Kille tuli hoitoon viikonlopuksi. Heti alkoi leikki Retron kanssa. Retro on 9 kk ja Kille 6 kk. Molemmilla leikki on kevyttä ja juostaan paljon.
Itse en hoidokkia laske vapaaksi, mutta omistajan läsnäollessa ei hihnaa tarvinnut. |
Urostelu oli kovana jo näin nuorella pikkuherralla. |
Koiratanssia. |
Ensin telmittiin nurmikolla, sitten tutustuttiin sisätiloihin kahdestaan. Seuraava vaihe oli tutustuttaa tulokas Vikkuun ja Nöösään. Meni aivan hienosti, jopa Vikku oli reiruhun, sillä Kille ei ollut tungetteleva.
Vielä paikalle tuli Tigrukin.
Tigru on tottunut, että talossa käy milloin minkäkinlaista koiraa. |
Vikku miettii: Ei kai vain tuo jää meille. |
Toivotaan, että pienokainen viihtyy muutaman päivän hoitopaikassa. Onneksi se on tottunut reissaamaan kahden talon koirana. Viihdykettä ei tule puuttumaan, sillä tämä rotu on ollut yksi jota olen harkinnut joskus. Tykkään sen ulkonäöstä ja Killen luonne on kyllä mitä paras!
1 kommentti:
Näyttääpäs hauskalta tyypiltä. :) Sitä katsomaan, ennen kuin lähtee.
Lähetä kommentti