Ajoitusta ja porukkaharkkaa

Ennen opetin koiraa, nyt opettelen kouluttamista. Toki ennen tiesin paljon oppimisesta, mutta en ottanut todesta sanoja kriteeri ja ajoitus. Että ajoitus on monessa tehtävässä kymmenesosasekunnin tarkkuutta.

Aloin tehdä eräänä päivänä kouluttamaan oppimisen harjoitusta ilman koiraa. Harjoittelin ajoitusta pallon avulla. Heitin pallon ilmaan, äänimerkki kun pallo osuu maahan. En käyttänyt koirien kanssa tekemääni ääntä vaan muuta lyhyttä sanaa, ettei koirat sekoa kun yksikseni jepittelen. Ne olivat yleisönä ovella ja minä huoneessa minne ne eivät saa tulla.

Myöhemmin lisäsin makupalan kuppiin pudottamisen heti sekundäärivahvisteen jälkeen. Eli jep ja palkkasin kupin. Kuppi ja makupala olivat sellaiset että kuulin putoamisen videolta.

Oli mielenkiintoista kuunnella sieltä kumpi tuli ensin jep vai töms kun pallo osuu maahan ja kuinka suuri viive oli sitten makupalan kilahtamisessa kuppiin.

Sai nauraa kun katsoin välillä koiria. Mitä liikkui niiden päässä. Niin huvittavaa hommaa tää oli.

Kun tein, luulin olevani aika tavalla ajassa, mutta video kertoi vallan muuta. Vaikka itse sain aikaan koiran eli pallon toiminnon, ja sain tarkasti harkita milloin toiminto ilmenee johon minun pitää reagoida, silti olin jäljessä taas.

Rupesin sitten sanomaan sanan paljon ennen pallon tömähdystä. Siltä se kuulosti myös videolla. Liian ennen on useimmiten parempi kuin liian myöhään.

Olen sitten ottanut tavaksi tehdä tätä joka päivä ja heti alusta ruveten ennakoiden antaa signaali.

Mutta eipä pelaa ei. Heti kun joudun häiriöihin, ajoitus ja moni muukin on ihan vinksallaan. Oltiin eilen porukalla harkkaamassa kosketuskeppiä ja lähelläpysymistä. Sillä porukalla joka oli Kangasalalla (paitsi yksi oli poissa).

Videolta näin että osaan ajoittaa loistavasti palkkaamisen, mutta aina puoli sekuntia jäljessä. Ihan joskus ajoitus meni nappiin, mutta kertaakaan ei tullut liian ajoissa.

Koira oli hyvin mukana, erittäin innossa kosketuskeppiharkasta.

Tarkkuushommaa.

Hassua että koira alkaa tykätä kovaa tällaisestakin yksinkertaisesta puuhasta.

Kun tuin kosketuskepin seinään, Retro ei enää voinut siirtää sitä tökkäyksen voimalla. Alkoi tulla paremman näköisiä tökkäyksiä.

Lähelläpysymisharkka ei onnistunut ollenkaan. Sekoilin ja koira alkoi sen takia etsiä jotakin mielenkiintoisempaa: makupaloja maasta.

Olin kotona tehnyt lähelläpysymisharkkaa, josta tulee seuraaminen:

Äkkinäinen lähtö koiran luota sivullepäin tai täyskäännöksenä. Koira lähtee perään, jep (myöhemmin jep sitten kun saavuttaa oikean paikan). Koira juoksee kiinni ottamaan palkkionsa. Olen kokeillut käyttää myös kosketuskeppiä siinä kohdassa kun koira lähtee perään. Silloin keppi ilmestyy seuraamispaikkaan.

Kotona oli onnistunut kohtalaisesti. Yhteisharkoissa ei ollenkaan.

Mun pitää yleistää. Ei niinkään koiran takia, vaan itseni. Huomasin että katsomon läsnäolo häiritsi aivotoimintaani. Ja samoin talutin. 

Tänään mennään kirkolle jepittelemään. Ensin paikkoihin missä ei ole yleisöä. Mennä nyt pölläilemään torille. Mitähän ihmisetkin siitä sanovat!