keskiviikko 21. elokuuta 2013

Eilispäivää



Varoitus: Sisältää muisteloita. Agilityestekuvat ovat vuosilta 1993-1995.

Meillä oli parina kesänä hanhia ja ankkoja. Ne taapersivat nurmikolla kaiken päivää. Yöt vain olivat karsinassa. Lammas eli vain kesän. Kuvan seltti on Dimi.
Samassa paikassa nyt Retro menee esteitä. Tässä talossa on asuttu vuodesta 1984.

Ennen putket olivat kankaasta. Aksattiin vain auringonpaisteella.



Esteemme olivat nurmikolla kesää talvea. Näkymä silloin oli lakeus, nyt puusto. Esteillä kävi kavereitakin.

Melko samannäköisiä esteitä kuin nykyisinkin käytetään. Silloin oli muutama este, joita nykyään enää ei käytetä.



Jane eli 16-vuotiaaksi. Se kävi näyttelyssä vielä 15-vuotiaana Tuurissa 8.6.2008. Sai loistavat arvostelut, mutta karvanlaatu oli liian villava, josta kakkonen.
Jane 16-vuotiaana.


90-luvulla nurmikollamme juoksi ruskeita selttejä. Monien koirien (seltti, sakemanni, beauceron, irlis, lapinporokoira, olikohan vielä muita rotuja) kanssa kisattiin agilityssä ja/tai tokossa sekä palveluskoiralajeissa. Sitten oli pitkä tauko, että kisat ei vetäny. 1998-2008 oli aikaa, jolloin en kouluttanut yhtään mitään.
Hopi, Jane ja Dimi. Taustalla A-este ja pöytä. Kuvan nurmikolla olevat vaahterat ovat nyt suuria.



Hopi  antoi mulle lahjaksi 14.5.1995 äitienpäivänä ykkösruusukkeen avoimesta. Tuohon aikaan tokossa kaikki osallistujat saivat nauhan. Ihan kuten näyttelyssä nykyäänkin. 
Kuvasta ei uskoisi, että on äitienpäivä.


Beo, irlanninsusikoira, tokoili kokeessa vain kerran. Sitä ei ollut pentuna totuttu koirapaikkoihin ja hälinään. Läähätti jännitystään kovasti kisassa, joten monet liikkeet meni huonosti. Alku joka liikkeessä oli lupaava, mutta sitten pelko voitti. Koe oli vielä maneesissa eli ihan outo miljöö. Eipä sitä silloin hoksannut.
Beon kanssa aloitin tokon harjoittelun kun koira oli kuusivuotias.
Kun etsin kokeen jalostustietokannasta (muut löysin omasta arkistostani), sain hyvät naurut. Koe oli Ylistarossa 29.10.1995 . Tietokannassa olin merkinnyt koiran kuolleeksi 1.1.1995. Kuollut koira kisailee.
Luoksetulo. Takana on muurinkappale.


Kyllä on ollut pitkä aika ennen kuin ihminen oppii. Edes jotakin. Tämä pitää pitää mielessä kun vetää ryhmiä. Ihminen on vaikea opetettava.

Se on ihme, että koira oppii hetkessä, mikäli osaa kouluttaa eläinpsykologian määrittelemällä tavalla. Tämä oppimisen nopeus varmasti johtuu siitä, että koira ei tiedä tokosta tai agilitystä mitään. Ihminen, joka aloittaa kouluttamisen, tietää. Hän on nähnyt miten agilityä mennään. Siispä noin me aloitetaan, mennään tuhatta ja sataa joka esteelle.
Vaikka ihmiselle opettaa että puomi harjoitellaan maassa kunnes on täysin valmis, ei hän usko. Hän tietää, hänhän on nähnyt miten puomilla mennään. Ei kai sitä nyt maassa pidetä.
Ja maahanmenon hän on nähnyt menevän niin, että sanotaan maahan ja koira menee. Ohjaaja jatkaa kävelyään. Hän kyllä on kuullut että pitää antaa makupaloja kun koulutetaan. Mutta nähnyt harvemmin. Hän onkin katsonut jo pitkään harjoitelleita, ehkä kokeessa olevia koiria. Siispä hän antaa aivan liian harvoin makupaloja.

Kantsii lukea Tommy Wirenin ja Päivi Romppaisen kirja Onnistu koirasi koulutuksessa. Ottaa sieltä edes yksi asia ja ruveta sisäistämään sitä. Ehkä ihmiselämä riittää oppimiseen, ehkä ei. Älyttömän hauskaa, mielenkiintoista ja yllätyksellistä opetteleminen kyllä on. Olen itse oppinut tänä kesänä todella paljon. Iso harppaus ihmiselle, mutta pieni ihmiskunnalle.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Voi mun tukihenkilökoirakin oli kuvassa =)

Myy

Anonyymi kirjoitti...

Voi mun tukihenkilökoirakin oli kuvassa =)

Myy