Kosketuskeppiharkkaa

Lauantain reissusta on toettu ja sen oppeja heti seuraavana päivänä kokeiltiin koiraan ja tänään otettiin mukaan lisäksi kaksi koiraa. Kerron tässä pelkästään kosketuskepistä, ettei koneella istuessa mene koko päivää, sinulta ja minulta.

Retro kepittelee

Retron kanssa olin Kangasalan kurssilla. Kurssilla se oli rauhallisempi kuin kotona ja hiukan painostunut huoneessa olevista neljästä ihmisestä.

Kotona sitten sunnuntai-illalla alettiin kosketuskeppiä, jota pidin sekä vasemmassa että oikeassa kädessä. (En yhtä aikaa, hih.)

Tosi voimakas ja nopea tökkäys aina. Välillä koira yritti kyllä makupalakäteenkin tunkea kuonoaan.

Pitää varoa ettei siitä saa mitään kun tökkää huolimattomasti, josta kuono valuu pitkin keppiä.

Häiriöksi panin hetken kuluttua lattialle mun kengän, mutta ei tahtonut sitä riepoottaa, vaan halusi pelkästään tehdä tätä uutta hauskaa juttua. Paikkaa huoneessa tietenkin myös vaihdeltiin.

Maanantaiharkka

Tänään ei muuta kuin tök tök tök vaan. Pallo oli niin iso ja hyvin hollilla, että siihen osui automaattisesti. Tosin koira hutiloi, mikä tarkoittaa tavatonta voimaa tökkäyksessä ja vähän sinne päin, vaikkakin aina osui palloon. Ei näytä niin hyvältä kuin voisi näyttää.

Saatiin ilmainen häiriökin, ihan järjestämättä. Toiset koirat haukkui kun kissa päästettiin tupaan. Aivan pienen hetken Retro oli korvat takanapäin, mutta sitten jatkoi tökkäämistä. Ilmeestä näki silti että ajatus oli ajatusta myös toisaalla.

Tästä jatketaan sitten huomenna. Pitää vain miettiä tarkasti seuraavat harkat. Retro on niin toisen tyyppinen kuin mitä Vikku, joka on tutumpi hommakaveri.

Retron silmät ovat jo toivorikkaasti katsomassa palkkaa.

Nöösä kepittelee

Kosketuskeppileikki alkoi myös Nöösän kanssa. Ihan vain mielenkiinnosta omaa oppimistani kohtaan. Nöösä on 9-vuotias venäjäntoyterrieri. Sen kanssa ei ole tehty mitään muuta koulutusta kuin kotikoirakoulutusta. Etupäässä koira kouluttaa meitä.

Yhtä juttua oon aikaisemmin tehnyt sen kanssa, ehkä vuosi sitten opettanut istumista operantilla. Silloin vain näyttääkseni koiran omistajalle, miten tehokas opettamistapa operantti on. Silloin Nöösä alkoi istua todella äkkiä, sehän on koiran luonnollinen mietintäasento. En edes ehdollistanut sitä silloin äänimerkille, sillä siinä ehti hyvin antaa makupalan oikeasta toiminnasta.

Nyt sitten ehdollistin. Mun äänimerkkini on sana jep. Ei sitä kauaa tarvinnut tehdä kun jo sain testata kytkeytyikö jep ja makupala toisiinsa. Nöösä het kääntyi katsomaan mua kun sanoin sanan pyyhkiessäni pöytää. Sain aloittaa keppiharkat.

Maanantain aamuharkka

Sanoin itselleni: Säilytä nyt edes kriteeri, herrajumala! Ihminen on kouluttanut aika monia koiria eikä osaa pitää kiinni edes kriteeristä. Se on sama asia kuin jos kännykkää käyttävä ei osaisi lähettää tekstiviestejä.

Tuon asian tiedostin Kangasalan koulutuspäivänä kirkkaasti. Sitä ennen luulin että vain ajoitus prakaa.

Kriteeri on sitä, että päätän palkata asiasta A. Silloin palkkaan vain asiasta A, enkä asiasta joka muistuttaa A:ta.

