Retron elämän ekat
putkiharkat oli 2.1. Harkat pidettiin
tietty tuvassa. Jaoin huoneen esteillä
kahteen alueeseen, niin että toiselle puolelle pääsi ainoastaan putken kautta.
Sanoin putki kun pentu oli lähes mennyt jo putken ja pian söi makupalaa.
Myöhemmin sanoin sanan jo kun pentu oli mennyt putkeen. Äkkäs melko hyvin mikä
on homman nimi. Olin aluksi pennun puoleisella alueella, mutta sain olla
myöhemmin jo toisellapuolella estettä. Ihan yhtä hyvin hoksas lähteä putken
läpi.
Toki tämä putki on sille
jo tuttu eli se on ollut sen alueella tutkittavana sekä suorana että käyränä ja
Retro on oleillut putkessa.
Mietin , että on jännä
katsoa seuraavilla kerroilla, että hyppäyksittäin oppii. Aivan niin siinä
käytiin. Tänään otettiin seuraavan kerran harkkoja eli 4.1. Taas oli este
putken keskivaiheilla, että pentu ei päässyt kuin putkea pitkin toiselle
puolelle. Se muisti toissapäiväisen jutun ja oitis hakeutui putken suulle ja
kulki toiseen päähän missä söi makupalan. Pian se taas lähti takaisin. Välillä
annoin makupalan kauempana putkesta, että sain sen sivusuunnassa putkesta
etäämmälle. Sitten odottelin koska Retro lähtee paluuputkeen. Ihan jatkuvasti
teki tätä kunnes nostin putken pois.
Putkiharkoissa opiskeltiin
sanallista putkikäskyä, ei siis liikkeen avulla tapahtuvaa. Oon niin
tokoihmistä että.
Pentu itse sai tietenkin
keksiä kulkea putkesta ja siitä maksettiin.
Seuraavalla kerralla jätän
aidan pois ja odottelen kuinka äkkiä Retro muistaa tämän hauskan leikin.
Keinua Retro on harkannut siitä ruveten kun tuli meille. Oitis sai kaikenlaista rompetta alueelleen, sekä leluja että isompia juttuja, joiden tarkoituksena oli antaa kiipeilymahdollisuuksia ja mitä nyt pentu itse keksiikään näillä tehdä.
Alla olevassa kolmannessa kuvassa näkyy laudan alla sijaitseva pieni lankunpala, jonka varassa lauta keikkuu kun on lattialla.
Samaa keinuvaa ideaa on
alakuvassa. Kuten myös pyörällisissä lapsen leluissa, joiden päälle koira
laittaa etujalat ja lelu liikkuu.
Aiva kuin olisi kysymys pysäytyskontaktista.
2 kommenttia:
Pikku Retrosta kasvaa agilityn maailmanmestari.Kissakin yrittää olla jutussa mukana ahkerasti.
Myy
Niin tekis, mikäli kisoissa sitä ohjaisi semmonen minkä pää luistaa.
Anni
Lähetä kommentti