyräkoiran taluttaja ei ollut niitä tyyppejä jotka haluaa leikittää koiraa tiellä, joten päästiin ohi anteeksipyytelemättä.

Retro osaa jo joitakin asioita, jotka eivät välttämättä kuulu kotikoiralle. Eilen oltiin sen osaamia asioita. Palkkana oli savulihaa ja vimpaksi makkaraa. Oli innokkaana, muttei semmoinen kuin Vikku on, että halkee innosta.

Ekana putki. Toin putken ja asetuin sivusuunnassa metrin putken keskikohdalle. Heti lähti aina putkelle ja aina siihen päähän mistä viimeksi tuli. Se oli hassunkurista, että meni sinne päähän, vaikka kokeilin siirtyä toiseenkin päähän.

Tokana renkaan läpi. Pidin rengasta kädessä. Muisti tämänkin homman.

Kolmantena laitoin keltaisen tarralapun seinään jota pentu kävi koskettamassa. Jep ja nami. Joskus yhtäkkiä ei muistanut heti tätä mutta yleensä meni tökkäämään.

Kolmantena asiana laatikon päälle etukäpälät. Ei enää laittanu vaikka oli edelliskerralla innokas tässä. Tapoin silloin innon ja sammutin osaamisen, kun aloin vaatia heti että hyppäisi kokonaan laatikon päälle kuten leikkiessään tekee usein. Vaatiminen tarkoittaa, että en palkitsekaan enää aikaisemmasta toiminnasta, vaan odottelen jatkoa.
Koska tämä ei yhtään nyt sujunut, pentu ei edes koskenut laatikkoa, hain seuraavan esineen, puntarin. Puntarin päälle etukäpälät. Tän se muisti ja onnas joka kerta.

Viidentenä tuttuna juttuna oli laatikkoon meno. Tää on eri laatikko, jossa on yksi sivu auki. Hyvin oitis meni laatikkoon tutkimaan sitä, jep ja nami.

Tuosta epäonnistuneesta laatikon päälle menosta opin juttuja. Ei saa kiirehtää, vaikka kyse olisi sheippaamisesta, jossa osaamisen ei saa olla 100-prosenttista ennen kuin mennään seuraavaan tehtävään. Sheippaaminen ei tahdo onnistua multa, lukuun ottamatta noutokapulaharkkoja.