sunnuntai 25. elokuuta 2013

Keppiä ja kontaktia



Tän päivän iltaharkkoihin kuului puomin, A-esteen ja keppien harkkoja.  Harkkojen jälkeen keksin hakea kameran. Hienosti koira teki omaa tehtäväänsä, vaikka mä tein jotakin muuta.


Keppiä
Kepit on siinä vaiheessa, että eilen poistin verkot ja toin tilalle ohjurit. En ollut näitä käyttänyt, sillä kepit on liian laihat että ohjurit pysyisivät niissä. Hoksasin että voinhan laittaa toppausta ja toppauksesta johtuen asetin ohjurit aamulla hyvin korkealle. Ei osu silmään suuret paukamat. Luulen että koira ei tarvitsisi mitään ohjuria, mutta annan olla vielä, sillä pian ollaan vaiheessa jolloin keppikuja katoaa ja kepit on suorassa linjassa.
Aamusta tein lähetyksiä hypyltä sekä suoraan että takaviistosta. Ihan kuten teen hyppyesteelle taka-lähetyksiä.
Nyt kun kuja oli pienentynyt, tein pelkkää suoraa.
Koira ei vilkaissutkaan mua olin sitten kutsunut sen tai lähettänyt.
Menee.

Tulee.



Kontaktia
Aamulla tein eka kertaa kontaktille lähetyksiä hypyltä, joka on suoraan esteelle. Illalla otin lähetyksiä sivusta putkelta. Aikaisemmin olen kyllä ottanut sivulähetyksiä, jossa on verkko edessä, että koira tulee puomille suoraan. Nyt vain lisäsin esteen tähän.
Ei mitään vaikeutta, Retro meni eikä vilkaissutkaan mua. Sillä on paimennettavana kosketusalusta, ettei se vain katoa. Hätä sinne. Sitten kun on koskenut sitä kuonolla, koira katsoo että missäs palkkaaja viipyy. Aina naks kun kuono koskettaa. Namin koitan viedä pikapikaa sitten. Kuvauksessa hiukka tuli viivettä. Laitan kuvat samasta suorituksesta kahdessa erässä.
Näyttää kuin putki olisi tosi lyhyt.

Koira menee suorassa puomille, kiitos verkon.


A-esteharkasta en ottanut kuvia, sillä tämä este vaatii kaiken huomioni. Este nimittäin on kokonainen ja otettu vasta toista kertaa. Se on toki levitetty, ettei se oo mikään kisojen jyrkkä pennulle. Jos kymmenkuinen nyt on pentu. Mun mielestä on.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oot sä vain aika esu!

-Gui-

Anni kirjoitti...

Joo, mä menin yksityiseen aksakouluun ja tein prikulleen niinku siä sanottiin. Itte en koskaa oosi näitä opetusmetodeita keksiny.