Varoitus: Sisältää
muisteloita. Agilityestekuvat ovat vuosilta 1993-1995.
Meillä oli parina kesänä
hanhia ja ankkoja. Ne taapersivat nurmikolla kaiken päivää. Yöt vain olivat
karsinassa. Lammas eli vain kesän. Kuvan seltti on Dimi.
Samassa paikassa nyt Retro menee esteitä. Tässä talossa on asuttu vuodesta 1984. |
Ennen putket olivat kankaasta. Aksattiin vain auringonpaisteella. |
Esteemme olivat nurmikolla
kesää talvea. Näkymä silloin oli lakeus, nyt puusto. Esteillä kävi
kavereitakin.
Melko samannäköisiä esteitä kuin nykyisinkin käytetään. Silloin oli muutama este, joita nykyään enää ei käytetä. |
Jane eli 16-vuotiaaksi. Se
kävi näyttelyssä vielä 15-vuotiaana Tuurissa 8.6.2008. Sai loistavat
arvostelut, mutta karvanlaatu oli liian villava, josta kakkonen.
Jane 16-vuotiaana. |
90-luvulla nurmikollamme
juoksi ruskeita selttejä. Monien koirien (seltti, sakemanni, beauceron, irlis,
lapinporokoira, olikohan vielä muita rotuja) kanssa kisattiin agilityssä ja/tai
tokossa sekä palveluskoiralajeissa. Sitten oli pitkä tauko, että kisat ei
vetäny. 1998-2008 oli aikaa, jolloin en kouluttanut yhtään mitään.
Hopi, Jane ja Dimi. Taustalla A-este ja pöytä. Kuvan nurmikolla olevat vaahterat ovat nyt suuria. |
Hopi antoi mulle lahjaksi 14.5.1995 äitienpäivänä
ykkösruusukkeen avoimesta. Tuohon aikaan tokossa kaikki osallistujat saivat
nauhan. Ihan kuten näyttelyssä nykyäänkin.
Kuvasta ei uskoisi, että on äitienpäivä. |
Beo, irlanninsusikoira,
tokoili kokeessa vain kerran. Sitä ei ollut pentuna totuttu koirapaikkoihin ja
hälinään. Läähätti jännitystään kovasti kisassa, joten monet liikkeet meni huonosti. Alku
joka liikkeessä oli lupaava, mutta sitten pelko voitti. Koe oli vielä
maneesissa eli ihan outo miljöö. Eipä sitä silloin hoksannut.
Beon kanssa aloitin tokon
harjoittelun kun koira oli kuusivuotias.
Kun etsin kokeen
jalostustietokannasta (muut löysin omasta arkistostani), sain hyvät naurut. Koe
oli Ylistarossa 29.10.1995 . Tietokannassa olin merkinnyt koiran kuolleeksi 1.1.1995.
Kuollut koira kisailee.
Luoksetulo. Takana on muurinkappale. |
Kyllä on ollut pitkä aika ennen
kuin ihminen oppii. Edes jotakin. Tämä pitää pitää mielessä kun vetää ryhmiä. Ihminen on vaikea opetettava.
Se on ihme, että koira
oppii hetkessä, mikäli osaa kouluttaa eläinpsykologian määrittelemällä tavalla.
Tämä oppimisen nopeus varmasti johtuu siitä, että koira ei tiedä tokosta tai
agilitystä mitään. Ihminen, joka aloittaa kouluttamisen, tietää. Hän on nähnyt
miten agilityä mennään. Siispä noin me aloitetaan, mennään tuhatta ja sataa
joka esteelle.
Vaikka ihmiselle opettaa
että puomi harjoitellaan maassa kunnes on täysin valmis, ei hän usko.
Hän tietää, hänhän on nähnyt miten puomilla mennään. Ei kai sitä nyt maassa
pidetä.
Ja maahanmenon hän on
nähnyt menevän niin, että sanotaan maahan ja koira menee. Ohjaaja jatkaa
kävelyään. Hän kyllä on kuullut että pitää antaa makupaloja kun koulutetaan.
Mutta nähnyt harvemmin. Hän onkin katsonut jo pitkään harjoitelleita, ehkä
kokeessa olevia koiria. Siispä hän antaa aivan liian harvoin makupaloja.
Kantsii lukea Tommy
Wirenin ja Päivi Romppaisen kirja Onnistu koirasi koulutuksessa. Ottaa sieltä edes
yksi asia ja ruveta sisäistämään sitä. Ehkä ihmiselämä riittää oppimiseen, ehkä
ei. Älyttömän hauskaa, mielenkiintoista ja yllätyksellistä opetteleminen kyllä
on. Olen itse oppinut tänä kesänä todella paljon. Iso harppaus ihmiselle, mutta
pieni ihmiskunnalle.
2 kommenttia:
Voi mun tukihenkilökoirakin oli kuvassa =)
Myy
Voi mun tukihenkilökoirakin oli kuvassa =)
Myy
Lähetä kommentti