Kun pilppusin keittiössä makupaloja, koirat intoilivat. Sitten vain Nöösä pääsi herkkujen ja mun kanssa hommiin, mentiin kamariin sängyn päälle ja pantiin ovi kii.

Käytännön toteutus

Oikeaan käteen otin kasan makupaloja ja asetin tämän käden nyrkissä eteeni. Nöösä innostui lisää ja tuli käden luo eteeni. Sitten otin esiin kosketuskepin. Se ilmestyi yhtäkkiä koiran pään toiselle puolelle niin että koira pystyi näkemään sen kääntämättä päätään. Keppi oli aivan lähellä sen päätä ja kun Nöösä vilkaisi sitä, jep ja namiautomaatti auki. Kriteeriksi olin asettanut vilkaisun.

Kosketuskepin päässä on iso pallo, joten siihen on helppo osua. Varsinkin Nöösän, sillä pallo on isompi kuin koiran pää. Vaihdan myöhemmin pienempään palloon, mutta saa olla nyt näin.

Jos puhun pallosta, puhun kosketuskepistä.

Nöösän kohdalla olin sitten tarkkana että kun palkkaamisen kriteeriä on nostettu kepin pään lähestymiseen, se on sitten kans kriteeri. Ettei enää vilkaisu riitä namikäden avautumiseen.

Nöösän kanssa piti olla tarkkana myös ajoituksessa, että näin vilkaisun josta aluksi palkkasin. Semmoinen silmien liike lähellä olevaan kohteeseen vaatii lyhyttä reaktioaikaa ihmiseltä. Tosin pallo oli koiran pään vieressä eli kun kuono hiukan kääntyi palloon päin, silloin äänimerkki ja palkka.

Koira alkoi jo oivaltaa että keppiä kun vilkaisee saa herkun. Ja seuraavaksi alkoi oivaltaa että kun kuonoa vie keppiä kohti, saa palkan. Sitten koira ryhtyi myös välillä joskus tökkäämään sitä. Palkkasin tietenkin tökkäyksenkin, mutta myös kun vei kuonoa keppiä kohti.  Vaihdoin joka jaksolle paikkaa missä teimme. Kierrettiin sängyn joka kolkka keppeinemme ja neninemme.

Päiväharkka

Päivällä sitten homma oli jo tarkempaa, siis mun homma. Suunnittelin jopa. Että teen neljä jaksoa ja tauko. Sitten taas neljä jaksoa ja lopetus. Ja joka jaksossa on 10 makupalaa (joista 8 annettiin, sillä muutama varisi siinä toheltaessani). Hälyttävä sekuntikello on vielä kaupassa. Kun se on kotona, alan ottaa puolen minuutin jaksoja enkä mittaakaan jaksoja makupalojen määrällä. Kurssilla sanottiin, että tuntityöläisestä tulee urakkatyöläinen kun kello käy. Saa palkkaa vain puoli minuuttia ja sitten time out.

Tässä harkka jaksottain:

Eka: Vain katsoi keppiä, vain lähestyi keppiä, tönäisy ja nyt palkka. Siitä lähtien kaikki oli tönäisyjä.

Toka: Kunnon tönäisyjä, mutta sattui myös käden tuijotus ja kaivaminen.

Kolmas: Vaihdoin kepin toiseen ja makupalat toiseen käteen, joten koiran pää sai kääntyä eri suuntaan. Tosi hyviä tönäisyjä ja lähes viiveettä. Heti kun söi makupalan, lähti tönäisemään.

Neljäs: Laitoin keppiä aivan hiukan kauemmas koirasta, siis minuun päin, sillä koira oli pakittanut. Nöösä nimittäin otti istuma-asennon ja mä olin mennyt sen leikkiin mukaan, kuljettanut kepin ja palkkakäden lähemmäs koiraa ja kurkottelin kuin kirahvi.

