tiistai 4. joulukuuta 2012

Ensimmäisiä valtavan tärkeitä asioita


Terve!

Sitä on opeteltu kaikenlaista. Mä millainen Retro on ja se millainen Anni on. Mä miten se käyttäytyy, se paljon, paljon asioita. Varmaan imee talon tapahtumia kuin sieni.

Surkea juttu, että tuli kovat pakkaset, ettei pääse metsään ja muihin ympäristöihin.  Niinpä ympäristöt ovat tulleet meille. Sunnuntaina oli tyttären perhe Paavo-koiran kanssa ja maanantaina sisareni, joka haisee rottweilerilta.  Edes parivuotias pojannaskali ja iso traktori ei pelottanut koiraa. Mukula jyrrästi traktorilla menemään, tietenkin siellä missä muutkin oli eli pennun ääressä.

Autossa matkustamista on kuulunut ohjelmaan. Otin pennun (ja tietty Vikun kans) mukaan kun menin asioille kirkolle. Kumpikin oli omassa boksissaan.  Auto sammutetaan, minä autosta ulos, pian takaisin. Ajan lyhyen matkan, jään lukemaan kirjaa. En reagoisi jos koira pitäisi ääntä. En reagoi koiraan ollenkaan. Taas mennään eteenpäin, otan sisareni kyytiin, ei huomioida koiria. Musiikki soi. Tullaan meille eikä pentu päässyt siis mihinkään kivaan paikkaan autolla. Pidän tätä tärkeänä, ettei koira opi että autolla mennään ja jihuu, ranttalirimurallaa pystyyn. Kohta se saattaisi alkaa vinkumaan tai pyörimään levottomasti, kun odottaa ihanaa tapahtuvaksi.
 
 
 
 
 
 
 
Käsittelyä Retro on saanut paljon. Kun leikin sen kanssa, sormeilen ja haron koiraa, jalat, takamuksen, turkin ja tutkin kynnet ja hampaat. Käännän pennun syliin vauva-asentoon. Retro ei pyristele siinä. Puhun sille ja katson naamaan aivan läheltä. Minun tuijottavat silmät ja isot hampaat ei tarkoita vaaraa, kun oppii päinvastaista.
Myös vieraat ovat käsitelleet pentua. Ja pentu heitä, hammasta on tarjottu.
Paavon kanssa Retrolle vielä tulee hauskaa. Siinä on niin ystävällinen ja leikkisä koira, että taatusti jo ensi kerralla aletaan leikkiä sorvata.
 
 



Leikkimistä ollaan opeteltu, sekä yhteisleikkiä että yksinleikkiä. Harrastaja tietty arvostaa rätin retuutusta ja pallopuolihulluutta, mutta arvostan suuresti myös sitä, että koira osaa ja haluaa leikkiä yksikseenkin.  Kun sen taidon osaa, koskaan ei puutu tekemistä. Vikku ja Nöösä ovat hyviä tässä lajissa.

 

Yöt Retro viettää pienessä kuljetusboksissa makarissa ihan sängyn vieressä. Ja neljältä haluaa äänekkäästi jonnekin. Kun olen vienyt sitä ulos, on oitis tehnyt kummatkin tarpeensa. Sitten takasin koppaan ja simmut kiinni. Ainakin minun silmäni. Retroa ei niin väsyttäisi, kitisee kun tahtoisi toimintaa. No nyt viime yö meni melkein nukkuen, pissalla käytiin ja puoli seittämään korssattiin mikä on mun normi hereeaika.


Meillä on hehtaarin talo, josta pentu asuttaa viherhuonetta. Sen oviaukko on nelisen metriä, tai kolme leveä. Siihen olen laittanut verkon. Verkon takana on olkkari. Retron mielestä aluksi kaikki hauska oli verkon toisella puolella. Vaikka minäkin olin sen tilassa, silti tahtoi verkon läpi. Sinnikkäästi lykkäsi reijistä päätään, mutta on antanut siinä hommassa paljon periksi. Eikä enää kitise kuin silloin tällöin, vaikka muu elämä tosiaankin on näkyvissä ja kuuluvissa just sillä toisella puolella. Mutta todella paljon oleilen myös viherhuoneessa, sillä siellä on kirjoitus-lukunurkkaukseni. Ja tietenkin tää pikku ihananinen.

Yksinoloharkkakin tulee siinä hoidetuksi, kun pentu ei saa koko ajan kulkea perässä.

Viherhuoneesta on ovi terassille. Hassumpi juttu, että koira heti päästää pissat kun vain mennään sinne. Toki se pissailee lattiallekin, mutta taatusti pissa tulee kun kiveykselle ja hangelle astutaan.



Talossa asuu myös leijona ja tiikeri. Kuvan häkissä on se leijona, leijonanharjaskani Hippi.
Paljon muutakin on touhattu, niin kuin jokainen pennun omistaja tietää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi i ku söpö ö! Onko sen maha ny aiva hyvä ettei enää löysällä? Aiva ku se olis jotenki kiiltävämpi vai onko se kameran salama ku niin kiiltää?

-Gui-

Anni kirjoitti...

Nyt on ok kakkaa. Hmm, kyllä se kiiltää livenäkin. Vielä kun punkkaan sen täs joku päivä.
Aivanihana.