maanantai 21. tammikuuta 2013

Kohteen kiertäminen



Kuvan lelu ei kuulu juttuun, mutta koira kuuluu.
On poijat nopeaoppinen koira mulla nyt. Oon tätä uumoillut ennemminkin, mutta ajatellut että jos on vain sattumaa. Ei taida olla.
Huomasin asian taas aamulla kun alettiin treenata kohteen kiertämistä. Toin framille roskatynnyrin (ja maton, ettei pennun jalat sudi kun kiertää tynnyriä). Vaikka sain toiminnan aikaan houkuttelulla, pentu hoksasi jo toka kerrasta mistä on kysymys.  Houkuttelu kun ei aina ole paras opetuksen aloitustapa, sillä silloin koira ei ajattele itse, vaan menee makupalakäden perässä. Mutta nyt tein niin.
Kilikolilelu on Retron suosikkeja. Se kolisee ja liikkuu itsekseen kun sitä panee nurin.


Pentu alkoi lähteä heti makupalan syötyään uuteen kierrokseen.  Muutaman kierron jälkeen menin tynnyristä parin metrin päähän ja sama puuha jatkui. Otin sitten sanan tähän, kierrä. Sanoin sanan kun Retron naama näkyi kohteen takaa tulossa eli se teki asiaa. Jää nähtäväksi missä vaiheessa sanaa voi aikaistaa. Putki- ja rengasharkassa en ole vielä aikaistanut.
Heppu jaksaisi vaikka maailman tappiin, mutta otetaan vain vähän ja tauko. Kahden jakson jälkeen lopetettiin harkka ja lähdettiin ulos. Aina kun lopetan harkan, lähden koiran kanssa pihalle. Ei viitsi koiraa villaannuttaa tekemiseen ja sitten vain lopettaa. Pitää päästä ulos hääräämään.

Mitä tarkoitus on kohteen kiertämisellä?
Kohteen kiertämistä käytetään tokossa siinä, että koira saadaan ohjaajasta kauemmaksi. Näin voidaan tehdä esim. luoksetulon pysäyttämistreeni, nouto, loppuasento ja eteenlähettämisen maahanmenotreeni. Agilityssä takaakierto.

Lelu pitää vain muistaa nostaa yöksi pois, ettei aamuyöstä kolise.


Varmaan Retrolla oikeasti on normikoiran oppimistaso. Musta se vain tuntuu niin ällistyttävältä, kun olen tahkonnut Vikun kanssa neljä vuotta. Jokainen asia kestää oppia Vikulla kuukausia, ja senkin jälkeen koira on joskus että en ikinä ole tehnyt tätä asiaa. Sen aivot tilttaa. Sen kanssa on todella oppinut opettamista. Mikään muu ei määrää sitä missä tahdissa opetetaan kuin koira.
Vikku sulautumassa mattoon.


3 kommenttia:

AnnemariKo kirjoitti...

Väinö toivoo lisää mummon kuvia.

Anni kirjoitti...

Paanko mun naamankuvia tänne.

AnnemariKo kirjoitti...

joo paa. :)