Tauko

Nyt hoksasin panna videon käyntiin ja seuraavat neljä jaksoa aloitettiin. Joka jakson jälkeen katsoin mitä pitää parantaa. Huomasin että sitä ollaan aika tavalla myöhässä jep sanan kanssa. Mutta koira teki hyvin siitä huolimatta. Yhdellä jaksolla keppi oli mennyt liian korkealle, mutta koira se vain tökki. Erittäin hyvää työskentelyä koiralta. Ja multa hyvää oli se että panin videon kertomaan mitä mä oikein teen.

Huomenna jatketaan. Häiriöitä otetaan mukaan enemmän.

Silmät lautasen kokoisena Nöösä tekee aivan uutta hommaa. Se irrottaa ajatuksensa makupaloista ja tökkää kohdetta.

Tökätty, nyt palkka. Makupaloja pitelevä käsi on koiran pään toisella puolella ja toisella on kosketuskeppi.

Ja vielä Vikkukin kepittelee

Kosketuskepin päähän koskettamisharkat kokeiltiin myös Vikulla. Se tietty oivalsi oitis mikä on pelin henki, sillä se osaa kohteiden kanssa toimimisen. Se tietää että kun joku ilmestyy sen näkyviin, sen luo mennään innossa tekemään jotakin. Tähän asti se on ollut lattialla hiirimatto ja siihen koira on tökännyt tassunsa. Nyt se tietty tökkäsi kuononsa keppiin koska keppi yhtäkkiä ilmestyi kuonon korkeuteen. Sain heti alkaa palkata halutusta toiminnosta. Aina tökkäs ja tökkäs todella nopeaan tahtiin ja hallitusti. Siirsin sitten kepin kauemmas ja koira osasi yhä. Seuraavaksi liikutin hitaasti keppiä edellä 10 senttiä ja osasi tulla tökkäämään tähänkin.

Vikku jää tämän hyvän alun jälkeen tauolle. Vien vain Retroa ja Nöösää eteenpäin tässä asiassa. Kolmea koiraa ei jaksaisi kauaa kouluttaa yhtä aikaa. 

Töks. Tämän koiran kanssa ohjaajan palkkakäsi oli rennosti ja kosketuksen jälkeen vasta otti makupalan pöydältä.

 

Vikku nauttii suunnattomasti pienistä kivoista harkoista.

Onnistunko?

Älyttömän jänskä nähdä pystynkö tähän. Pystynkö ajan pidentämiseen kohteen kanssa. Tassukosketus silloin aikoinaan pentuna Vikulle oli helppo opetettava, mutta kuonokohteen pitkäkestoinen painaminen ei ole onnistunut. En kosketuskeppiä ole opettanut, vaan seinässä olevaa tarralappua tai käteen kosketusta ja noutokapulaa. Kaikkiin näihin on ollut helppo saada kosketus ja kapulaan vielä nuolaisu ja pieni tarttuminen, mutta siihen se on jäänyt sitten. Ajan pidentäminen ei ole onnistunut. Ajoituksen pieleen meno on syynä ja ihan taatusti myös kriteerin vaihtelu.

Vikku kyllä noutaa nykyään, on ollut avoimessa luokassa ja todella innokas noutaja, mutta on pitänyt tehdä kaikenlaista että se kapula pysyi suussa ja homman ketjutus oli iloista. Tätä rakennettiin kauan kuin Iisakin kirkkoa, sillä olin päättänyt onnistua. Tää koira ei anna anteeksi mitään negatiivista, onneksi. Jos se olisi painostunut harjoituksissa, nouto näyttäisi aivan toiselta miltä nyt. Luultavasti se ei edes noutaisi.

Kun osaa pidentää ajan kosketuskepillä, osaa saman noutokapulallakin.

Häiriöiden opettaminen on mulle lasten leikkiä, koska sitä olen tehnyt miljoona kertaa eri tehtäviin ja monien koirien kanssa ja onnistunut.

Jos onnistun ajan pidentämisessä, silloin aukeaa aivan valtavan isot portit koirankouluttamisen saralla: Tulee uusia käyttökohteita ja entiset käyttökohteet helpottuvat.

Kuvat on ottanut ei-koiraihminen, mieheni. Hän on tottunut että taas se jotakin aivan merkillistä tekee. Juutina, tökittää ny kaikkia koiria ihme palloon.