perjantai 25. tammikuuta 2013

Melkoiset kaverit



Remmirähinä ja remmiriippuja kävivät tänään eka kertaa yhdessä hihnalenkillä. Kuvaajaa tietenkään ei ollut saatavilla, mutta otin pihassa nää kuvat.
Lenkille laitoin Vikulle taluttimen pidemmälle ja Retrolle lyhyemmälle, niin ettei se poukkoile Vikun päällä. Retro riippui taluttimessa tämän tästä. Vikku veti sitä siis perässään. Pentu ei nyt poukkoillu mun ympärillä kun se seurasi johtajaa.
Peltotiellä saivat olla irti, jolloin taas Retro seurasi Vikkua. Minä sain mennä missä mielin.
Kun irti ollaan, Vikku menee aina edelläni semmosta kymmentä metriä. Kun käännyn, kestää aikansa ennen kuin se huomaa suunnanmuutoksen ja näin saan juoksutettua sen. Nyt molemmat tulivat minkä kintuista pääsivät kun Vik huomasi kääntymiseni. Vielä Vikku pääsee lujempaa kuin pentu.
Kuvista näkee, että kavereiksi ei ole tultu.
Retro taitaa olla jo hiukan korkeampi kuin Vikku. Painoa Vikulla on 400 g enemmän, se painaa 4,9 kiloa.
Oon nöyrää. Mutta vain niin kauan kun katsot.
Mitäh! Menit ottamaan lelun omin luvin.

Ei me tunneta toisiamme.

Ärsyttää tämä tällainen.


Tigrun kanssa Retrolla menee paremmin kuin Vikun kanssa. Kissasta on tullut hyvä leikkikaveri. Näistä kuvista on jo aikaa. Nyt leikki on vähemmän hammastusta ja piikkikinnasta enemmän tassuttelua ja nenittelyä. Usein pentu riehaantuu ja juoksee päättömänä ympäri huonetta ja Tigru katsoo keskellä.
Hei kuule!
Haukkaan sinua, jos kynsit.
Menikö tämä taas taisteluksi.
Olen vaarallinen minäkin.




3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Todellakin näyttää ettei olla kavereita.

Hyvät aseet on kissalla ja koiralla.=)

Myy

Anonyymi kirjoitti...

Heheheheh. Hyviä kuvatekstiä. Vikku on yrmyjen yrmy.

-Gui-

Anni kirjoitti...

Se on suloinen yrmy.